Kirjallisia ongelmia

Olemme kirjallisissa ongelmissa, esikoinen ja minä.

Hänen on tämä:
Isoäiti antoi lahjaksi kerrassaan ihanan aarteen, Iiris Rukka -kirjan vuodelta 1945.
Mutta mitä siinä lukee?!

”Mitä tää tarkottaa? Emmä vaan tajuu”, tyttö sanoo.
”Siis mitä et tajuu?” kysyn.
”Että mitä tässä lukee. Mä en tajuu näitä sanoja.”
Ehdotan, että voin kyllä tulkata. Kieli rikastuu.
”Woot? Ai joka kolmannen sanan?” hän sanoo purkkaa jauhaen.
Kyllä, vaikka joka kolmannen. Kieli rikastuu.
”Oke”, tyttö tokaisee ja ojentaa kirjan minulle. ”Tosta kohdasta”, hän näyttää.
Alan lukea: ”Heinäladon katosta oli tuulispää kiskaissut irti tuohia koko joukon ja Mantan kerppoläjät olivat hujan hajan maassa. Taneli kulki metsän halki sirppi olalla ja veti kimeällä falsettiäänellään: Erämaata, erämaata läpi kulkeissain…”

Ymmärrän pointtisi, lapsonen.

Sitten minun ongelmaani:
Olin suurissa vaikeuksissa kahlatessani läpi Riikka Pulkkisen kirjan ’Vieras’. Olenko valtion ainoa nainen, joka ei tullut kosketetuksi tästä kehutusta romaanista?

Oi, rakas Riikka Pulkkinen, anna anteeksi. En saata sietää takaumiin pohjautuvaa kerrontaa. Se vie fiilikset.
Luulenpa silti, että itsenikin tekisi mieli kirjoittaa juurikin samalla tyylillä. Vaihtuvat aikatasot luovat helposti venyvää jännitettä. Se koukuttaa. Silloin kun se toimii. Mutta nyt ei toiminut minulle.

Vieras kertoo tarinan seurakuntapastori Mariasta. Tarinan tytöstä naiseksi, mutkien kautta. Kirjan teemoja ovat usko, irrallisuus, syömishäiriö ja muukalaispelko. Kerronta on taidokasta, mutta voih, jotenkin vain niin vierasta. Nimensä mukaisesti. En tiedä, onko Riikka Pulkkisella omakohtaisia kokemuksia kirjan teemoista. Nyt tuli liiaksi tuntu, että ei ole.

Muttapa mutta. Jos käy niin, ettei kirjaa jaksa lukea, vika tuskin on sen enempää kirjassa kuin lukijassakaan. Aina ei vain kohtaa. Kirja ja ihminen.

Minulla ei ole tapana jättää kirjoja kesken. Joskus joutuu kyllä sinnittelemään. Mutta taistelen loppuun. Joskus laitan kirjan hetkeksi yöpöydälle pinkan alimmaiseksi. Palatakseni asiaan joskus myöhemmin.

Vaikka teksti ei tempaisikaan, vilauttaa kirja kuitenkin aina jotain uutta. Jotain, mistä ei aiemmin ollut hajuakaan. Sillä ulkona seistessä ei voi tietää, minkälaista talossa on. On astuttava sisälle nähdäkseen.

-Pernilla-