Stockmann Yard – Myymäläetsivän muistelmat

Voi, kuinka maailmani taas avartuikaan. Luin Antto Terraksen kirjan Stockmann Yard – Myymäläetsivän muistelmat.

Ohhoh, mitä touhua.

stockmann_yard_0.jpg

Antto Terras on (nyttemmin: oli) Stockmannin oman etsivätoimiston etsivä, joka on tehnyt 18 vuoden mittaisella urallaan yli 10 000 kiinniottoa. Nyt hän paljastaa suurin piirtein kaiken kirjassaan, joka on kokoelma tapauksia ja tilanteita niin varkaiden kuin etsivienkin maailmasta.

Kirjan alkajaisiksi Antto Terras sivaltelee Stockmannia sieltä ja täältä. Hän antaa päin lättyä niin omistajille, pomoille kuin työntekijöillekin. Aikailematta piirtyy kuva, että Stockmann on työnantaja suoraan ahterista.
Pian kuitenkin käy ilmi, kuinka suurella antaumuksella Stockmannin myymäläetsivät työtään tekevätkään. Uskaltaisiko jopa arvailla: rakkaudella työnantajaansa kohtaan. (Tässä kohtaa lukijaa sitten hämmentää.) Stockmann Yardin etsivät ovat toimeliaita poikia, jotka näyttävät työskentelevän, kuin suojaisivat äitinsä kotia. Varkaan perässä ollaan välillä Viking Linen satamassa tai Espoon Kilossa asti.

Kirja kertoo paljon sellaista, mitä ei ole koskaan tullut ajatelleeksi. Omat viisituntiset Stockan retkeni näyttäytyvät ihan uudessa valossa. Olen todellakin ollut kamerassa. Niin kuin sinäkin. Kamerassa ovat myös joka ikinen lähikaduilla kulkeva.

Terras kuvailee mehukkaasti erilaisia ihmistyyppejä. Itseäni ilahdutti mm. herkullinen analyysi japanilaisista turisteista:
”Japanilaiset tunnistaa siitä, että he joko nukkuvat taikka ottavat valokuvia. Heidän ei tarvitse kuin istahtaa hetkeksi ja saman tien vaivutaan syvään ja virkistävään uneen. Heti, kun silmä taas aukeaa, alkaa sarjatulelle säädetty Kodak laulaa. Reissunpäällä oleva japanilainen on hyvin koominen näky. He liikuskelevat aina parvina kuin heinäsirkat ja luultavasti lisääntyvät liikkeessä ollessaan. Jos kauppaan tulee sisään kaksikymmentä japanilaista, niin ulos mennessä heitä on jo kolmekymmentä. Japanilaiset kiljahtelevat aina ilahtuneesti, kun pakkauksessa on punainen täplä tai geishan kuva.”

antto_terras_like_ville_juurikkala.jpg

Antto Terras antaa kirjassaan niin vuolaasti vinkkejä anastamiseen, että heikompaa hirvittää. Hän suoranaisesti neuvoo, miten Stockalta kannattaa varastaa ja mikä taas ei toimi. Ohjeistuksessa otetaan huomioon myös moraaliset seikat. Alkaa hävettää, mutta en ihan tiedä, miksi ja kenen puolesta. Jotenkin vain tulee kovin epäsovelias olo. On myös myönnettävä – minä en ole tiennyt yhtään mitään. Nyt tiedän, ja melkein tekisi mieleni testata jotain opittua kikkaa.

Taidokkaan ja kekseliään rosvon kohdattuaan Terras on itsekin innoissaan. Eräästä tapauksesta hän toteaakin:
”Penniäkään ei koskaan saatu takaisin, mutta ei kaikkea voi aina mitatakaan rahassa. Elämyksenä ja kokemuksena tapaus oli ilman muuta hieno. Usko rikollisuuteen palasi taas vähäksi aikaa.”

Eräs seikka jäi kalvamaan. Terras viljelee kirjassaan jatkuvasti ja erittäin runsaslukuisesti alaosaston sanoja. Yleisimpinä jatkuvassa toistossa ovat paska, perse, mulkku ja vittu. Tämä hämmentää ja syö varmuudella kerronnan tehoa. Kävipä välillä niinkin, että lauseen jälkeen muisti vain, että siinä mainittiin samalla kertaa perse sekä mulkku.

Kirjan ilmestyttyä Stockmann ilmoitti teoksen olevan fiktiivinen romaani. Tahtoisin kuitenkin uskoa, että tämä kirja on totta.
Mutta se nyt on vain tällainen perstuntuma, kuten Anttokin varmaan asian ilmaisisi.

Joka hämmennystä kaipaa, lukekoon tämän!
-Pernilla-

Terraksen kuva: Like / Ville Juurikkala

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *