Maailman hienoimpiin asioihin saataa kuulua se,että vielä viiskymppisenäkin saa testailla ihan uusia asioita.Ja huomata niistä selviävänsä.Olen melonut kanootilla jokusen kerran ja pitänyt siitä.Tänään minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla kajaakkimelontaa merellä.Saimme hommaan pikaisen koulutuksen mutta silti minusta ensin tuntui,että kastumatta en hommasta selviä.Mielessäni mietin,että onnistuukohan tuttu sukeltaja poika paikallistamaan silmälasini  ja löytämään ne jos kanootin  ympäripyörähtäessä ne kadotan.Mietin myös,että kuinkakohan kauan pystyisin veden alla pääalaspäin melomaan.Olin nimittäin aivan vakuuttunut,että ympäri kellahtaisin kuitenkin.En kellahtanut ja muutenkin homma pelitti ihan älyttömän hyvin.Vaikeinta oli kanoottiin pääseminen ja sieltä poistuminen.Mutta sekin kuitenkin onnistui.Meidän yhdeksän hengen porukkamme nautti maailman kauneudesta ihan täysillä koko keskiviikko illan.Ja voisi kyllä sanoa,että huomattavasti huonomminkin voi ihminen aikansa käyttää.Meille tarjoutui tähän mukavuuteen mahdollisuus kun Folkhälsanin paikallisosaston hallituksemme yksi aktiivinen jäsen oli ilmoittanut meidät hallituksen jäsenet kilpailuun jonka otsikko oli unelmiemme liikuntahetki ( tai jotain sinne päin ).Meitä sitten onnisti ja saimme melonnan lyhytkurssin ja melontaretken meille sponssattua.Eli mitä tästä opimme:mitään ei saa jos ei yritä.Kiitos sille aktiiviselle jäsenelle mukavasta illasta!  

Huomenna aloitan työt sillai kunnolla.Tunnen olevani siihen valmis,pää niin sanotusti kaipaa jo tekemistä.Koen oloni virkeäksi ja voimautuneeksi.En oikein muista,mitä tavoitteita lomani ajaksi itselleni asetin vai asetinko mitään.Muistaakseni lupasin tehdä lapsilleni pannukakkua.Ja kerran tein,mutta suolaisena versiona.Jos jotain muuta olen aikonut toteuttaa niin niitä tavoitteita en ainakaan ole saavuttanut.Eikä se haittaa minua pätkääkään.Minä olen lomallani koonnut elämyksiä ja hyvän mielen hetkiä.Niitä aion sitten muistella kun arki jossakin vaiheessa syksyä alkaa tökkiä.Sillä kyllä se kuitenkin alkaa.Niin käy aina,kun tulee pimeä  ja kun olen yltiöoptimisesti täyttänyt kalenterin niin ,että hommia riittäisi useammallekkin tekijälle.Tänä viimeisenä lomaviikonloppuna olen kartuttanut elämyksiä paikkakunnallamme järjestetyillä Norpas festivaaleilla.Minun mielestäni meitä Kemiönsaarelaisia hemmotellaan aika tavalla kun meille melkein kotiovelle tuodaan toinen toistaan uskomattomampia tapahtumia ja esiintyjiä.Eilen illalla esimerkiksi saimme kuulla ainakin minulle tuntematonta laulajaa Tiiu Helinää jonka laulu soi aivan maagisesti vanhalla mekaanisella verstaalla.Kauko Röyhkän ja Severi Pyysalon esiintyminen oli tietenkin myös aivan omaa luokkaansa ja vaikka itse en ensin uskonutkaan niin  nautin myös Big Ok ryhmän esiintymisestä.He tuuttasivat musiikkia tulemaan sellaisella voimalla,että jos vaikkua korvissa olisi ollut olisivat ne kyllä pulpahtaneet äänen voimasta pihalle.Kaikesta nähdystä ja kuullusta Norpas festivaalin aikana minuun teki suurimman vaikutuksen Marianne ja Melissa Pettersin esitys joka oli rakennettu äidin ja tyttären kirjeenvaihdon sekä blogikirjoitusten pohjalle tyttären ollessa opiskelija vaihdossa Thessalonikissa.Esitys oli sekoitus musiikkia, tanssia ja teatteria ja imaisi ainakin minut mukanaan kokonaan.Paljon matkaavien nuorten äitinä pystyin täysin samaistumaan äidin tuskaan siinä vaiheessa kun lapsella jossakin päin maailmaa ei olekkaan kaikki hyvin.Silloin tuntuu juuri siltä miltä Mariannen tanssi ”Thessalonikin” muurilla näytti.Raastavalta,tuskaiselta ja siltä,että teksi melkein mitä vain,että saisi toisen olon kohenemaan.Tajusin jälleen,vaikka olen sen toki aiemminkin ymmärtänyt,että me vanhemmat olemme  lapsillemme tärkeitä.Vaikka lapset ovatkin jo aikuisia.Minä toivonkin,että esitys voitaisiin nähdä uudelleen.Tulisin katsomaan ja niin tulisi varmasti moni muukin. Sillä tällä kertaa minä en ollut yleisöstä se ainoa joka itki ja se on minun mielestäni merkki siitä,että esityksellä on todellakin tavoitettu yleisö.Näiden elämyksien siivittämänä on hyvä siirtyä töihin.Tänään aion riisua ranteistani kaikki festivaalirannekkeeni.Olkoon se vähän niinkuin vapaalta arkeen siirtymis riitti.Olen päättänyt myös tehdä muutamia elämäntapa parannuksia:ajattelin,että veivaan tästä lähtien tuorepuurot iltaisin valmiiksi  ja nukkumaan suunnittelen meneväni viimeistään kello 23.00.Niin ja etsin illalla työvaatteet valmiiksi.Tuorepuuro on noista kolmesta se joka saattaa onnistua.Muitten puolesta en löisi vetoa.