Ensimmäinen kirjoitus tänne! Mistähän sitä aloittaisi?

Vauva täyttää kolme viikkoa muutaman päivän päästä ja isosiskokin on jo 2,5 vuotias tyttönen. Kirjoittelen tänne tästä lähtien päiväkirjamaisesti, koska tarvitsen jonkun paikan johon kirjata ajatuksia ja avautua. Asuminen 8 tunnin lentomatkan päässä perheestä ja ystavista kahden lapsen stay-at-home mom:ina on lahtenyt kayntiin seka hyvissa, etta haastavissa merkeissa.

Uunituoreena kahden lapsen aitina ihmettelen, miten koin 2,5 vuotiaan kanssa yksinolon joskus haastavaksi? Ei mukamas ollut ikina omaa aikaa, mutta nyt sita ei oikeasti ole. Sillon haaveilin, etta saisi kayda useammin shoppailemassa, kasvohoidossa tai syomassa ravintolassa ystavien kanssa rauhassa. Nyt raskauden jalkeen, joka tuntui pienelta ikuisuudelta, seka hyvin menneen synnytyksen jalkeen on taas tässä ”modessa”, jossa osaa  arvostaa ja olla kiitollinen hyvin pienista asioista, esimerkiksi siita, etta saan kirjoittaa tata tekstia (tod.nak. hyvin pienen hetken) ilman hairiotekijoita… seka tietenkin kahvihetkia, suihkussa kaymista tai jos saa syoda ruokansa lampimana ja rauhassa.

Meidan piti olla Suomessa tama loppukevat ja koko kesa, jonka jalkeen muuttaa Euroopassa johonkin lyhyen lentomatkan paahan! Mutta sitten mieheni tyokuviot veivatkin meidat kauas Amerikkaan! Tassa kolmen viikon aikana on ollut ihan joka ikinen paiva mielessa se mielikuva millaista elama olisi nyt, jos olisinkin Suomessa ystavien ja perheen ymparoimana.. Elama ois ihan erilaista. Saisin rauhassa avautua ja pohtia vauvaelamaa laheisten kanssa, apukasista puhumattakaan. Kun vauva ei nukkuisi olisi joku jonka kanssa juoda kahvit. Vaunulenkeilla olisi seuraa. Vanhemmat auttaisi vauvanhoidossa ja saisin itsekin joskus nukkua paivaunet. En joutuisi googlailemaan joka asiaa vauvaan liittyen. Saisin ajatukset muualle kuuntelemalla hauskoja juttuja, jotka ei liity vauvaan tai lapsiin mitenkaan. Laheiset toisivat ruokaa kotiin. En olisi yksinainen.

Kylla tassa onneksi miehen tuen ja avun takia selvitaan, mutta pitaisi saada tama katkeruus jotenkin karisteltua harteilta. Tietenkin olen kiitollinen ja helpottunut, etta raskaus on ohi, tytot ovat terveita ja ihania pienia. Arvostus  ja kiitollisuus laajaa ystavapiiria ja perhetta kohtaan on ollut ollut niin vahvahvasti lasna jo pitkaan, ettei se ole oikeastaan lisaantynyt.  Mutta rehellisesti sanottuna en muistanut kuinka rankkaa ensinakin vastasyntyneen kanssa on ja sitten paalle taaperon hoito ja tukiverkoston puute.

Tama uusi vauvamme on hyvin samanlainen kuin isosiskonsakin – ei osaa nukahtaa itsekseen, syli on ainut paikka, jossa nukkuu sikeasti ja pitkaan. Sylissa saisi nukkuakin paivat pitkat, mutta isosiskon hoito ei silloin vain ole mahdollista. Vatsavaivoja on myos, ei kylla hirvean pahoja onneksi. Vauva herailee oisin n.  2-3 h valein (valilla ollut neljan tunnin unipatka) ja sitten aamu viidelta han heraa ähkimaan ja känisemään vatsakipuja. Olen ottanut hanet sitten vatsani paalle nukkumaan ja se on onneksi helpottanut alyttomasti. Olen siten saanut viela nukkua n 7:30-8 asti.

Vauva on ihana pieni nyytti, enka sanoisi, etta han on mitenkaan erityisen ”vaikea”, mutta kylla ma myonnan, etta odotan taman ensimmaisen kolmen kuukauden menevan nopeasti! Odotan sita aikaa, kun vauva jaksaisi olla jo vahan pidempaan hereilla ja vatsavaivat olisi ravisteltu, hanta voisi jo viihdyttaa helpommin lelujen ja tekemisen avulla. Tietenkin myos ensimmaisia nauruja, hymyja ja kunnon kontakia <3  Myoskin se, etta imetyksen valit selkeentyisi ja pidentyisi helpottaa arkea kummasti. Univaikeuksien ja nukahtamiongelmien selattamista en tosin odota tapahtuvan viela pitkaan aikaan, ainakin esikoisen kanssa nukuttiin huonosti 1v 3kk. 

Onneksi meilla on tuo 2,5 v maailman hauskin pallero pitamassa seuraa mulle ja siskolle. Myoskin hanta katsoessa muistan, etta helpommat ajat koittaa viela ja yllattavan piankin. On tosi motivoivaa miettia, miten nopeasti aika menee ja pian tama toinenkin on nauravainen, konttaileva tyton tyllero, jonka kanssa voi poistua  kotoakin helpommin! <3

Rankkaa, mutta palkitsevaa aikaa elellaan. Valituksen, ilon, kiitollisuuden ja kaaoksen sekamelskaa!