”Parilla tyypillä on kaulaan tatuoitu katkoviiva, jonka keskellä lukee leikkaa tästä.”

 ”Ohjelappu neuvoo, että imeyttäminen suun tai peräsuolen limakalvolta on turvallisempi tapa käyttää huumeita kuin pistäminen.”

”Voisin lyödä pään seinään, jotta saisin itseni tajuttomaksi ja aika kuluisi nopeammin. Ehkä muovihaarukan voisi niellä.”

Oletko halunnut aina tietää, millaista vankilassa on?

Minä ainakin olen.

Siksi olin tolkuttoman utelias, kun ystäväni joutui viikoksi vankilaan kieltäydyttyään siviilipalveluksesta sen loppusuoralla.

Seurasin sivusta koko prosessin: niin vanhemmille kertomisen, humoristiset kuulustelut kuin piinaavan epätietoisuudenkin. Jo silloin tiesin, että tästä haluan kirjoittaa jutun. Ja kun sain luettavaksi ystävän päiväkirjan, tiesin, että jutusta tulee hyvä.

Lykkäsin kuitenkin toteutusta, koska en oikein tiennyt, miten ja minne sen toteuttaisin. Lopulta viikkoa ennen reissun alkua päätin, että piru vie, nyt se on hoidettava. Lempparini Public Actionin päätoimittaja Tiina Alvesalo sanoi aiheelle joo ja antoi vapaat kädet. Niinpä kaivoin pakkausrumban keskeltä viimeiset vapaat minuutit ja riuhdoin tekstin kasaan.

Jutusta ei tullut yhtään niin hyvä kuin toivoin. Niin käy aina, kun aihe on itselle tärkeä.

Olisin halunnut kirjoittaa enemmän osittaiskieltäytymisestä ja vankilajärjestelmästä, kuvailla oikeusprosessin parhaat palat ja haastatella ystävää syvällisemmin. Nyt juttu jäi raapaisuksi, tiivistelmäksi vankilapäiväkirjasta. Kielikin olisi voinut olla tuhannesti kirkkaampaa.

Ja kun teksti oli kasassa, tuli uusi ongelma: kuvitus.

Viikosta ei tietenkään ollut mitään kuvamateriaalia ja kiireisen aikataulun takia piirrosten luominen olisi ollut tappavaa. Onneksi tuli onnenpotku. Juttelin juhlissa hyvän ystäväni kanssa ja kävi ilmi, että tämän valokuvaaja-poikaystävä on kuvannut lopputyönään juuri Sörnäisten vankilaa. Viesti poikaystävälle ja pam – ongelma ratkaistu.

Tuntuu, kuin Anton Reenpään kuvat olisi tehty juttua varten.

Nyt juttu on ulkona ja olen siitä iloinen.

Ainakin se kertoo kovin autenttisesti, millaista vankilan seinien sisällä on. Miltä tuntuu nukkua murhaajien keskellä ja valita, onko nälissään vai syökö kasvissyöjänä makkararisottoa. Mitä muut vangit ajattelevat sivarista ja mitä rautaa nostaessa jutellaan. Ja mitä päässä liikkuu, kun päivästä viettää 23 tuntia ahtaassa sellissä.

Täällä on lista paikoista, joista Public Actionia pitäisi saada. Ja kerron, jos ja kun juttu tulee joskus nettiin.