Kaksi sympaattista: Laura Moisio ja Riihimäen Vihreä Talo

Muistatteko vielä, kun pyysin Laura Moisiota muuttamaan meille laulamaan? No, viesti ei ehkä ihan saavuttanut herttaista laulajatarta, joten päätimme Herra Pippurin kanssa matkustaa itse kuuntelemaan häntä Riihimäen kaupunkiin.

vt1.jpg

vt4.jpg

vt8.jpg

Riihimäellä, aivan rautatieaseman kupeessa, on tavattoman herttainen vihreä talo, nimeltään Vihreä Talo. Tuo suurten puiden piiloonsa peittelemä talovanhus on koko kaupungin kulttuurin virkeä kehto. Ränsistyneen ulkomuodon uumenissa sykkii ihmeisellä tavalla. Ilta illan perään talon sali kerää hoteisiinsa mitä erilaisemmat musiikin ja kulttuurin tekijät sekä tuosta yhteisestä ilosta nauttivan kirjavan yleisön. Vihreässä Talossa on vahva tuntu, että jokainen on tervetullut.

vt6_0.jpg

Keväisenä perjantai-iltana astumme sisälle talon hämärään saliin. Ilta-aurinko kajastaa läpi paksujen samettiverhojen. Katosta roikkuu eksoottisia lampunvarjostimia. Kynttilät palavat ja pöytä on koreana. Talon isäntä, Olli, vastaanottaa jokaisen vieraan henkilökohtaisesti ja myy lippuja joko normaaliin tai alennushintaan. Kullekin tilanteen mukaan. Tunnelma on aivan kuin kotona.

Sitten hätkähdän. Näyttäisi, että lattialla on tapahtumassa pommin purku. Mutta ei hätää, kyseessä onkin hommelit, kuten keikan alkajaisiksi soittava viulisti Elia (Elias Riipinen) lattialla makaavia asioita kutsuu. Myöhemmin saamme selville, että hommeleita kutsutaan myös loopperiksi ja kitarapedaaleiksi. Riipinen käyttää niitä viulunsa kera ja saa aikaan mitä hämmentävimmän musiikkikokemuksen. Nuori viulisti näyttää aivan tulevan kesän rippileiriläiseltä, mutta kun hän tarttuu soittimeensa – olemme sanattomia. Riipinen on kuin klassinen insinööri vimmatuissa reiveissä. Oho. Ei pöllömpää.

vt3.jpg

vt2.jpg

Sitten on Laura Moision vuoro. Hän esiintyy yhdessä Riipisen sekä kitaraa ja harmoonia soittavan Jarno Takkumäen kanssa.
Homma toimii kuin helppo tanssi. Nuoret muusikot esiintyvät uskomattoman vaivattomasti, vaatimattomasti ja omintakeisesti. Lauran olemus on kuin alkukesän ensimmäisellä kielolla. Ja ääni: se ei ole kenenkään muun. Se on Lauran.

vt7.jpg

vt5.jpg

Olen myyty, ja lopulta suoraan sanottuna hieman hermostunutkin: eikö nyt olisi voinut soitella ja laulella vähän pidempään, kun vihdoin tavattiin? Olisin tahtonut lisää, lisää ja vielä vähän lisää. Lisäääää.

Vihreään Taloon voitte tutustella täällä. Klikkailkaa itsenne kulttuurin äärelle.
Laura Moisiosta lisää täällä. Hänen sivuillaan voit kuunnella myös laulajan kaunista ääntä.

Helei!
-Pernilla-

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *