Jälkiviisastelua

 

Unettomia öitä, haleja, kiukuttelua, lukemattomia tunteja puistossa, ensimmäisiä sanoja, hämmennystä ja suunnattoman paljon rakkautta <3 Nyt, kun äitiyttä on n. 1,5 vuotta takanapäin on hyvä aika käydä läpi muutama asia, jotka olisi toivonut tietävänsä etukäteen. Jälkiviisaus paras viisaus! 😀

1. Et todellakaan tule olemaan se äiti, joka luulit/suunnittelit olevasi

Voi voi kaikkia niitä periaatteita, joita oli luonut ennen äidiksi tuloa! Suurin osa on lentänyt ikkunasta tyylikkäästi ulos. Tästä olemme myös oppineet, että muiden arvostelu tai kritisoiminen ulkopuolelta on täysin turhaa ja typerää. Miten tahansa sitä kuvitteleekin tietyissä tilanteissa toimivansa on täysin eri asia, kuin mitä sitten tilanteen kohdalle osuessa toimii. Avainasia (tässäkin…) on lempeys, itseään ja muita kohtaan. Välillä on parempi mennä sieltä aidan hieman matalammasta päädystä, kuin sokeasti tuijottaa periaatteita ja sääntöjä, joita on itselleen luonut ja asettanut. Toisaalta äitiys on myös nostanut pintaan paljon positiivisia puolia itsestään, joita ei tiennyt olevankaan 🙂 On hyvä muistuttaa itseään, että niin kauan kuin lapsi saa rakkautta ja huomiota, ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla äiti.

2. Koko ajan on joku vaihe menossa

Ja ne myös menevät ohi! Aluksi tämä tuntui epätoivoiselta, kun uutena äitinä yritti saada jotain selkoa vauvan rytmistä/ajatuksista/toiminnasta. Nyt puolentoista vuoden jälkeen ei edes yritä ahtaa pienokaisen jokaista liikettä ja uutta metkua johonkin muottiin, joka selittäisi käytöstä tai muutosta käytöksessä. Olemme huomanneet, että lapset kasvavat ja kehittyvät omaan tahtiinsa ja tyyliinsä ja kaikkein helpoimmalla pääsee, kun vain hyväksyy erilaiset vaiheet ja yrittää elää niiden mukana. Esim. öistä tuli heti helpompia, kun vain hyväksyi, että vauva nukkuu miten nukkuu, eikä stressannut siitä, että hänen pitäisi nukkua jollain tietyllä tavalla. Jälkikäteen ajateltuna kaikki vaiheet myös kestävät ihan oikeasti todella lyhyen aikaa ja ainoa pysyvä asia on muutos, joten jokaisesta (haastavastakin) hetkestä kannattaa oikeasti yrittää nauttia :)

3. Päivän suurin suoritus voi olla suihkussa käyminen

Ja jos oikein hyvin käy, niin hiuksetkin ehtii pestä :D Varsinkin aivan silloin alkuaikoina sitä yritti aivan liikaa, ja vauvanhoidon lisäksi muka piti koti olla tiptop, samoin oma ulkonäkö ja ruuatkin vielä valmiina puolison tullessa töistä. It takes a village pitää niiiin paikkansa, ja kunnes se kylä saadaan tänne äitien avuksi, niin vauvasta huolehtiminen on aivan riittävä aktiviteetti päivälle! Jälkiviisaana sanoisi vastasynnyttäneelle itselleen, että ihan oikeasti riittää, että ne perusasiat saa hoidettua. Ja että tekemättä jättämisestä ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.

4. Ota apua vastaan

On täysin ok tarvita apua puolisolta, ystäviltä, omalta äidiltä tai kenelä tahansa muulta. Olemme tottuneet päjäämään yksin ja ehkäpä yhteiskunnassammekin on hieman sellaista painetta, että jos lapsen hankit niin se on myös itse hoidettava. Tunnistamme itsestämme myös ajattelumallin, että apua ei saisi kaivata ellei ole oikeasti paha tilanne. Jos ei ole suunnilleen koko pakka täysin romahtanut, niin mikä oikeus minulla on apua kaivata. VÄÄRIN! Apua ja seuraa saa ja pitää pyytää. Varsinkin uutena äitinä sitä myös helposti keksii kaiken maailman tekosyitä, kuten että vauva ei viihdy muiden seurassa jne. Hyvinvoiva ja levännyt (okei, mahdollisimman hyvin levännyt… :D) äiti on parasta, mitä lapselle voi tarjota. Harva meistä voi hyvin, jos hoidamme 24/7 kaiken yksin.

5. Et ole yksin

Kävitpä läpi mitä tahansa (kamalaa…) vaihetta, niin jossain joku toinen äiti käy läpi aivan samaa. Äitiys ei ole pelkkiä haleja ja iloista jokeltelua, vaan vauvan hoitaminen on myös kovaa ja haastavaa hommaa! Ei kannata verrata itseään ja vauvaansa muihin, ihmiset harvoin puhuvat tai nostavat esille niitä vanhemmuuden vaikeampia puolia. Lisäksi nykyaikana mm. sosiaalisen median selaaminen saattaa myös aikaansaada kuvitelman, että kaikkien muiden vauvat ja elämät ovat niin paljon helpompia. Et kuitenkaan ole yksin ja kannustamme hakemaan tukea perheestä ja ystävistä, mutta myös mahdollisesti muista äideistä. Se on myös auttanut meitä, että vaikeina hetkinä yrittää muistaa, että kontrastit mahdollistavat toisensa: hyvät hetket eivät tuntuisi hyviltä ilman haastavia hetkiä.

Onko teillä muilla mammoilla nyt jälkikäteen noussut esiin asioita, joita olisitte toivoneet tienneenne jo ennen äitiyttä?