Flowta odotellessa
Kesän kohokohta lähenee, eli Flow Festival! Olen taas koko kesän odottanut innolla tätä tulevaa viikonloppua. En ole kova festareilla kävijä, vaikka muuten käynkin paljon keikoilla. Flow on onnistunut saamaan minut puolelleen ja näitä festareita en jättäisi väliin mistään hinnasta. Flow tarjoaa kokonaisvaltaisen elämyksen niille, jotka ovat kiinnostuneita hyvästä ja terveellisestä ruoasta, taiteesta, sekä musiikista. Lisäksi Flown miljöö, joka sijaitsee Helsingin Suvilahdessa, on mahtava! Alue on kaunis ja ennenkaikkea toimiva. Alueella on useampi lava, jossa esiintyvät niin legendaariset suuret bändit kuin myös nousevat artistit. Sieltä löytää varmasti itselleen sopivaa musiikkia, jos on avoin mieli ja kiinnostunut kuulemaan jotain uutta. Olen löytänyt joka kerta Flowsta uusia artisteja, joita olen aktiivisesti alkanut festareiden jälkeen kuuntelemaan. Se juuri onkin Flowssa parasta, että musiikki on pääasiassa uutta ja mielenkiintoista. Toki musiikista vahvasti kiinnostuneet tuntevat suurimman osan esiintyjistä, mutta monelle kävijälle Flow tarjoaa paljon juurikin sellaisia artisteja, joita ei ehkä muuten kuulisi.
Flow starttaa siis tulevana perjantaina 12.8.2016 ja jatkuu sunnuntaihin asti. Mukana on paljon nimekkäitä artisteja ja bändejä, kuten suuresti odottamani Massive Attack, Iggy Pop, sekä sunnuntaina päälavalla esiintyvä Sia. Musiikkikattaus on laaja, joten kannattaa seurata tarkasti ohjelmaa, jos haluaa nähdä omat suosikkinsa. Suosittelen kuuntelemaan ennakkoon ohjelmalistalla olevia esiintyjiä, jotta voi paikanpäällä sitten suunnistaa sinne, mikä eniten kiinnostaa. On tietenkin myös hauskaa mennä spontaanisti jollekin lavalle ja vain kuunnella hyvää musiikkia. Itse olen kuitenkin aina valmistautunut Flowhun kuuntelemalla esiintyjiä ennakkoon, jotten vahingossakaan missaa omia suosikkejani.
Vaikka fiilistelen jo nyt Flowta, täytyy mainita pari viikkoa sitten mennyt Tammerfest, jossa myös kävin. Perjantain pääesiintyjä oli Manchesterista kotoisin oleva Hurts, jonka musiikkia olen kuunnellut jo vuosia ja jonka keikoilla olen käynyt useammankin kerran. Elektronista musiikkia tekevä Hurts on aina yhtä hurmaava ja mukaansa tempaava, kuten tälläkin kertaa. Hurtsin vokalisti Theo Hutchcraft on todella karismaattinen ja jalat maassa oleva artisti, kuten myös bändin toinen jäsen, kosketinsoittaja-kitaristi Adam Anderson. He ovat aina silminnähden liikuttuneita siitä, miten hyvin heidät otetaan joka kerta Suomessa vastaan. Tammerfest ei ollut myöskään poikkeus, vaan yleisö lauloi ja tanssi mukana koko keikan ajan. Ilma oli mitä mahtavin, joten kiitos Tammerfest tästä ihanasta kesäillasta. Te, jotka olette suuntaamassa Flowhun tulevana viikonloppuna, niin mahtavia festareita teille ja toivotaan aurinkoisia ilmoja Suvilahteen.
Translation: Highlight of this summer is approaching: Flow Festival! Flow Festival is an annual music festival in Helsinki. Flow offers amazing set of artists, good food and art. Every year the performers are carefully chosen. You can find huge names like Sia on the list this year, but also a number of rising artists. That is why this festival interests me so much. Performers are current to this time and almost everyone can find something to listen to. Surroundings are perfect and the festival is full of happy people. The picture above was taken a few weeks ago from Tammerfest. I visited there to see one of my favourite bands Hurts. They played on the main stage on friday and the audience was dancing and singing along. Theo and Adam always gives their best and even though they are very popular they still remains down to earth and grateful for everything. Finns loves Hurts and this was no exception. Thank you Hurts and Tammerfest for this beautiful summer night.