Kesäinen Porvoo
Kuten moni muukin kaupunki, Porvoo on aivan ihana kesäisin. En ollut käynyt siellä moneen vuoteen, joten nyt oli korkea aika taas palata sinne. Vanhan kaupungin kadut ovat rakennuksineen niin kauniita, että siellä voisi vain olla ja käydä syömässä. Nyt odotin kuitenkin pääsyä persoonallisiin sisustuskauppoihin, koska kotimme on edelleen kovin paljas ja kaipaa kipeästi jotain somistusta. Kodinhan tekevät ne pienet yksityiskohdat, joita nyt lähdin metsästämään Porvoosta.
Poukkoiltuamme sisustuskaupoista toisiin, oli aika saada hieman jotain purtavaa. Vaikka yritän vältellä maitotuotteita, oli pakko pistäytyä Pienessä Suklaatehtaassa, joka on sympaattinen pieni puoti täynnä käsintehtyjä konvehteja sekä muita suklaaherkkuja. Sieltä mukaamme lähti muutaman konvehdin lisäksi purkki valkosuklaasinappia. Kuinka herkulliselta se kuulostaakaan! Nyt täytyy vain keksiä, missä sitä käyttäisin. Se tuskin tulee säilymään kauaa jääkaapissa, mutta en myöskään halua tuhlata sitä mihin tahansa. Kirjoitan siitä sitten, jos keksin jonkin mielenkiintoisen käyttötavan sille.
Yksi lempikaupoistani oli ehdottomasti antiikkikauppa nimeltä Galleria Rahling. Putiikki myy posliinia ja vanhaa lasia, joten tila oli täynnä uskomattoman kauniita lasiastioita. Valikoimiin kuuluu muutakin sisustustavaraa, kuten upeita vanhoja ja toimivia lasisia lampunjalkoja. Pää pyörryksissä katselin suurta valikoimaa ja jos rahaa olisi ollut enemmän, olisi mukaani lähtenyt varmaan vaikka ja mitä. Toisaalta, suurempi ratkaiseva tekijä on se, ettei meillä vielä ole paikkoja kovin monelle pikkuesineelle. Nyt mukaan lähti vain tämä yksi pieni, mutta sitäkin kauniimpi siro lasikannu. Kannussa voisi pitää vaikkapa salaatinkastiketta, mutta meillä se menee ihan koriste-esineeksi, koska on niin yksinkertaisen elegantti. Kannu saa kaverikseen yhden tai useamman pienen lasin ja päätyy jossain vaiheessa seinähyllylle sitten ihailtavaksi. Suosittelen tätä liikettä, jos arvokkaat ja tarinan omaavat kauniit lasiesineet kiinnostavat. Itse olin aivan myyty, joten palaan sinne taas heti kun mahdollista.
Loppuen lopuksi Porvoosta mukaan lähti vain suklaata, lasikannu sekä printtijuliste, mutta parempi niin. Eipähän tullut tehtyä hätäisiä päätöksiä, koska tilaa kodissamme ei kuitenkaan loputtomiin ole ja haluan mielummin yksinkertaisen sisustuksen, kuin runsaan ja rönsyilevän. Printtijulisteen ostin Design Deli:stä, joka myy suomalaisten suunnittelijoiden tekemää nykymuotoilua. Esineissä on otettu huomioon ekologiset ja eettiset arvot. Ostamani kaunis graafinen juliste on Saanan ja Ollin Seitsemän palaa-teos, josta oli saatavilla myös mm. keittiöliina sekä sisustustyynynpäällinen. Juliste löysi ainakin toistaiseksi paikkansa keittiöstä, betoniseinän edestä. Siihen se luultavimmin jääkin, koska tarkoituksena on hankkia vielä paljon erilaista taidetta kotiimme.
Päivä oli aurinkoinen, mutta koska tuuli on ollut jo hieman viileä, laitoin päälleni tämän hetken lempitakkini, Zarasta ostetun tummanvihreän Bomber-takin. Takki on täydellinen, koska se on kevyt ja menee juuri näillä keleillä mainiosti.