Paperitalo (ja lukemattomia kirjoja)

Hello babes,

Mulla on teille yksi sana. Tai no kaksi – mutta saatte ne nyt yhden hinnalla: Kirjapörssi.

Kirjapörssejä ei oikein ole missään, missä ihminen tahtoisi asua (tai no ehkä Hämeenlinnassa). Mutta ne kuuluvatkin olennaisena osana matkantekoon. Missä vain kulkeissanne eteenne aukeaa Kirjapörssin valomainos, seisahtukaa oitis, käykää taloon ja ostakaa kirjoja, kirjoja, kirjoja. Usein vielä yllätyksellisen edullisia kirjoja.

kirjaporssi4.jpg

kirjaporssi2.jpg

No juu. Tämä ei ole maksettu mainos, vaikka alkaakin kummasti siltä vaikuttamaan. Spontaanista riemusta asian äärellä iloitsen, sillä: päivänä menneenä seisahduimme Herra Pippurin kanssa jälleen Kirjapörssiin. Astuimme sisään, pimahdimme ja ostimme kirjoja, kirjoja, kirjoja. Lukemattomia kirjoja. (Kauhean hauska sanoa noin, sillä suurin osa niistä tosiaan on vielä lukemattomia.) Kirjapörssin juju on siinä, ettei sieltä löydy top kympissä keikkuvia kirjoja. Sieltä löytyy mitä milloinkin.

Matkaani tarttui muun muassa pieni, punainen kirja ’Paperitalo’. On paikallaan mainita syyt hankintaani. Ne olivat seuraavat:
a) teos kertoo kirjafriikeistä (koskettava aihe)
b) kirja oli tavattoman nuhjuisessa kunnossa. Kansipaperi oli kulunut ja repeillyt. Siinä oli jopa reikä. Miksi ihmeessä? Onko joku yöllisinä tunteina rajusti lukenut tätä pikkuista, punaista teosta? Vai onko se luiskahtanut eräänä sateisena lokakuun iltana myyntitiskin alle ja löytynyt sieltä vasta jouluinventaarion yhteydessä seitsemän vuotta myöhemmin? Mene ja tiedä.
Ja sitten viimeisenä lisänä kohta
c) hinta 2€.

kirjaporssi3.jpg

Luin Paperitalon siltä istumalta. Ja mitä voisin sanoa? Ainakin taatusti, että heh! Nyt tiedän, että puuhasteluni kirjastoissa, kirjapörsseissä sun muissa laitoksissa on vähäistä. Ei juuri vielä mitään. Hyvin pientä vain.

On kirjafriikkejä ja on kirjafriikkejä.

”Siitä lähtien kun vuosia sitten tutustuin häneen Tristan Narvajan kirjatorilla, tiesin että hän oli parantumaton lukutoukka. Sen näkee kirja-addiktien lievästi pergamentoituneesta ihosta.
Laskin katseeni Delgadon siroon nilkkaan. Se oli kellertävä ja hauraan näköinen, tosiaankin kuin pergamenttia.”

Paperitalossa kerrotaan ihmisistä, jotka eivät mahdu enää asumaan kodeissaan, sillä kirjat ovat valloittaneet ne. Eräällä on kirjahyllyjä jopa kylpyhuoneessaankin. Tottahan hän peseytyy kesät talvet kylmällä vedellä, ettei lämmin höyry vain tärvelisi kirjoja.
Ja mitä kirjahyllyihin tulee, ne rakennetaan lapachosta, halkeilemattomasta puusta ja liimataan hyönteisiä karkottavalla liimalla. Säännöllisin väliajoin suoritetaan huolellinen myrkytys. Ja voi sentään, minkälaisen päänvaivan voikaan saada kirjojen hyllyjärjestyksestä! Voiko laittaa vierekkäin kirjoja, joiden kirjoittajat ovat riitaantuneet keskenään? Sanopa se.

Vaikeaa on. Ja taatusti vaarallista. Lukeminen. Ja kirjat. Sitä saattaa lukea kirjaa keskellä katua ja kuolla kohta auton alle, naama edelleen kirjassa. Lue, niin tiedät. Vai uskaltaudutko?

”Minua harmittaa, etten voi käyttää lukemiseen niin paljon aikaa kuin haluaisin. Mutta kuvitelkaa miestä, joka voi lukea kaiket päivät ja halutessaan koko yön. Miestä, jolla on rahaa ostaa kaikki haluamansa kirjat. Hänellä ei ole mitään rajoja. Hän on mielihalujensa orja. Entä mihin mielihalut johtavat? Sallinette välihuomautukseni… Siihen, että ne yritetään tyydyttää.”

No niinpä.

kirjaporssi1.jpg

Kankeasta alusta huolimatta Paperitalo on kertakaikkisen ilahduttava pikkuinen kirja, joka aiheutti runsain mitoin kummallista iloa. Ja muistutuksen siitä, että aina ei lueta siksi, että se kannattaa. Vaan siksi, ettei voi olla lukemattakaan.

-Pernilla-

(P.S. Jos olet lukenut Paperitalon, saatat ehkä aavistella samaa kuin Herra Pippuri. Että kirjan nuhjuinen ulkoasu ei ollut sattumaa. Ehkä se onkin ’seinästä repäisty’? Mene ja tiedä.)

Carlos Maria Dominguez: Paperitalo
Basam Books

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *