Hohtava hymy huomataan.

Meillä on sairasteltu tällä viikolla koko perheen voimin. Ystävänpäivän ilta sai tylsän käänteen kun sairastuin itse ensimmäisenä norovirukseen. Siitä sitten muut perässä. Onneksi pöpö meni nopeasti ohi ja koko perhe alkaa olemaan pikku hiljaa kunnossa. Kuitenkin edelleen monen päivän jälkeen joka paikkaa särkee ja energiatasot ihan nollissa. Toivotaan, että huomenna alkaisi jo elämä voittamaan:)

image_54.jpeg

Oon saanut jonkin verran kyselyitä mun hampaista ja päätin tehdä niistä oman postauksen. Olen siis ammatiltani hammashoitaja ja voisin jaaritella hampaiden hoidon tärkeydestä ummet ja lammet mutta puhun nyt vaan esteettisestä puolesta.

Pakko myöntää, että jo ammatin puolesta kiinnitän paljon huomiota ihmisten hampaisiin. Terve suu viestii hyvinvoinnista. Hyvin hoidetut hampaat luovat itsevarmuutta eikä leveää hymyä tarvitse vältellä. Hyvin hoidetuilla hampailla en tarkoita vitivalkoista suoraa hammasrivistöä, vaan perus hoidettuja hampaita. Huolellisella ja säännöllisellä pesulla pääsee jo pitkälle (tämä ei ole kaikille itsestäänselvyys).

image_55.jpeg

Kaunis hymy huomataan. Niin yksinkertaista se on. Ja jos johonkin ulkoiseen asiaan itsessään haluaa satsata niin mielestäni se on tämä. Vannon, että kun hampaat on hyvässä kunnossa ja hymy korvissa niin jokainen nainen näyttää kauniilta. Yllättävää onkin, että yksityisillä klinikoilla on valtavan paljon nuoria aikuisia jotka ovat valmiita laittamaan suuriakin summia hoitoihin saadakseen kauniin hammasrivistön. Suosittelenkin vanhempia huolehtimaan pikkuisten suun terveydestä, koska ennaltaehkäisy on paljon helpompaa kun hoito.

Mitä mun hammasrivistöön tulee, niin onnekseni omistan suhteellisen vaalean hammasluun. Kävin kuitenkin noin neljä vuotta sitten hampaiden valkaisussa, jossa väri vaaleni vielä noin 3-4 astetta. Tämä maksoi muistaakseni noin 200e. Vaalennus tehdään ”hymy hampaisiin” ja edellyttää terveitä hampaita. Ennen toimenpidettä on siis hyvä käydä tarkastuksessa, jossa mahdollinen hammaskivi poistetaan. Vaalennuksen tulos riippuu luonnollisesti lähtötilanteesta. Vaalennukset ovat yleistyneet vuosi vuodelta ja useat kauneushoitolatkin tarjoavat näitä palveluita. Kannattaa miettiä huolella minne menee ja vertailla eri paikkojen hintoja. Lopputuloksessa saattaa olla isojakin eroja paikkojen välillä.

image_56.jpeg

Cocowhite on seuraava kotivalkaisu jota aion kokeilla.

Hampaat ovat kovassa kulutuksessa eikä värjäytymiltä voi välttyä. Olenkin nyt muutaman vuoden tehnyt puolenvuoden välein kotivalkaisun Crest valkaisuliuskoilla. Olen tilannut pakkauksen jossa on 20 liuskaa ja käyttänyt vain puolet kerralla. Liuskat asetetaan kuiville hampaille ylös sekä alas. Annetaan olla 30 minuuttia ja poistetaan. Valkaisu tehdään päivittäin ja toistetaan tarvittava määrä (max 20 kertaa). Tämän lisäksi käytän markettien valkaisevia tahnoja, jotka eivät sinänsä valkaise mutta estävät värjäytymien syntymistä. Toimivat hyvin värin ylläpidossa. 

Ihonväri ja meikit vaikuttavat myös näkemykseemme hampaiden väristä. Pidän ympäri vuoden kasvojani ”päivettyneenä” joka korostaa hampaiden vaaleutta. Huulimeikissä lämpimät sävyt saattavat tehdä hampaat kellertävän näköisiksi ja kylmät sävyt puolestaan tuovat hammasrivistön oikeuksiinsa. Tälläisillä pienillä kikoilla pystyy myös vaikuttamaan.

image_53.jpeg

Hymyilkää rohkeasti ja antakaa hampaiden loistaa:) 

-Heidi

 

Kauneus Oma elämä Meikki Vanhemmuus

Minä lupaan.

Uusi viikko. Uusi maanantai. Mikä mahtava syy tehdä lupauksia. Maanantaihan on tunnetusti hyvä päivä aloittaa. Eikö? 

image_36.jpeg

Mulla on tosi huono tapa valittaa omaan ulkonäkööni liittyvistä asioista. Valitan ja valitan, kunnes jossain kohtaa kyllästyn ja teen asialle jotain. Tämä on nyt se päivä kun aion tehdä asialle jotain. Eli päätin, että nyt ne viimeset kilot saa kyytiä. Otin paperia ja kynää, kirjotin itselleni säännöt ja tavoitteet. Mun on niin helppo lipsua, että tarvitsen jotain tälläistä konkreettista. Liikunta on mallillaan mutta tuo ruokapuoli… Oon aivan mahdoton herkkupeppu. Ruokapuoli kuntoon niin uskon, että tästä päästään vielä tavoitteisiin kesään mennessä! 

Koitan olla ottamatta paineita painon suhteen mutta se on mulle tosi tosi vaikeeta. Tunnen helposti syyllisyyttä herkuttelusta ja tiedostan sen olevan epätervettä. Syömiset eivät saa hallita elämää, siksi haluan päästä raskautta edeltäneisiin mittoihini. Tiedän saavani mielenrauhan, eikä jokainen ruokapala kummittele mielessä. Eniten mua tässä motivoi mun vaatekaappi. Se on aivan täynnä kesävaatteita joihin haluan sujahtaa ensi kesänä. Haluan päästä toteuttamaan enemmän itseäni pukeutumisen suhteen, enkä enää piilottaa itseäni niin kuin viime kesänä. Never again.

image_42.jpeg

Vietettiin lauantai Eevin kanssa Ideaparkissa shoppailen. Meidän ilopilleri venyy niin hirveää tahtia, että vaatteita saa olla ostamassa koko ajan. Mietin joka aamu mitä neidille laitetaan päälle sukkia myöten. Vaikka kaiken pitää sopia yhteen, niin oon loppujen lopuks tämän suhteen tosi käytännöllinen. Kaiken pitää olla mukavaa materiaalia. Eli pitkälti trikoopaitoja ja leggareita. Sellaista mitä itsekkin haluaisi käyttää. Mekot ja muut hörsylät jätetäänkin sitten spesiaali päiviin. Oon koittanut nyt kevättä kohti mentäessä haalia vähän väriä joukkoon, mutta Eevinkin värimaailma kulkee tosi maanläheisissä ja murretuissa sävyissä.

image_50.jpeg

Katselin itsellenikin vähän sillä silmällä tarjontaa, mutta tuntuu turhalta tässä vaiheessa ostaa mitään välikausi vaatteita. Mulla on kuitenkin tällä hetkellä menossa joku ihme farkkubuumi?? Ihan perus farkut vaan näyttää nyt niin hyvältä. Varsinkin vähän korkeet ja löysät mammafarkut. Viimesenpäälle t-paidan ja villatakin kanssa.

Toinen asia mistä en voi saada tarpeekseni on neuleet. Löydän vaan jatkuvasti ihanamman värisiä tai parempaa materiaalia. Niitä on niin helppo sitten yhdistellä eri alaosiin. Farkkuihin, legginsseihin (mokkaleggarit!!), hameisiin ja kotona ne toimii loistavasti ihan kollareidenkin kanssa. Aloin kuitenkin purkaamaan vaatekaappia ja tajusin syyn siihen ettei mun ystävät anna mun ostaa enää yhtäkään. Laskin, että niitä löytyy nyt yhteensä lähemmäks neljäkymmentä. Olisko jollain tarvetta?!?

image_49.jpeg

Onhan nää nyt vaan niin ihania. 

-Heidi

 

 

 

 

 

Perhe Lapset Lasten tyyli Vanhemmuus