Ai että. Nyt on tämä tyttö pelkkää hymyä. Kevään eka arkiaamulenkki takana. Helsingin rannat aamuisin, täydessä auringonpaisteessa muistuttavat upealla tavalla siitä miten pitkä ja pimeä talvi on takana. Aurinko, kevät ja kesän lähestyminen saavat mielen johonkin aivan ihmeelliseen tilaan. Talven jäljiltä ei edes muista miltä kirkas valo tuntuu. Nimittäin siltä, että voi juosta 17km ilman mitään ongelmia, suoraan sängystä nousseena ja sikeästä unesta heränneenä. Olen maailman vähiten aamuihminen, mutta tänään herätessäni suorastaan pomppasin pystyyn kun huomasin kuinka kirkkaasti aurinko paistoi jo ennen seitsemää ja tiesin, että mulla on kaksi ihanaa tuntia aikaa painella ulkona maisemia ihaillen.

Mieli on jotenkin ihmeellinen asia. Ja oikeastaan se miten mieli ja keho toimivat yhdessä tai no..  välillä tuntuu, etteivät toimi yhtään yhteen. Hyvä ystäväni, joka on myös hurahtanut juoksuun sanoi kerran jotenkin iskevästi miten välillä on niin sanottuja kehopäiviä ja välillä taas pääpäiviä. Kehopäivinä juoksu kulkee hienosti ja pääpäivinä taas ajatus juoksee kirkkaana. Näin olen myös usein huomannut sen menevän. Mietin vaan, että koska mahtaa mun kohdalla tulla tollanen ”pääpäivä”?

Saman asian voisi soveltaa pelkästään lenkkeilyyn. Kun juoksen kehon voimalla, paikat ovat vetreät, lihaksissa tuntuu olevan energiaa ja muutenkin on kevyt olo. Joskus, aika useinkin, lenkin alkuvaiheessa tarvitaan mielen voimaa edes koko lenkille lähtemiseen. Pahimmassa tapauksessa tuntuu siltä, että lenkkarien pohjassa olisi liimaa, alaraajat painavat kaksinkerroin normaaliin ja koko olemus tuntuu lysähtäneeltä. Kun yrittää tsempata vaan ja juoksee vähän vaikka väkisin, usein kehokin alkaa tekemään yhteistyötä pään kanssa ja antaa mielen väistyä taka-alalle miettimään muita asioita. Huonoinakin päivänä olen huomannut, että noin 7km kohdalla tämä ilmiö tällä hetkellä viimeistään tapahtuu. Ilmiö on tapahtunut monta kertaa tänä keväänä ja aina lähes saman kilometrimäärän jälkeen. Kevyttä, liitävää oloa voisi kutsua niin sanotuksi juoksun flow-tilaksi. Silloin juokseminen tavallaan jää taka-alalle, se vaan tapahtuu ja mieli astuu eri tavalla esiin. Sen ei enää tarvitse käskeä juoksemaan vaan voi ajatella kaikkea muuta. Tämä on oikeastaan juuri se syy miksi juoksen. Mahdollisuus tämän flow tilan saavuttamiseen lisääntyy mitä enemmän juoksee. Olen huomannut, että sitä on lähes mahdotonta saavuttaa pitkän tauon jälkeen, mutta vaikka se ei heti tulekaan, se on niin koukuttavaa, että sen eteen on valmis tekemään paljon töitä ja juoksemaan jopa tuhansia kilometrejä.

Luin viikonloppuna juoksija-lehdestä, miten ennen maratonia ja tärkeää juoksutapahtumaa kannattaa harjoitella peruslenkeillä energiatankkausta. Lihasten ja maksan glukoosivarastot kun loppuvat jo keskimäärin 1,5h jälkeen. Olen nyt tänään 17km ja sunnuntain 18km lenkeillä kokeillut energiageelejä ja harjoitellut niiden nauttimista lenkin aikana. Ihan hyvä, että niitä on ainakin maistanut etukäteen sillä osa on niin pahan makuisia, että meinaa laatta lentää jo pelkästä hajusta. Jotkut ovat aika hyviäkin. Tänään unohtui vesipullo ja opin sen, että ilman vettä, suu kuivana, paksua mömmöä on melko vaikea niellä. No vesi ja aamiainen mansikoiden kanssa maistuivat kyllä melkoiselta mömmön jälkeen.

Huh huh. Tänään tulee olemaan rankka päivä. Aamulenkin lisäksi luvassa on neljän tunnin mailapelitunti koulussa ja pyöräilyä kertyy tälle päivälle vielä noin 30km. Uni ehkä maistuu illalla.

Aurinkoista päivää 🙂