Lontoo. Vintageliikkeestä löydetty silmäkoru, vegaanista etiopialaisruokaa, sadesää.

Päiviä, jolloin vain maataan peiton alla ja lähetetään Tinderissä kilpaa hulluja viestejä. Kun joku kysyy, miten menee, vastaus kuuluu ”drugs and orgasms” tai ”I’m pregnant.” Yhdelle kirjoitimme räpin kinkusta ja piirakoista. Anteeksi lontoolaispojat.

Yksi skeittari kutsui meidät grillijuhliinsa. Porhallettiin paikalle ja ahdettiin ruokaa napaan, kunnes nukahdin ystävän olkaa vasten.

Asuntoveneet kelluvat kanaalissa. Koditon polttaa tupakkaa, guzmania kukkii.

Tarkoituksena oli pitää vegaaniviikko, mutta luottohampparibaarissa kävi ilmi, että lätysssä on kananmunaa. Annoimme olla. Loppuviikon ajan ruokavalio koostui pitsasta, ranskalaisista ja jätskistä.

On ollut ihanaa viettää aikaa bestiksen kanssa.

Kikattaa, piereskellä ja nahistella.

Ja on se uuvuttavaakin.

Kun saa kuukausitolkulla olla päiviensä ja mielitekojensa herra, kestää hetken aikaa, että osaa olla ihmisseurassa. Välillä tuntuu, kuin olisin viidakosta kaapattu Mowgli. Tai ihmissusi. Tai ankeuttaja. Mutta yhä useammin tuntuu, että olen ihan mukiinmenevä tyyppi, joka on vain syönyt liikaa roskaruokaa.

Lontoo on aivan liian suuri kaupunki. Ainakin nyt. Aksentti pistää korvaan, ihmiset eivät sano päivää.

Niinpä lähdimme lippahivaan.

Halusin liftata, en saanut, joten tyydyin kohtalooni ja hyppäsin bussiin. Siellä kuulutettiin, että vessassa ei saa kakata. Pönttö oli tukossa vartin matkanteon jälkeen.

Cardiffissa oli linnoja, puistoja ja sama sadesää. Kävimme kuuntelemassa oopperatalolla klassista laulua. Sitten alkoi viikon paras osuus.

Rannikko.

Tuntui, kuin olisin päässyt ulkoilmaparantolaan.

Oli kivitaloja, ruusutarhoja ja kummallisia koristepuita. Otin kengät pois ja ampaisin mutaiselle polulle. Nokkoset polttivat kankkua ja kämmenselkää. Laskuvesi paljasti simpukat, limaiset kivet ja ruusukimpun. Oli aivan hiljaista.

Hengitin sisään meri-ilmaa ja huumaavaa yksinoloa.

Koin helpotusta.

Sillä vaikka matka päättyy, onnen ei tarvitse päättyä. Samaa helppoutta voi kokea kaikkialla, sillä aito rauha ei riipu mantereesta tai mielialasta. Se riippuu milloin mistäkin: yleensä hellittämisestä ja hyväksymisestä. Siitä, että kuuntelee tahtojaan ja toteuttaa ne. Siitä, että oppii tunnistamaan omat solmunsa ja sen, mikä niissä auttaa.

Itselläni suruun auttaa syli ja alakuloon sokeri. Jos ahdistaa, on käveltävä ja haisteltava kukkia niin kauan, että ei ahdista. Stressi lähtee liikkumalla ja väsymys nukkumalla. Jos ei kestä olla itsensä tai maailman kanssa, on painuttava ulos n-y-t ja palattava vasta, kun pää on kevyt ja askel raskas.

Jos tahtoo peiton alle, on mentävä peiton alle.

Jos joku ihminen on typerä, on hyvin todennäköistä, että hän ei tiedä sitä itse. Eli kerro. Ja jos itse on typerä, on pyydettävä anteeksi ja leivottava kakku.

Ei elämä ole niin kovin vaikeaa. Toisinaan se on surullista, pelottavaa ja stressaavaa, mutta ei ikinä niin paljoa, ettei siihen auttaisi meri-ilma ja lokkien huuto.

Sillä kaikki on ok.

Kaikki on tosi tosi tosi ok ok ok.

Kaikki on juuri kuten pitää, pässinpää.