Aurinkokissan vuosi
Sain juuri päätökseen Merete Mazzarellan uusimman: Aurinkokissan vuosi.
Sain päätökseen. Kuulostaapa verrattain tuskalliselta. Ei ollut todellakaan, tuskallista. Kirja hupeni leppoisaan, kuin parin tunnin puhelu ystävän kanssa. Tai ehkä äidin kanssa. Merete Mazzarella on aikuinen nainen ja se tuo hänen juttuihinsa sen lempeän armollisuuden, jota kolmikymppisellä ystävällä ei yleensä vielä ole.
Hommasin Aurinkokissan äänikirjana. Kuuntelin ruokaa laittaessa. Kuuntelin pyykkiä ripustaessa. Kuuntelin hampaita pestessä. Kuuntelin siivotessa. Kuuntelin lenkillä.
Istuin sohvalle kuuntelemaan. Kuuntelin, kunnes loppui. Ja olisin kuunnellut lisääkin.
(Herra Pippuri ja lapsetkin kuunteli, sillä käytin kaiutinta. Terroristi.)
Mazzarella (miten jollakulla voikaan olla niin kaunis nimi!) kirjoittaa vuodestaan juuri ennen 70-vuotissyntymäpäiviään. Hän kertoo ihan tavallisia juttuja elämästä ja maailmasta. Kokemaansa, lukemaansa ja kuulemaansa. Sellaisista päivistä ja tällaisista päivistä. Tuollaisista ajatuksista ja semmoisista peloista. Mazzarella kertoo siitä, mikä on totta ja aitoa. Se vetoaa ja kietoo paulaansa.
Mazzarella sanoo itse lukevansa vaihtaaksensa näkökulmaa. Se on hyvä syy. Meille muillekin.
Kahdesta asiasta suorittaisin kuitenkin nyt kaiken tämän ilon keskellä pientä narinaa.
Ensimmäinen on se, että Mazzarella kertoo kirjassa juttuja, jotka on jo kerrottu aiemmissa kirjoissaan. Hän kyllä puolustelee tätä yhdessä kohtaa toteamalla asian olevan tärkeä. Mutta ei se nyt vaan oikein sovi. Koska kunnioitan Mazzarellaa, päätän, että toistelu olkoon kustannustoimittajan syy. Tarkkuutta nyt! Itsekin kyllä jankkaan ja toistelen. Mutta teen sen ilmaiseksi.
Toinen asia on se, että ruotsalaiset olivat jälleen osanneet tehdä kirjaan kauniimman kannen. Ja siis katsokaa nyt, kuinka kauniin kerta kaikkiaan! Aina he osaavatkin kaiken niin taitavasti.
Ymmärrän kuitenkin suomalaisen ajatuksen laittaa kanteen aurinkokissan kuvan. Kun sehän on kirjan nimi. Selvä pyy.
Olen muuten löytänyt jälleen Suklaalehti-keksit! Ei niin, ettäkö olisivat olleet hukassa. Vain unohduksissa.
Ne ovat jotain likimain yhtä ihanaa kuin Merete Mazzarella ja hänen kaunis nimensä.
-Pernilla-