Päivän tyyli

 

 

blogipostaus_uusivuosi.jpg

 

 

Jos miettii vaatteita ja tyyliä, olen ehdottomasti talvi-ihminen. Rakastan kerrospukeutumista ja talvitakkeja. Kesävaatteet tuottavat minulle aina päänvaivaa, koska en koe viihtyväni vähissä vaatteissa. Onneksi elämme Suomessa, jossa suurin osa vuodesta on suht kylmää. Ja mikä parasta, nykyisin talvet tuntuvat olevan leudompia, joten ei tarvitse kulkea jatkuvasti pilkkihaalarissa, vaan voi pukeutua hameeseenkin keskellä talvea. Suurinosa suomalaisista tuskin käsittää sitä, että joku nauttii talvesta ja kerrospukeutumisesta. Minusta on kuitenkin ihana pukeutua talvivaatteisiin, ja sen kyllä huomaa kasvavasta talvitakkikokoelmastanikin. Ennen omistin suuren määrän talvisaappaita, mutta nykyisin olen ihastunut erilaisiin takkeihin. Talvella kun kylmyyttä voi paeta pukeutumalla oikein, mutta kesällä kuumuutta ei meinaa päästä pakoon millään. Ei sillä, ettenkö nauttisi kesästä. Todellakin nautin, koska silloin pääsen pyöräilemään. Mutta pukeutumista ajatellen lempisesonkini on ehdottomasti syksy/talvi -sesonki. 

Translation: I love winter clothing. I get grey hair just thinking about summer clothing, because it has always been hard for me to find the right kind of clothes that makes me feel good about myself. It is so much easier to shop winter clothing. I am lucky to live in Finland where the weather is pretty cold most of the year. And these days it doesn´t mean that I have to wear thermal overalls all the time. I can wear skirt in the middle of the winter because the weather does not get freezing cold anymore. Most of the finnish people don´t like winter time, but when looking at my closet and seeing all my winter jackets, you can say I really love winter. Nowadays you can find beautiful padded jackets and cosy sweaters to keep you warm. And don´t get me wrong, I do love summer but when it comes to clothing, winter season is my favourite season.

Muoti Päivän tyyli

Kirpputorilöytö

sametti_greenery_blogi.jpg

 

Olen viime aikoina löytänyt paljon kaikkea kivaa kirpputoreilta, ja tässä taas yksi löydöistäni. Lasinen sivupöytä tai kukkapylväs, miksi sitä nyt voisikaan luokitella. Kun näin sen, tiesin heti, että se sopisi täydellisesti sisustukseemme. Pidän siitä, että peililasi on pinnoitettu kuparinhohtoiseksi. Meillä on kissa, joka mielellään söisi kaikki kasvini, joten tälle pylväälle on käyttötarkoituskin. Se pelastaa oliivipuuni kissapedolta ja näyttää samalla modernilta ja mielenkiintoiselta, toisin kuin useimmat kukkapylväät.

Nämä tyynynpäälliset ostin Jyskistä. Aivan ihanat samettiset ja pehmeät päälliset, jotka tuovat lisää lämpöä kotiimme. Etsimme edelleen uutta sohvaa, ja olenkin jo pitempään haaveillut tikatusta samettisohvasta, vähän samanlaisesta kuin nämä tyynynpäälliset ovat. Tuollainen tummanvihreä samettisohva olisi ihana, vai mitä? Sopisi vuoden 2017 Pantonen Greenery -väriteemaan. Vihreän sävyt ja juurikin lehtivihreä on ensi vuoden väritrendi. Itse pidän enemmänkin juuri tällaisesta tummanvihreästä, koska se istuu meille paremmin.

Huomenna juhlitaan Uutta Vuotta. Onko sinulla jo visio siitä, miltä ensi vuoden asunnot voisivat sisustukseltaan näyttää? Jännittävää nähdä, mitä kaikkea ensi vuosi tuokaan tullessaan muotoilun ja sisustuksen saralla.

Translation:  I have found many interesting things from the flea markets lately. I recently found this side table or more like a flower stand, which is made out of coloured mirror. I really liked the copper colour and when I saw it I thought it would look nice in our appartment. It is also perfect for rescuing my Olive tree from our hungry cat. It looks much more interesting than those traditional flower stands. I also bought recently these dark green cushion covers  and they are so soft. I would like to buy a sofa which would be dark green velvet like these cushions. Year 2017 Pantone color is greenery (PANTONE 15-0343). The color is quite bright green, but I prefer this dark green in our appartment. Have you got a vision what will happen next year in the field of design? Exciting to see what will be the next huge trends.

Koti Sisustus