Kemiönsaari ei ole kauhean suuri paikkakunta.Jos ajattelee,että on asunut saarella vuodesta 1993,ollut aktiivinen vapaa-ajalla ja tehnyt sellaista työtä jossa on useita eripuolilla saarta olevia toimipisteitä niin mikä on todennäköisyys,että työmatkalla töistä kotiin tultaessa eksyy? Ei lienen kauhean suuri.Minä kuitenkin eksyin tänään.Olin tulossa töistä kotiin ja koska olin luvannut kollegalleni kyydin ystävämme ja toisen  kollegamme luo ei reittini ollut se,jota useimmiten käytän.Mutta ei se ollut tuntematonkaan.Siksi minä olinkin kauhean ihmeissäni siitä,että sain itseni matkalla niin eksyksiin,että kotiin en ilman navigaattoriani päässyt .Laittaessani navigaattorin päälle olin minulle aivan oudoilla mailla.Navi täti käski minun kääntyä hetimiten ja ilmoitti,että ainoa reitti olisi palata takaisin 10.2 kilometria.Olin siis puhelimeen pölöttäessäni päästellyt menemään 10.2 km jonnekkin melkein umpimetsään ( no oli siellä aurattu tie).Siinä tilanteessa julistin navigaattorini bff listalleni. Sillä jos tämä töistä kotiin paluu alkaa olla nyt näin hankalaa niin miten minä oikeasti vielä rapiat 15 vuotta selviän aiheuttamatta kauhean suuria katastrofeja.Olemme joskus karusti todenneet ystäväni kanssa,että kroppamme pettää meidät varmasti ennen eläkeikää niin,että saamme rollaattoria puskien yrittää työpaikallemme päästä.Nyt minusta tuntuu,että apuvälineisiin saa lisätä turvahälyttimenkin.Tai ehkä minulle voisi laitta sellaisen metsätyskoirien paikannin pannan.Tietäisi aina,että mistä kuraattoria voisi kulloinkin alkaa joko työpisteeleen tai vaihtoehtoisesti kotiin noukkia.

Kävimme tyttöjen reissulla Gdanskissa.Minä, Ellen ja ystävämme Åsa.Reissun varasimme joskus loppusyksystä kun maailma painoi päälle ja ajatus odottamassa olevasta reissusta tuntui jotekin lohduttavalta.Gdansk valikoitui siksi,että me emme olleet siellä käyneet,sinne pääsi Turusta nopeasti ja ennenkaikkea halvalla.Neljän päivän breikki oli ihan loistava ja siinä mielessä erilainen kuin muut,että mitään hirveän merkillistä tolloilua emme matkalla saaneet aikaan.Se,että tungimme vahingossa sisään Hard Rock Cafen yksityistilaisuuteen oli ihan pikkujuttu.Eikä sekään ollut iso juttu,että hotelli huoneemme ovi oli retkottanut monta tuntia auki meidän ollessamme kaupungilla,mitään ei kuitenkaan oltu pöllitty.Ja ihan hirveän pieni ongelma oli sekin,että saimme pikkuruisen pizzerian hälytystilaan yrittäessämme varata siellä ollessamme lippuja klasssisen musiikin konserttiin samalle illalle.Pyysimme apua henkilökunnalta mutta heillä ei ollut numeroa mistä varauksen voisi tehdä ( eikä mielenkiintoa ottaa selvää ).Koska konserttisali oli kuitenkin pizzeriaa vastapäätä ( mutta joen toisella puolella) huomasimme sen seinissä liikkuvissa mainoskylteissä puhelinnumeron josta liput voisi varata.Päätimme soittaa Åsan puhelimella numeroon ja varata liput. Jjouduimme kuitenkin ongelmiin siinä vaiheessa kun puhelin jumitti ja jatkoi hälyttämistään eikä sitä saanut suljettua. Åsalta paloi niin sanotusti hihat ja Ellen ei muista koskaan nähneensä kummitätiään niin vihaisena: hän mesosi puhelimelle, ja koska me saimme Ellenin kanssa tilanteessa hysteerisen naurukohtauksen hän mesosi myös meille.Yritimme saada puhelimen akun pois,siinä onnistumatta.Hetken riehuttuamme Åsa otti edelleen isolla äänellä hälyttävän puhelimen ja vei sen kädet taikinassa olevalle kokille pyytäen tätä tekemään asialle jotakin.Tarjoilija tytöt seurasivat asiaa sivusta.Kokki pesi kätensä, purki kännykän ja antoi sen osissa Åsalle.Me saatoimme jatkaa syömistä,mutta meillä ei siis edelleenkään ollut lippuja sinne konserttiin.Tilanteesta valpastuneena tarjoilija tyttö toi meille hetken päästä nettisivun osoitteen josta liput voisi tilata.Oletan,että hän pelkäsi meidän laittavan koko pizzerian atomeiksi ellemme saa niitä lippuja.Se oli häneltä kiltisti tehty mutta meidän huonoksi onneksemme ne liput olivat loppuun myyty.Eli koko sessio oli siis ihan turhaa.Emme käyneet toista kertaa siinä pizzeriassa.Muuten kaikki meni kyllä hämmästyttävän hyvin.En hävittänyt kertaakaan lompakkoa,passia,pankkikorttia enkä muutakaan omaisuuttani.Paitsi läjän postikortteja.Jos  joku nyt sattuu saamaan Gdanskista tuplasti postikortteja johtuu se siitä,että joku ystävällismielinen on löytänyt ne minun ensin kirjoittamani ja hukkaamani ja laittanut ne postiin.Ai niin ,hävitinhän minä reissussa itsekurini , neljässä päivässä sain syötyä itseeni kaksi kiloa lisää.Se on minusta melko hyvin.