Ladataan...
Manic Fat Mom

Olen asunut böndellä eli maalla nyt 2 vuotta, ja on kyllä myönnettävä että tämä lyö mennen tullen hienostoalue-suburbian mistä lähdin. Tässä havaintoni parin vuoden ajalta böndeltä:

  • Täällä jäteastiat eivät karkaa mihinkään. Niille ei ole pakko rakentaa söpöä pientä karsinaa, joka maksaa useamman satasen. Ne saavat vapaasti olla juuri siinä missä haluavat, ilkosillaan.
  • Täällä ei aina ole pakko lähteä hakemaan lapsiaan päiväkodista. Jos pihatie on paksun lumen peitossa, eikä auraajaa näy, niin voi soittaa tuttaville että hakekaas ne meiän muksut vähän kyläilemään. 
  • Böndellä voi mennä ulos alasti vesikannun kanssa peseytymään kun lattiakaivot tulvii. Jos lokakaivo on unohdettu tyhjätä ja kakkaröörit ovat tukkeessa, mikään ei estä juoksemasta pihamaalla ilkosillaan. Noh, tietysti maajusseja ja metsästäjiä pyörii meidän pihassa ja pelloilla harvasen päivä, mutta eivät onneksi viime kerralla sattuneet paikalle kun olin pesulla.
  • Täällä vierottuu liiasta somesta. Sähköt katkeavat aina ukkosen tullen - tai noh, useimmiten kun on semmoinen hiirenpierun vahvuinen tuulenvire.  Näin ei pääse muodostumaan turhaa riippuvuutta puhelimeen tai telkkariin. Kynttilöitä ja tulivehkeitä kannattaa varata nurkkiin.
  • Maalla ei nää nälkää. Kun raha ovat loppu voi talsia metsään. Aina on jotakin tarjolla. Sieniä, marjoja, kuusenkerkkiä, jäniksiä, supikoiria. Böndellä välitetään muutenkin useimmiten tutuistaan ja katsotaan toisten perään.
  • Täällä saa aina apua kun auto luiskahtaa jäärata-tieltä ojaan. Joku maalaisjussi tulee kyllä jeesimään traktorilla. Tosin tätä ei tapahtunut siellä suburbiassa kun ei ollut ojia ja osattiin hiekottaa teitä, mutta silti. 
  • Kyläläiset moikkaavat, tunnelma on tuttavallinen ja rento. Kaikille vilautetaan kättä yksityistiellä, koska onhan kymmenen kilsankin päässä asuva lähes naapuri. Tai sitten ne heristelevät nyrkkiään ja näyttävät sormimerkkejä ajotavoilleni? Täytyykin katsoa tarkempaan ensi kerralla mitä ne oikein viuhtovat. Nyt suutuin hieman, näytän seuraavalle vastaantulijalle sormimerkin ennenkuin se ehtii. Hiivatin kurppanat.
  • Kun kissa katoaa ei itketä puolta vuotta. Luultavasti ilves söi sen. Otetaan uusi kissa.
  • Kun tavarat jää roiveilleen pitkin pihaa, sillä ei ole mitään väliä, ei niitä kukaan ole näkemässä.
  • Säästät verhoissa. Kun et ole naapureidesi tiirailtavana kuin akvaariossa aina hämärän tullen, unohdat pian hankinnat rullaverhoista ja lopetat uuvuttavan verhojen nyhtämisen ikkunoiden eteen. Aikaa jää enemmän katsoa telkkaria. Siis mikäli ei ole sähkökatko. Silloin joudut nauttimaan perheesi seurasta.
  • Saat ilmaista viihdettä. Tappelevat hirvet, koiran luita varastavat ketut, ja koiran ruokakulhoon paskova supikoira tulevat tutuiksi omalla pihamaalla jos asut tarpeeksi syrjässä. Minä tunnen nämä kaverit ja pari muuta.
  • Voit ottaa rajatonta rusketusta. Siis voit, mutta saat ihosyövän. Mene varjoon, siellä tulee toki viileä. Pukeudu hyvä ihminen.
  • Voit kulkea kauheissa rääsyissä, rahaa ei mene enää lainkaan vaatteisiin. 
  • Voit laulaa, puhua omiasi tai vaikka piereskellä pihallasi. Vapautta parhaimmillaan.

Paljon unohtui. Bönde turruttanut pääni. Täytyy joskus postata toinen osa.

<3 Paulina

 

Ladataan...
Manic Fat Mom

Ihanaa! Vihdoin olen taas opiskelija! Minusta tulee vuoden päästä markkinointialan ammattilainen, mikäli hyvin käy. 

Olen lykännyt ja lykännyt polvivaivani takia Tipun päiväkodin aloitusta, mutta nyt se on  viimein saatu rullaamaan ja arki toimimaan. Lasteni päiväkodin aloitukset ovat olleet minulle henkisesti kovin raskaita paikkoja. Mutta nyt on aika muutokseen. Saan osan viikkoa tehdä keskittyneesti töitä ja koulua ilman sataatuhatta keskeytystä. Olen jo vuosia tehnyt niin ison osan päivästä töitä ja erinäisiä hommia yksin, että koen sen uuvuttavana olla pitkiä aikoja ihmisten parissa. Nautin suuresti kun voin taas olla Tipun kanssa kahden maanantaisin ja perjantaisin. En tarvitse enää toisen aikuisen apua jokaiselle päivän valveilla olo-tunnille kuten tässä lähikuukausia polvitoipilaana keppejen ja pyörätuolin kanssa.

Kun Poitsu aloitti päiväkodin vuosia sitten edellisessä elämässäni sain burn outin. Olin pingottanut niin paljon kolme vuotta Poitsun syntymän jälkeen, että pääni oli ollut "hieman" kovilla. Talousasiat kuormittivat, täydellinen koti (ocd-oireet joista en silloin tiennyt kärsiväni pisti kyllä stressaamaan sairaan paljon bakteerittomasta ympäristöstä ja muovittomuudesta), päivittäinen raivorääkki kuntoilu, kammottava naapurini joka ahdisti minua äänekkäällä seksielämällään kaksi vuotta ja sai minut muuttamaan, sekä erinäiset muut kohtuuttomat kuormittavuudet.

Kun sain ensimmäisen kerran omaa aikaa Poitsun aloittaessa kerhon käytin ajan kymmenen kilsan juoksulenkkeihin. Ehdin juuri suihkuun ja sitten jalat tönkköinä kerholle, ja siinä oli se minun oma aikani. Kerran istuin koneella Poitsun rääkyessä ja maksoin laskuja kun päässä sumeni. Koko vasen puoli vartalosta oli tunnoton. Olin varma että saan sydärin tai aivoverenvuodon kun silmätkin rupesivat oireilemaan. Aloin saamaan paniikkikohtauksia. Sillat ahdistivat, autossa olo ahdisti ja jopa neljännen kerroksen kämppänikin rupesi ahdistamaan. Oudot oireilukohtaukset seurasivat kerta toisensa jälkeen, ja olin yksissä ja toisissa tutkimuksissa. Holtertestissä sydämeni löi 4600 lisälyöntiä vuorokaudessa. Olo oli kamala, täysin uupunut. Olin mitä ilmeisimmin ajautunut ylikuntoon (sehän ei siis tarkoita että on sikahyvässä kunnossa, vaan noh... se on niin pitkä juttu etten sitä tähän aio lähteä avaamaan, ehkä joskus toiste).

Sitten tapasimme Hanin kanssa. Olin päässyt vaikeimmasta suosta ylös ja remontoin kaverin liiketilaa yksin pitkää päivää. Touhu oli taas hieman maanista, kun oli joutunut lepäillä pitkän tovin. Aloin varovasti toimimaan arjessa taas kun aistiyliherkkyydet helpotti. Kengänkopinat ja valo eivät enää olleet niin pahoja, joten suuntasin juoksulenkille. Juoksin 6.8km ja menin vanhempieni luokse. Join paljon vettä, koska oli kuuma aamupäivä. Ykskaks alkoi todella rankat migreeniaurat. Silmistä meni näkö kokonaan, oksentelin vaikka kuinka pitkään ja paljon. Sokkona soitin itselleni ambulanssin, koska olin varma että menetän pian tajuntani. Muistan että ensihoitaja kysyi minulta lanssissa kuka on maamme presidentti. Tuijotin häntä. Ei mitään hajua. Ei sitten ollut niin mitään hajua. Katsoin tyhmänä pari minsaa eteeni kunnes muistin, Sauli Niinistö! Sen jälkeen muistan pieniä pätkiä terveysasemasta, sen jälkeen sairaalasta, ja toisesta sairaalasta. Sitten pitkään pimeää. 

Veljeni istui vieressäni. Olin jossakin. Jostain syystä lepositeissä. Veli hymyili minulle samaan aikaan empaattisella ja ilkikurisella tavalla. Luin hänen ajatuksensa. Muija oli jo niin hullu että oli joutunut lepositeisiin. Hoitaja selitti tilanteen. Minulle oli annettu hevoskuorma eri lääkkeitä, joissa oli myös rauhoittavia. Opin sitten etteivät ne sovi minulle, kun ilmeisesti yritin purra hoitajaa käsivarresta. Jep, joitakin ne rauhoittaa, mutta joillekin ne saa aikaan vastakkaisen reaktion. Kiitos tästäkin traumaattisesta kokemuksesta siis. En enää ole huolinut esilääkitystä edes ennen leikkausta, varmuuden vuoksi.

Lääketokkurassa meni kaksi päivää joista en muista kun sumuisia pieniä hetkiä sieltä täältä. Vihdoinkin aloin normalisoitua Meilahden neurologisella osastolla, jossa sain puhelimeni käsiini. Hani oli ollut kauhean huolissaan. Viimeinen viestini hänelle kaksi päivää sitten oli että "nyt en oikeesti voi hyvin, soitan varmuudeks ambulanssin". 

Vietimme romanttiset kolmannet treffit sairaalassa, jonne paukahti vielä sukulaisianikin paikalle. Hani oli mieletön tuki ja apu, olen ikuisesti kiitollinen hänelle siitä että aikoina kun en tiennyt prakaanko kokonaan, hän oli jalat maassa se peruskallioni. 

Viikon visiitin ja lukuisten tutkimusten jälkeen selvisi että minulla on tulehtunut kasvohermo. Aivoverenkierrossa oli luultavasti ollut jotakin häikkää. Niskani on anatomisesti niin ahdasta mallia että minulla nyt vain on alttiutta migreenille. Minulla on borrelioosille tyypillisiä vasta-aineita, muttei borrelioosia. 

Miten tähän päädyin leppoisasta kuulumispostauksesta? No siksi että tämä kammottava tapahtumien sarja alkoi viimeksi kun vaihdoin maanisen tekemisen rauhoittumiseen, päästin ohjat hetkeksi. Voin vain mielenkiinnolla ja kauhulla odottaa mitä nyt on tapahtumassa, kun saan ekaa kertaa yli vuoteen joitain tunteja viikossa omaa aikaa. Onneksi riittää hieman tekemistä. Talo jossa on alati kauhea kaaos, kaikki tekemättömät kodin huoltotyöt, parin yrityksen hyväntekeväisyytenä hoidettu markkinointi, mehiläishommia, polven kuntoutus ja oman terveyden huolto, opiskelu, vanhempainyhdistyksen puheenjohtajuus, ja pari muutakin prokkista pitäisi vääntää. Ja ai niin - blogi. Jatkan blogia entistä avoimempana ja rohkeampana.

<3 Paulina

 

 

Ladataan...
Manic Fat Mom

"Me nukutaan eri huoneissa ajoittain. On pakko, että edes joskus saisi nukuttua"

"Miksi kaikkien tulisi kärvistellä huudossa tai yösyötöissä, kannattaa hyödyntää vieraspetiä ja nukkua vuoroa"

"Emme ole nukkuneet samassa makkarissa enää vuosiin"

Jaiks. Näiksi pariskunniksi me emme koskaan muuttuisi, minä ja Hani. Kun kaksi ja puoli vuotta sitten tapasimme, nukuimme kietoutuneena toisiimme, vaikka tuskaisen hikisenä kesähelteellä, niin liki oli oltava. Ero toisistamme työmatkojen takia oli kauheaa, itketti ja sattui. Kun olimme yhdessä, elämä hymyili taas.

Sitten syntyi yhteinen lapsemme Tipu päälle vuosi yhdessäolon jälkeen, emmekä vieläkään purkanut käytäntöä koskaan. Samaan petiin ryömittiin illan päätteeksi, oli sitten mikä. Kimpassa kärvisteltiin alkuaikojen yösyötöt ja lohduttomat huutosessiot. Minä kärvistelin kauheat tuutulaulut joita Hani soitti puhelimeltaan Tipulle (en voi sietää useampia melankolisia ja masentavia unilauluja), ja hän nukkui koiranunta tuhatsata tissisyöttöä ja minun hoitovuoroa. Aamulla herättiin koko perhe sen sijaan että jompi kumpi olisi saanut nukkua pois univelkaansa. Aamuheräämisiin sentään tuli jossain välissä muutos, kun univelka alkoi olemaan jo niin paha ettei muuten olisi kestetty.

Riidat sovittiin aina ennen pehkuihin menoa, onneksi niitä kyllä on meillä todella harvoin. Halattiin illalla, pussattiin aamulla. 

Nyt olemme nukkuneet eri sängyissä polvileikkauksestani saakka, yli pari kuukautta. Minä olen nukkunut poikien sänkysohvalla ja Hani milloin missäkin. Aluksi hän nukkui ylhäällä Poitsun seurana ja jossain vaiheessa hän muutti olkkarin lattialle auttamaan minua Tipun hoidossa. Eilen päätimme kokeilla muuttoa takaisin makkariin, koska jaksan kulkea jo suht hyvin rappusissa. 

Tipu huusi kun syötävä tunnin keskiyöllä. Hani lähti alakertaan hänen kanssaan. Minä hermostuin unenpöpperössä ja livahdin takaisin piianpedilleni. Jossain vaiheessa Poitsu herätti minut: "Äiti, pisu tuli sänkyyn". Örisin että heitä petivaatteet lattialle ja mene sohvalle nukkumaan. Yleensä kyllä nousen auttamaan näissä tilanteissa mutta olin puoltajuton. Tuntui että kului viisi minuuttia ihanan makeaa unta ja lapset hyppivät leikatun polveni päällä ja koira nuoli käsivarttani.

Jep, semmonen romanttinen yhteenpaluu sitten yhteisen avovuoteeseen*.

Päivä tuon jälkeen olikin sitten silkkaa paskaa. Kumpikin ympäriväsyneenä kiukutteli elämän haasteita, ja lapset vaativat kaiken mahdollisen huomion ja ohjelmaa tietenkin kuin on lauantai ja vapaapäivä. 

Kahdeksalta Hani antoi periksi ja ryömi makkariin Tipun seuraksi nukkumaan. Laitoimme pari nihkeää viestiä vielä ja tajusin ettei mikään vetänyt minua sinne suuntaan. Yliväsymys, päivän urputukset ja fiilis että halusin omaa aikaa sai aikaan kummallisen ajatuksen. Minä voisin istua koneella alakerrassa, katsoa minun hömppäohjelmia rauhassa ja ryömiä henkilökohtaiseen omaan punkkaani. Ilman yöherätyksiä. 

Voinko tehdä niin? Onko suhteemme leipiintynyt kamalan arkiseksi vai voinko perustella tämän sillä että olisin hyvin nukutun yön jälkeen tehokkaampi töissäni, iloisempi ja pitkäpinnaisempi äiti ja rakastavampi puoliso?

Tuleeko tästä joku pysyvä tahra historiaamme - päivä jolloin valitsin nukkua erossa puolisostani? Vai onko tämä vain itsestäänselvä eloonjäämiskeino ennenkuin saan pysyviä neurologisia vammoja vuosien valvomisesta?

<3 Paulina

*emme ole naimisissa, joten aviovuoteen sijasta meillä on avopuolisoina avovuode.

Ladataan...
Manic Fat Mom

Se joka syksyn vitsaus, banaanikärpäset. Ne pienet perkeleet jotka pöllähtävät lentoon kun lähestyt niitä murkinoimasta olematonta ruuanhitusta. Meillä on toiselta nimeltään pikkukärpäsiä ollut tänä syksynä pilvin pimein, koska käsittelemme hunajatuotteita lähes päivittäin mehiläistarhauksen takia. Meillä on myös aina pöydillä niiden herkkuja, banaaneja, koska ne ovat Tipun suosikkihedelmä, sekä oman sadon omenia.

Nuo olemattoman pienet tyypit saavat siisteimmänkin keittiön vaikuttamaan epähygieeniseltä, ja siksi niistä on mukava päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Konsteja on monia ja useimpia olen kokeillut vuosien mittaan. Siivoamista, niiden imurointia, hunaja-ansoja, you name it.

Parhaaksi olen silti todennut entisen työkaverini loistavan ansan, jonka respti on naurettavan helppo:

Laita purkkiin hieman omenaviinietikkaa, tilkka vettä, ja tippa käsitiskiainetta. Laita purkki nurkkaan missä inhakkeet lymyävät. Odottele.

Lisäksi olen huomannut että jonkin tason siisteys kyllä auttaa, eikä tiskejä kannata jättää märkänä pyörimään tiskipöydälle.

Ihanaa syyssunnuntaita!

<3 Paulina

kuva: Paulina

Ladataan...
Manic Fat Mom

Hävikkiviikko vetelee viimeisiään ja ajattelin listata tässä omat keinoni olla tuottamatta ruokahävikkiä, sillä uskaltaisin väittää että koko perheemme hävikki ei täytä kokonaisuudessaan 4-7 henkilöltä edes sitä keskiarvoa joka Suomessa tuotetaan yhdeltä henkilöltä, 23 kiloa vuodessa.

  1. Pidä jääkaappi siistinä. Nosta edustalle vanhenevat tuotteet, ole aina perillä kaappiesi sisällöstä. Siivoa tarpeeksi usein kuivakaappeja ja nosta pöydälle vanhenevat tuotteet. Laadi niiden mukaan viikon ruokalistasi.
  2. Jos puolisosi tai asuinkumppanisi käy kaupassa, laita ostokset kaappeihin jotta tiedät mitä siellä on.
  3.  Ennakoi. Jos käytät purjosta puolet keittoon, ja tiedät ettet käytä sitä usein, niin pilko loput renkaiksi pakkaseen. Sama pätee yrteille. Mikäli ostan tuoreita yrttejä pilkon melkein aina ylijäämät suoraan pakkaseen minigrippeihin. Muuten ne vain vanhenevat jääkaapissa. Joskus teen myös jääpalakuutioihin yrttiöljyjä (esim silputtua rosmariinia ja oliiviöljyä). Niitä on kätevää käyttää ruuanlaitossa tai lisätä sulatettuna vaikka salaatin joukkoon. Leipämenekkejäkin kannattaa aina miettiä etukäteen, ja pakastaa suoraan osa. 
  4. Mieti kerran viikkoon mitä kummallisia tuotteita on tullut haalittua kaappeihin. Valmista ne silti vaikka ei tekisikään mieli. Jos hankinta meni ihan mönkään, niin kuvaa sinulle epämieluisat ruuat ja laita vaikka lähiperheen tai kaveriporukan whatsapp ryhmään kysely kenelle ne kelpaisi. Jos sopivaa porukkaa ei löydy tutuistasi, niin huutele paikallisessa facebookin roskalava-ryhmässä tai ruoka-apuryhmässä. Voitte myös perustaa taloyhtiössänne kierrätyspöydän rappukäytävään tai yhteistilaan (minne vaan säädökset antavat luvan). Sellaiseen on kätevä viedä vaikka kaikki tuore kaapistaan kun on lähdössä matkoille. Huomioi tietenkin kylmäsäilytys, mikäli kyseessä on herkkä tuote niin kysy vaikka suoraan naapurilta onko hänellä sille käyttöä.
  5. Syö itse lasten jämät. Mutta jos teet tätä, niin ota omalle lautaselle huomattavasti vähemmän ruokaa kun mitä olit ajatellut syöväsi.
  6. Anna koiralle tai kanoille kaikki mikä sinulta jää yli. Jos sinulla ei ole eläimiä tai koirasi on nirso, niin ehkä naapurista tai lähipiiristä löytyy koira?
  7. Mieti aina onko tuote oikeasti pilaantunutta. Parasta Ennen-merkintä ei ole sama kuin Viimeinen Käyttöpäivä-merkintä. Esimerkiksi mausteet säilyvät noin kolme vuotta merkinnän jälkeen käyttökelpoisina. Harjaannuta aistejasi. Nuuhki, maistele, tunnustele. Opit tunnistamaan pilaantuneet maitotuotteet ja märentyneet kasvikset vain harjoittelemalla.

On huutava vääryys että 120-160 miljoonaa kiloa ruokaa lentää vuosittain roskiin Suomessa, se vastaa 7800 rekallista ruokaa! Tehdään parhaamme ruokahävikin vähentämiseksi! Minulla olisi toki paljon lisääkin vinkkejä, mutta let´s keep it short ´n´sweet! 

<3 Paulina

Lähde (Faktat):Luonnonvarakeskus, LUKE

Ladataan...
Manic Fat Mom

Jess! Superviikko on täällä taas! Nyt minun on pakko pistää kaikki parhaat alekoodit yhden postauksen alle, kun haluan niillä ilahduttaa lukijoitani! Koodit ovat voimassa 10-15.09.2018. Olkaapa siis hyvät, rakkaat lukijat:

  • Fiksuruoka: Vähennä ruokahävikkiä ja tilaa edullista ruokaa netistä! Tämä on todellakin fiksua. Itse olen jo pitkään ollut tyytyväinen asiakas. Fiksuruoka tarjoaa Superweek tarjouksena -10% koko tilauksen loppusummasa, ilman minimitilausrajaa. Koodi on SUPERWEEK.

Kurkkaa tästä mikä Fiksuruoka on!

  • Lindex: Kestosuosikkini niin naisten muodissa kuin lastenvaatteissa tarjoaa koodilla SUPERWEEK18 15% alennuksen kaikesta! Koskee myös aletuotteita, mutta ei voi yhdistää muihin alennuskoodeihin!

Tästä Lindexiin ostoksille!

  • Reima: Reiman kestävät lastenvaatteet ovat hintansa väärtejä, mutta onhan niitä ilo löytää tarjoushintaan :). Nyt koodilla SUPERVIIKKO15 saat 15% alennuksen kaikista tuotteista. 

Mene tästä Reiman sivuille!

  • Tokmanni: Aina tarvitsee jotakin Tokmannista kotiinsa. Siivousvälineitä, astioita, lapsille leluja, kodin tekstiilejä, vierasvaroja, ym... Nyt 5 € alennusta yli 50€ ostoksista koodilla SUPERVIIKKO.

Tästä pääset Tokmannin sivuille kurkkimaan!

Kerro minulle löysitkö näiltä jotakin kiinnostavaa ja siinä tapauksessa mitä ;) Hyvää superviikkoa!

<3 Paulina

kuvat: reima.fi, tokmanni.fi, fiksuruoka.fi

-juttu sisältää affiliate-linkkejä.

Pages