Ladataan...
Manic Fat Mom

Tänään sain viimein aikaiseksi koklata Elovenan uutuustuotetta "Muru kaurajauhista". Koska sen säilyvyys on melko pitkä, on se saanut väistyä kiireisimpiä edestä, ja odotella kiltisti vuoroaan jääkaapissa.

Päätin mukailla perusjauhelikastikkeen ohjettani melko orjallisesti, jotta saisin itse tuotteen hyvin esiin neutraalia ja tuttua pohjaa vasten. Peruspastakastikkeeni on siis jauhosuurustettu soosi lihaliemellä ja vedellä. Lisäsin kirsikkatomaatteja ja sipulia kastikkeeseen. Maustoin kuten yleensä maustaisin jauhelihankin (tässä tapauksessa puolikkaalla liha- ja puolikkaalla kasvisliemikuutiolla, koska ne nyt sattui olemaan tyrkyllä.), pippurilla ja grillimausteella. Pastan päälle raastoin arkista juustoa ja löräytin ketsuppia, ja katsoin mielenkiinnolla milloin lapset sanoisivat jotakin.

J poitsu ehti ahmia puoli lautasta ennenkuin kysyi "Äiti tykkäätkö tosta lihasta? Se on outoa". Kerroin että tuo nyt on kauraa, terveellisempää kuin se tavallinen jauhis kun siinä ei ole niin paljon kovaa rasvaa. Lautaset tyhjenivät kaikilta, mutta lapsilta sain kipata osan murua koiralle. Hyvin se näytti Laikalle ainakin maistuvan.

En saanut kuvaa harmi kyllä valmiista tuotoksesta, koska muksuilla oli niin kiire pöytään että söimme soosit parempiin suihin ennenkuin se kävi mielessänikään. (Odottakaa hetki nälkäiset lapseni, äiti kuvaa blogimatskuu. Fat chance :D).

Tuote oli varsin hyvä arkituote, vaikkei nyt samantien tajuntaani räjäyttänytkään. Seuraavalla kerralla haluan kokeilla tuotetta hieman voimakkaammin maustettuna, sekä lilluttamatta sitä liikaa nesteessä testatakseni saisiko siihen vielä vähän rapsakampaa purutuntumaa. Joka tapauksessa uusi tuttavuus tulee varmasti meidän pöytään toisenkin kerran.

 

 

Tuotteen plussat:

  • Hinta. Kasviperäiseksi proteiinivalmisteeksi Muru ei ole railakkaasti hinnalla pilattu (esim. K-market 2,39€/225g, Citymarket 3,99€/350g, Prisma 2,65/225g).
  • Hyvä säilyvyys.
  • Neutraali pohja, helppo maustaa mieleisekseen.
  • Ulkonäkö. Tuttu ja mukava. Myös pakkaus on trendikäs.
  • Helppo käsitellä. Rotankakkaa muistuttavat papanat ovat kivasti irrallaan. Helpompaa paistaa kuin jauheliha.
  • Ei palanut nopeasti kiinni edes induktiokärvennysmestarin käsittelyssä.

Tuotteen miinukset:

  • Selkeä oma viljainen ominaismaku, jota voi kevyemmällä maustekädellä olla vaikea häivyttää ellei se ole mieleen. Hieman tunkkainen.

<3 Paulina

kuvat:paulina

Ladataan...
Manic Fat Mom

Isänpäivä.

Naurun remakkaa, hölmöjä vitsejä, kiusoittelua. Lähes koko laaja perheemme on koolla. Yksi valahtaa kalpeaksi. Käy ulkona puhelulla. Jotain on tapahtunut. Pari puhuu madalletulla äänellä. Toinen erkaantuu iloisesta laumasta ja halaa puolisalaa kalpeaa. Kolmas näkee vahingossa. Pian kaikki sen tietävät. Yksi on poistunut keskuudestamme. 

Tämä on niin väärin. Kuinka joku voi lähteä, juuri kun kaikki on hyvin, kun on hänen juhlapäivänsä, kun hän ei ole vanha, eikä sairauden murtama?

Kuinka parikymppiset voivat sanoa hyvästit vanhemmalleen, kun en itse olisi siihen valmis kolmekymmentäkolme-vuotiaana, enkä edes seitsemänkymppisenä?

Toivon että edesmennyt ehti tehdä elämässään niitä asioita, jotka hänen sydämessään olivat hänelle tärkeitä. Että paljoa ei jäänyt sanomatta, tuntematta, tai näkemättä. Että hänen lähiomaisensa saisivat voimia surutyöhön. 

Surun huntu laskeutuu vähitellen kuin paksu sumu, sen jälkeen kun epäusko ja järkytys ovat hälvenneet. Pientä lohtua voi suoda ajatus siitä, että vaikeinta kuolema on omaisille, että edemennyt on vapaa ja onnellinen tuolla puolen, ja toivoo näkevänsä taas pian hymyn rakkaimpiensa kasvoilla, kun on sen aika.

Minulla on niin vähän sanoja, ei ainakaan niitä oikeita. 

Osanottoni. 

Rakkaudella ja suurimmalla kunnioituksella, MFM

Ladataan...
Manic Fat Mom

Onko sinulla suosikkireseptiä uusilla kasviproteiinivalmisteilla? Mifut, nyhtikset, härkikset ja murut vyöryvät nyt ylikuumentuneille markkinoille huimaa tahtia, mutta osaako meistä kukaan käyttää niitä?

Minulla on pari aivan mahtavaa reseptiä uusilla "mukaliha"-tuotteilla jotka haluaisin jakaa blogissani teille. Tänään mukaani tarttui kaupasta Elovenan uutuustuote "Muru kaurajauhis". En vielä ole saanut sitä lautaselle saakka, mutta laitan juttua blogiini siitä lähiaikoina.  

Sitä mukaa kun uusia tuotteita tulee kuin sieniä sateella, arvata saattaa että kotikokit keksivät helmireseptejä keittiöissään. Mikäli sinulla on netistä bongattu lemppari, tai olet kirjoittanut omaan blogiisi reseptin tai käyttökokemuksen näiden parista, linkitäthän sen tämän postauksen kommentteihin!

Aihe tulee näkymään tässä kuussa blogissani. Kiitos inspiraatiosta meille kaikille lukijoille!

<3 Paulina

kuva: Paulina (juttu ei ole kaupallisessa yhteistyössä tehty)

Ladataan...
Manic Fat Mom

Olen lueskellut useampia mielipiteitä ja blogikirjoituksia siitä, kuinka kammottava pyhäinhäväistys ja surkea juhla halloween oikein on. Yhtälailla olen lukenut paljon iloisia postauksia siitä, kuinka ihania irtopäitä saa aikaan asettamalla carpacciot tarjolle veriseksi nupiksi. Bon appétit, ihanaa!

Jäin hieman pohtimaan uutta kantaani halloweeniin, sillä lähivuodet ahdistuksesta kärsineenä en tykkää enää mässäillä kauhulla ja väkivallalla. Elämässäni oli aika kun ahmin kaikki uusimmat kauhuleffat, suosikkisarjani oli Twin Peaks, luin kauhukirjallisuutta ja harrastin yhtä sun toista kauhuun liittyvää. Nykyään katson lähinnä hyvän mielen tositeevee-sarjoja ja yritän parhaani mukaan suojella pieniä lapsiani kaikelta maailman pahuudelta. Kierin vaaleanpunaisessa hattaramössössä. Missä menee raja, olenko ylisuojeleva kun en anna kohta kuusivuotiaani katsoa uutisia? Kasvatanko hänet pumpulissa?

Se vanha goottisieluinen mustatukkainen teinityttö taustastani ei anna minulle vapautta alkaa jeesustella Halloweenia pyhäinhäväistykseksi. Muistan ajan jolloin hartain toiveeni oli että Suomeenkin rantautuisi jenkkilän ilahduttavan räikeä kauhuiloittelu. Nyt se on osittain rantautunutkin.

Ei, en pysty tuomita sitä täysin. Alakouluikäisille sopii mielestäni hyvin merirosvot, dinosaurukset, mörököllit ja kummitukset puvuiksi. Miksi ei? Vappu ei mielestäni yksin oikein riitä. Vuosi on todella pitkä aika odottaa seuraavia naamiaisia. Naamiaiset kun ovat useimpien lasten mieleen.

Mutta.

Mielestäni ollaan menty kyllä mauttomuuden puolelle siinä että perusmarketeistakin saa muovisia irtoraajoja jotka ovat verisiä ja silvotun näköisiä. Ovatko nämä oikeasti tarpeen? Voisimmeko pitäytyä jotenkin hyvän maun rajoissa? Lapsuudessani ei yksinkertaisesti ollut vastaavaa rekvisiittaa, enkä osaa sanoa kuinka olisin ne kokenunut viisivuotiaana.

Se että hieman kummitellaan henkien yönä, on mielestäni todella kaukana siitä, että me turrutamme itseämme ruumiinpalasilla ja maskeerauksilla jotka näyttävät siltä että puoli naamaa olisi irronnut. Tiedän tästä jotakin, olen työskennellyt teatterissa ja siskoni ovat maskeeraajia. Kerran toinen siskoni tuli kotiin maskeeratun käden kanssa, joka oli revennyt, verillä, ja nimetön näytti katkenneelta. Minua rupesi pyörryttämään ja oksettamaan. Juu ei, se ei ollut hauskaa kymmenvuotiaana. Miten nykylapset netin ja pelejen maailman syövereistä reagoisi? Luultavasti ei mitenkään. Useimmat meistä ovat jo niin turtuneita kaikkeen zombieen ja silvottuun, ettemme enää vähästä hätkähdä. Miksi telkkarissakin pyörii päivittäin videomateriaalia leikkauksista? Onko se tarpeen? Mitä tavalliset pulliaiset tekee leikkaustekniikoiden tiedoilla? Mielestäni ne ovat mauttomia shokkiarvolla ratsastavia ohjelmia, ja silti huomaan katsovani niitä itsekin, vaikka käännänkin usein katseeni vastenmielisimmissä kohdissa.

Haluaisin palata aikaan, jolloin olimme naiivimpia, jolloin emme nähneet tällaista missään medioissa. Katujamme eivät vallanneet zombiekulkueet kerran vuodessa, eikä revityt raajat kuuluneet juhlasomistukseen.

Tämän kaiken sanottuani, ja toivon mukaan jonkun verenvuodatukseen turtuneeseen ajatuksia istuttaneena, puin poikani luurankopukuun tänä aamuna. Annan hänen pelotella porukkaa päiväkodissa, sillä siellä vietetään "Ei ketään loukkaavia- ei Halloween juhlia -pukeutukaa vapaasti-nyyttikestejä". Hiippailin itse nurkan takaa tuossa kammotavassa hupussa Hania ilahduttamaan eilen yöllä. Harvinaisen lapsellista touhua, mutta nauratti silti hieman. Laitamme usein pyhäinpäivänä yhden kurpitsalyhdyn pihalle ja ihastelemme sitä kun se on maaseudun pilkkopimeydessä ainut valo joka näkyy ulkona navetan mäessä. Leivon useimmiten kurpitsapiirakan ja teen joskus myös hassuja mukapelottavia leipomuksia. Mutta silvotut raajat sekä muun vastaavan -anteeksi vaan-, paskan, jätän kyllä kaupan hyllylle.

 

<3 Paulina

Ladataan...
Manic Fat Mom

Kun blogini yksivuotispäivä lähestyy, huomaan sen elävän jonkinasteista murrosikää. Se hakee suuntaa, etsii identiteettiään ja haluaa kapinoida.

Olen päivittänyt blogini esittelytekstin pariin otteeseen. Se, mitä luulin sen olevan, ei pitänytkään ihan paikkaansa. Käsityöläisenä kuvittelin bloggaavani ihkuista kutomisista, tauluista, tee-se-itse projekteista ja ruuanlaitosta pääosin. Sen sijaan olen sukeltanut syviinkin tunteisiin, irroittellut ehkä hieman hauskoillakin jutuilla ja sipaissut yhteiskunnan epäkohtia. 

Kellä ihmeellä nyt olisi aikaa kutoa täkkejä kun kaikki aika menee yritysten markkinoinnin, oman perheyrityksen räpellyksen, lasten touhujen, koiran ja miehen metsästysharrastuksen tukemisen, kodinhoidon, ja tietysti kirjoittamisen parissa? Ei minulla ainakaan. Jopa tämä J-poitsun (ennen vain "Poitsu") tekemä karvatupsu odottaa jo kolmatta iltaa että auttaisin sen viimeistelyssä. Hankalaa ja aikaavievää.

Nämä ovat selvästi ne kuuluisat ruuhkavuodet, käsite jota olen aina inhonnut mutta allekirjoitan sen nyt. Sitä tekee sen mitä on pakko, eikä niin paljon muuta. Kun on herännyt 15 kertaa yöllä hammashuutoon niin on kauhean vaikea innostua tuunaamaan pitsikauluksia mummon vanhoista tyynyliinoista. Aivan hiton sama onko kauluksia. Aivan sama onko paitaakaan. Kunhan hengissä selvitään jollakin nötköteillä ja munakokkeleilla.

Luulen että identiteetti muodostuu vain ajan kanssa. Turhan siloiteltu kiiltokuvabloggaaminen on varmaan jäämässä minulta täysin pois, oma ääneni ja persoonani saa ja kuuluu näkyä ja kuulua. Rohkeutta se on vaatinut ja pari julkista kömmähdystäkin kun kaikki eivät bloggaamisestani ole innostuneet. Onneksi minulla on bloggaajana lähipiirin tuki ja kannustus, sekä oma rohkeus ja itsevarmuus tässä iässä. En enää hetkahda ihan pienistä. 

Mutta sitten se kapinointi... Miten päädyin Lilyyn? Varmaan koska se oli tunnetuimpia sivustoja etenkin nuorille naisille aikoinaan kun aloin blogeja pläräillä. Se tuntui tutulta ja turvalliselta. Mutta mitä lisäarvoa se suo blogilleni? Ehdottomasti suurin liikennevirta tulee blogiini hakujen kautta, joten oletan että pärjäisin edes kohtalaisesti yksinkin. Olenko vain mukavuuttani muiden helmoissa, muiden sääntöjen alla? Mitä jos blogini olisi paljon parempi jossain muualla, vaikka toisessa portaalissa? Olisiko yhteistöiden tekniset toteutukset helpompia muualla, tai ulkoasu parempi? Onko muutto mahdoton, jaksaako vuoden materiaalit siirtää toiseen osoitteeseen, vai onko se sula mahdottomuus tässä kiireessä? Täsmennettäköön tässä kohtaa vielä että osoite tulee aina olemaan www.manicfatmom.com, oli alustani sitten mikä tahansa.

Keskusteluissa mielenkiintoni on herättänyt Nouw, raikkaana tuulahduksena. Mutta minulla ei ole siitä laajempaa tarvittavaa tietoa. Myös pelkkä oma blogi vaikka Wordpressillä tai Wixillä väsättynä voisi tulla kyseeseen. Loppupeleissä haluan olla siellä missä minulla on jotain hyötyä olla, oli se sitten vapaus, sopimusbloggaaminen tai muu syy. Haluan että blogillani on tilaa kasvaa vapaasti.

I'll keep you posted, minne matkani vie. Kaipaisin jonkinnäköistä porkkanaa ja buustia tilanteessa jossa koen hieman polkevani paikallaan. Vaikka blogini on viime kuukaudet ollutkin hiljaisempi kiireideni takia, ei sen hiljentyminen ole lainkaan suunnitelmissani, päinvastoin. 

Onko sinulla bloggaajana vastaavia ajatuksia? Onko sinulla ideoita jakaa? Kommentoi mielellään:)

<3 Paulina

 

 

Ladataan...
Manic Fat Mom

Olen asunut böndellä eli maalla nyt 2 vuotta, ja on kyllä myönnettävä että tämä lyö mennen tullen hienostoalue-suburbian mistä lähdin. Tässä havaintoni parin vuoden ajalta böndeltä:

  • Täällä jäteastiat eivät karkaa mihinkään. Niille ei ole pakko rakentaa söpöä pientä karsinaa, joka maksaa useamman satasen. Ne saavat vapaasti olla juuri siinä missä haluavat, ilkosillaan.
  • Täällä ei aina ole pakko lähteä hakemaan lapsiaan päiväkodista. Jos pihatie on paksun lumen peitossa, eikä auraajaa näy, niin voi soittaa tuttaville että hakekaas ne meiän muksut vähän kyläilemään. 
  • Böndellä voi mennä ulos alasti vesikannun kanssa peseytymään kun lattiakaivot tulvii. Jos lokakaivo on unohdettu tyhjätä ja kakkaröörit ovat tukkeessa, mikään ei estä juoksemasta pihamaalla ilkosillaan. Noh, tietysti maajusseja ja metsästäjiä pyörii meidän pihassa ja pelloilla harvasen päivä, mutta eivät onneksi viime kerralla sattuneet paikalle kun olin pesulla.
  • Täällä vierottuu liiasta somesta. Sähköt katkeavat aina ukkosen tullen - tai noh, useimmiten kun on semmoinen hiirenpierun vahvuinen tuulenvire.  Näin ei pääse muodostumaan turhaa riippuvuutta puhelimeen tai telkkariin. Kynttilöitä ja tulivehkeitä kannattaa varata nurkkiin.
  • Maalla ei nää nälkää. Kun raha ovat loppu voi talsia metsään. Aina on jotakin tarjolla. Sieniä, marjoja, kuusenkerkkiä, jäniksiä, supikoiria. Böndellä välitetään muutenkin useimmiten tutuistaan ja katsotaan toisten perään.
  • Täällä saa aina apua kun auto luiskahtaa jäärata-tieltä ojaan. Joku maalaisjussi tulee kyllä jeesimään traktorilla. Tosin tätä ei tapahtunut siellä suburbiassa kun ei ollut ojia ja osattiin hiekottaa teitä, mutta silti. 
  • Kyläläiset moikkaavat, tunnelma on tuttavallinen ja rento. Kaikille vilautetaan kättä yksityistiellä, koska onhan kymmenen kilsankin päässä asuva lähes naapuri. Tai sitten ne heristelevät nyrkkiään ja näyttävät sormimerkkejä ajotavoilleni? Täytyykin katsoa tarkempaan ensi kerralla mitä ne oikein viuhtovat. Nyt suutuin hieman, näytän seuraavalle vastaantulijalle sormimerkin ennenkuin se ehtii. Hiivatin kurppanat.
  • Kun kissa katoaa ei itketä puolta vuotta. Luultavasti ilves söi sen. Otetaan uusi kissa.
  • Kun tavarat jää roiveilleen pitkin pihaa, sillä ei ole mitään väliä, ei niitä kukaan ole näkemässä.
  • Säästät verhoissa. Kun et ole naapureidesi tiirailtavana kuin akvaariossa aina hämärän tullen, unohdat pian hankinnat rullaverhoista ja lopetat uuvuttavan verhojen nyhtämisen ikkunoiden eteen. Aikaa jää enemmän katsoa telkkaria. Siis mikäli ei ole sähkökatko. Silloin joudut nauttimaan perheesi seurasta.
  • Saat ilmaista viihdettä. Tappelevat hirvet, koiran luita varastavat ketut, ja koiran ruokakulhoon paskova supikoira tulevat tutuiksi omalla pihamaalla jos asut tarpeeksi syrjässä. Minä tunnen nämä kaverit ja pari muuta.
  • Voit ottaa rajatonta rusketusta. Siis voit, mutta saat ihosyövän. Mene varjoon, siellä tulee toki viileä. Pukeudu hyvä ihminen.
  • Voit kulkea kauheissa rääsyissä, rahaa ei mene enää lainkaan vaatteisiin. 
  • Voit laulaa, puhua omiasi tai vaikka piereskellä pihallasi. Vapautta parhaimmillaan.

Paljon unohtui. Bönde turruttanut pääni. Täytyy joskus postata toinen osa.

<3 Paulina

 

Pages