Italian Praton puolimaratonin ”Maratonina di Prato” terveiset

Pääsiäinen meni mukavasti Firenzessä nautiskellen Pizzasta, kauniista kaupunkimaisemista, todella överistä shoppailusta ja mun mielestä erittäin ansaitusta lomasta. Firenze valittiin reissukohteeksi, koska siellä oli sopivaan aikaan puolimaraton, jossa halusimme mieheni kanssa ottaa vähän mittaa omasta kuntotilanteesta. 

Koko varaushässäkkä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaan huomasimme lentojen ja hotellin varaamisen jälkeen, että tapahtumaan osallistuminen vaatii Italian kansalaisuuden ja vielä jonkun urheiluseuran jäsenyyden. Suomalaiseen mentaliteettin ensin ajattelimme, että prkl säännöt on säännöt eikä niistä varmaan noin isossa tapahtumassa liikaa jousteta. Päätimme kuitenkin yrittää, lähettämällä sähköpostia tapahtuman järjestäjille. No pienen lisämaksun jälkeen meillä oli jo erään Italialaisen seuran jäsenyys. Italian kansalaisuutta ei nyt vielä saatu, mutta osallistua saimme sillä ehdolla, että jos voitto tulee niin emme ole oikeutettuja rahapalkintoon… Tapahtuma oli mahtava. 20e osallistumismaksuun kuului Diadoran juoksutakki, T-paita, tuubihuivi ja erinäistä perustapahtumakrääsää. Aika hyvä setti toi jo pelkästään!  Ja sitten ihan itse juoksuun eli ASIAAN! Tapahtumassa oli pari tuhatta osallistujaa, sarjoja oli eri kilsamääristä, koira- ja vuohijuoksuihin. Päästiin melko alkupöhinöihin lähtöviivalle, joka oli tosi hyvä, koska tiet oli paikoitellen kapeita, jolloin peräpäässä olisi saanut todennäköisesti ainakin alkuun kävellä. Nyt päästiin molemmat heti ihan niin kovaa kun itse halusi. En uskaltanut katsoa kellosta nopeutta alussa vaan painelin menemään hyvällä fiiliksellä. Mun edessä meni lähes koko matkan 40-50v paljain jaloin juokseva mies, jota seurasin huvittuneen hämmentyneenä. Saa kyllä olla paksunahkainen kaveri sellaisella mukulakivellä kuin siinäkin reitillä oli. Ehdin siinä seurailla hänen juoksuaan ja se oli sellaista jännää läpsyttelyä. Ilman kuulokkeita ja paria tuhatta kanssajuoksijaa, jokaisesta askeleesta olisi varmasti kuulunut sellainen hassu läpsähdys.  Alun noin 7km juoksin näköyhteydessä 1.40 jäniksestä, vaikka koko ajanhan välimatka kasvoi oransseihin ilmapalloihin. Välimatkaa kasvatti myös noin seiskan kohdalla väärään suuntaan juokseminen ja ylimääräisen lenkin tekeminen. Sykettä nosti hieman paniikki asiasta ja täysillä oikealle reitille takaisin juokseminen…  Kympin kohdalla meno tuntui edelleen kevyeltä noin 15km kohdille. Tämän jälkeen alkoi kuitenkin oikea polvi, vasen nilkka, molemmat lonkat ja oikea reisi tuntumaan. Koko fiilis muuttui kuin salamana järjettömän vastatuulen siivittämänä. Tämän herkkuhetken kruunasi takaa lähestyvä melu: 1:45 jänisporukka ja heitä seuraava lauma. Liityin hieman kettuuntuneena heidän seuraan. Edellinen ennätykseni on siis 1:50, joten tavallaan tilanne oli siis positiivinen, mutta vastahan olin nähnyt 1:40 jäniksen!? Pysyin heidän kannustamana ja juomatarjoilun avulla mukana reiluun 18 kilsaan, kivusta ja jäätävästä väsymyksestä välittämättä. 19 kilometri olikin koko juoksun hitain 5:30min/km, mutta viimeisellä kilsalla pääsin taas keskinopeuteeni 4:58min/km. Ihmeellistä se maaliviivan lähestyminen. Psyykkinen laji. Enimmäkseen. Maaliin pääsin ajassa 1:46:01. Olis menny alle 1:46 ilman pientä lisäkiekkaa, ehkä 🙂 Jokatapauksessa, uus enkka ja parannus yli 4min joten pakko olla tyytyväinen. Viime enkan jälkeen on kuitenkin melkeen puoli vuotta mennyt telakalla reisivamman ja kahden nilkan nyrjähdyksen takia. Mies juoksi myös oman enkan: 1:34. Erittäin ylpeä oon oikeesti molemmista vaikka mun tavoiteaika jäikin 2s päähän. DÄäÄÄMN! Mut hei olin oman sarjani 46. Yes! Mut elämä on ja oikeesti, vitsi miten huumassa voi olla vaan siitä että kehittyy ja saa ylipäätään tehdä tällasta ihanaa asiaa, ja vielä oman miehen kanssa.  Suosittelen Praton puolimaraa kaikille! Ja annan yhteystiedot jos haluutte osallistua, vaikka ette kuuluisikaan Italialaiseen seuraan! Pääsiäisen jälkeisellä viikolla on ohjelmassa ollut palautumista. Reidet oli kohtuu jumissa. Pe iltana hölkkäilin 6km mut muuten se on ollut sit siinä. Ens viikolla taas Holmenin mukaan… Alan kyllä pahasti elätellä toiveita maratonista siihen tavoiteaikaan… Kääks! (Älä tule kauhean nopeasti kesäkuu…)