Kaikki on aika hulvakasta

Sääret ovat mustelmia täynnä.

Se tekee minut iloiseksi.

Pidimme viikonloppuna mökkijortsut eli omat pienet festarit.

Painin, taistelin ja remusin niin paljon, että nyt iho on läikikkäämpi kuin aikoihin.

Oli punainen tupa ja kapea joki. Kokkipoikien omin kätösin valmistamia kasvispurilaisia ja kaiken ohimenevyyttä.

Istuin laiturilla ja katselin, miten muut sytyttivät jätkänkynttilää. Oli kesäyö ja usvaa. Pihan yli kulki naru, jossa roikkui värilyhtyjä ja lupiineja. 

Koin paluuni jälkeen ensimmäistä kertaa aitoa rauhaa.

Rantaan oli väsätty oma sauna pressusta, laudoista ja ojasta löytyneestä kiukaasta. Se oli hieno. Kiukaasta valuivat löylyvedet läpi ja oviaukosta tuuli sisään. Puista heijastui valoläikkiä seinille. Joimme löylyvettä kesäntulotaiaksi, ja se toimi. Kummallisin hetki oli aamuyöllä, kun meitä istui alastomina vierekkäin minä, entinen rakkaani ja tämän uusi rakas. Ulkona soi sankarihevi. Sen suomalaisempi ei hetki voi olla.

Ja se oli todella hienoa.

Minua jännitti etukäteen, miten kaikki menisi, sillä tapasin parivaljakon ensimmäistä kertaa. Kyllä te sen tiedätte, rakkausasioissa sitä ihminen on aika hattivatti. Vähän outo ja omistuksenhaluinen. Hattivateista ei ikinä näe, ovatko he iloisia vai vihaisia, surullisia vai hämmästyksissään, kuten Tove kirjoitti. Minusta sama pätee ihmiseen, kun lähellä on joku, jota on joskus rakastanut.

Kun istuimme löylyissä koko kolmikko, olo oli ristiriitainen. Pääni suhasi omia latujaan. Olisinko vihamytty, joka kiroaa kaikki alimpaan manalaan? Vai pieni pylväspyhimys, joka hymyilee ja toivoo uudelle lemmelle pelkkää pusipusia? Kumpikaan lähestymistapa ei tuntunut oikealta. Sitten mieleeni palasi kortti, jota pidin jääkaappini ovessa Sydneyssä. Siinä luki: see the humor in things.

Se on huippuneuvo ja pätee etenkin tilanteisiin, joissa ei oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Jos sellaisina hetkinä koettaa olla seesteinen, päätyy yleensä olemaan vihainen. Ja jos antaa itsensä olla vihainen, seuraa vain hyvin todennäköisesti tyhjä olo.

Mutta huumori, se toimii aina.

Kun tilanteista etsii vaikka väkisin niiden koomiset puolet, ne tuntuvat saman tien keyvemmiltä. Alkaa naurattaa kaikki: hetken huvittavuus ja oma vakavuus. Niinhän se on, että jälkikäteen tarinoista kaikkein hauskimpia ovat ne, joissa kaikki on mennyt aivan reisille.

Miksi ei siis tajuaisi hetkien huumoriarvon jo silloin, kun niitä elää?

Sillä onhan elämä nyt aika hiton hulvakasta.

Eilen seisoimme ringissä, jossa kiersi eräs asia. Jokainen käytti sitä vuorollaan ja alkoi nauraa holtittomasti. Se sai värit näyttämään täydellisiltä, ääriviivat selkeiltä ja ihmiset kauniilta. Aurinkolasit. Ringissä kiersivät hiton siistit aurinkolasit. En tiedä, mikä taika kakkuloissa oli, mutta niin ne vain viihdyttivät koko isoa porukkaa.

Pidimme myös idolskisat. Rakas ystäväni Netta ja minä, eli Nepe ja Rullegalle, teimme räpin nimeltä Kesäpesäräp. Sen kertosäkeessä puolet yleisöstä karjui kesä, toinen puoli pesä, ja lyriikat kuuluivat muun muuassa näin:

”Tää on Kurkelan mökki

teltassa tyypit toisiaan pökki

On pojilla komeat tikkarit

ja tytöiltä vilkkuu pikkarit.”

Saitte varmasti esityksen luonteesta kiinni. Kerroin myös ronskeja sovinistivitsejä.

Muut kilpailijat vetivät heviä, tanssivat ulkotulien päälle ja näyttivät tissit. Voittaja sai palkinnoksi soman viinitonkkapatsaan, häviäjä ulkohuussin tyhjennyksen. Me emme saaneet kumpaakaan.

Lapsellisuus, se on niin mahtavaa! Miten hauskaa voikaan olla, kun on aivan typerä!

Pompin trampoliinilla karjuen Tsingis Khania (helppoa) ja kokeilin nousta pystyyn kaarisillasta (mahdotonta), ja joku tuntematon kysyi, laitanko yöksi itseni töpseliin, kun olen niin täynnä virtaa. Kun tyyppi näki minut nuokkumassa illan tullen, hän muutti lausuntoaan siten, että taidankin toimia aurinkoenergialla. Yhdyn näkemykseen.

Se parhaus luottoystävissä ja tutuissa paikoissa on, että niissä voi olla aivan taukki. Olo voi vaihtua lyhyessä hetkessä haikeudesta hepuliin, eikä kukaan ole moksiskaan.

Sitä luksusta ei matkoilla koe.