Välähdyksiä peilissä

Hannu-Pekka Björkmanin Välähdyksiä peilissä on pikkuinen kirja, jonka lukaisee yhdessä illassa.

Mutta ei kannata. Kannattaa hidastella. Kannattaa pysähdellä, maistella ja miettiä. Ihan alleviivata ja kirjoittaa suttuisia muistiinpanoja sivujen laitoihin.

Hannu-Pekka Björkman kirjoittaa utuisan pehmeästi muistoja, kokemuksia ja ajatuksia. Asioita, joita hän on nähnyt, kuullut ja miettinyt. Tekstien lomasta nousee säännönmukaisesti ilmoille ajatus: Miksi kaikki ei olekaan niin hyvin kuin piti? Miksi onkin niin kovin onnetonta?

Björkman kirjoittaa ihan kertakaikkisen taidokkaasti. Hän maalailee suurella siveltimellä. Ajoittain hän on skarppina kuin partaveitsi ja sitten yhtäkkiä pusketaan läpi sakean runollisen usvan. Se sopii, sillä kaikki on teeskentelemätöntä ja ehtaa. Oi, kyllä, kyllä ja kyllä!

Björkman ei kirjoita mistään yhdestä erityisestä teemasta. Ajatukset harhailevat siellä ja täällä, ja jokaiseen lukijaan tietenkin osuu juuri se, mille kullakin tilausta on. Itselläni jäi vahvasti kytemään jonkinlainen ajatus siitä, että nykyajan tehokas ja ahmiva pikaeläminen kuivattaa sielua. Mieleeni muistui taannoin kuulemani juttu naisesta, joka oli iltamyöhällä keskustelemassa miehensä kanssa. Pohdiskeleva mies oli ryhtynyt avautumaan synnyistä syvistä, mutta teki sen niin kovin, kovin hitaalla. Nojatuolissa istuva vaimo oli kauhukseen havahtunut ajatukseen, että tässähän ehtisi samalla tsekata Facebookin, niin sekin olisi sitten tehty.

Voi ei. Todellakin.

Jos nyt Hannu-Pekkaa jostakin moittisin, niin siitäpä siitä, että kirjan tekstit ovat jo aiemmin lehdessä julkaistuja kolumneja. Tästä ei kirjassa ole mainintaa ja kummallisella tavalla petyin asian äärellä sen kuultuani. Kustantaja mainostaa tekstejä esseinä. Kirjassa ne mainitaan simppelisti kirjoituksiksi.

Kirjoitukset ovat joka tapauksessa siis yksittäisiä tekstejä, vailla sen kummempaa järjestystä. Tai järjestys ei ainakaan Pippurin tytskälle nyt avautunut.
Nyt, kun ajatelmat leijuivat ilmassa, alkaen tyhjästä ja loppuen yhtä tyhjään, jäi kokonaisuus rakenteeltaan hieman hataraksi.

Mutta kuulkaa, en minä kuitenkaan moiti. Sisältö on tärkein ja todellakin: ajattelun laajentamiselle on aina tilausta.
Hyvä Hannu-Pekka, olet kiistattomasti mun sankari!

-Pernilla-

Hannu-Pekka Björkman: Välähdyksiä peilissä – Kirjoituksia. Kirjapaja. 171 s.