Joulun tunnelmaa
Joulukoristeet ovat olennainen osa joulua, mutta on aina yhtä vaikeaa löytää sellaisia koristeita, jotka sopisivat sisustukseen ja olisivat suht minimalistisia. Itse luotan siihen, että jo pelkästään joulukuusi luo tarpeeksi tunnelmaa. Siksi en ole hankkinut vuosien varrella kovin montaa koristetta asuntoomme. Erilaiset kranssit, havunoksat ja tuoreet kukat ovat ihania, mutta myös jouluvalot luovat osaltaan tunnelmaa, vaikkei juuri muita koristeita olisi esillä. Tänä vuonna löysin tällaisen jättimäisen huonekuusen alennuksesta, joten nyt meillä on tästä eteenpäin joulu ympäri vuoden. Sopii minulle.
Kävin Hobby Hallin Pop Up -kaupassa muutama päivä sitten ja löysin sieltä nämä valkoiset alla olevat rautalankakuutiot. Nyt ne roikkuvat katosta yhdessä pötkössä ja näyttävät kivolta sohvapöydän yllä. Ikään kuin moderni himmeli.
Alakerran makuuhuoneessa on hyvin minimalistinen joulun tunnelma, sillä alakerta on vielä sisustuksen erältä kesken. Laitoin sinne vain muutaman havunoksan sekä jouluvalot. Ensi jouluna sisustus on sitten toivonmukaan mietitty viimeiseen asti. Sain myös lahjaksi tällaisen erittäin sympaattisen jouluisen hahmon, jonka laitoin kirjakasan päälle istumaan.
Yllä oleva oliivipuuni kärsi alakerrassa ollessaan ilmeisestikin kylmästä vedosta, jota ikkunoista tulee. Se suuttui ja tiputti kaikki lehtensä. En halua heittää sitä pois, vaan annan sille vielä mahdollisuuden, jos se vaikka keväällä tekisi uusia lehtiä. Siispä koristelin sen joulukoristeilla, sillä se on nyt olohuoneessa lämpimässä ja näyttäisi muuten niin rumalta muiden kasvien seassa. Hah, en tiedä näyttääkö se nyt yhtään paremmalta, mutta tavallaan aika hauskalta, omalla karulla tavallaan.
Translation: Decorating christmas is difficult when you don´t want to use the traditional decor. I like simple and modern decoration so usually I just bring the christmas tree in and add some lights and flowers and that´s it. This year I found these white and gold metal ornaments, which goes well with our interior decoration. They are hanging from the ceiling and they look nice. Our second floor is still unfinished, so I just added a few branches and lights and this one cute christmas figure, which was given me as a present. I love christmas but I don´t need all that overwhelming decor for my home. Just a beautiful tree with lights and a few other pieces is enough. Have a relaxing christmas everybody