Ja vammaa senkun pukkaa
Tuli taas mokattua. Olihan viime kerrasta jo useampi kuukausi. Nyt on toinenkin nilkka saatu tohjoksi koulun opettajat vastaan oppilaat -koripallomatsissa. En tiiä mitä siinä tapahtui. Nilkka muljahti ympäri ja kaaduin päälle. Sattu alkuun niin paljon, että taju meinas mennä. Olin varma että nyt meni jotain enemmänkin kun nivelsiteet. Diacorin ortopedille pääsin noin tunnin kuluessa. Aika huikeeta. Kannattaa teloa itsensä työajalla!
No oikeesti huikeus oli tästä kaukana, mutta kyllä se Tikkurilan Diacor molemmilla nilkkatapaturmilla on palvellut erinomaisesti. Ja en saa tästä mitään rahaa 🙂 Tilinumeron voin kyllä laittaa jos joku haluaa! Mutta huvitti, kun vastaanoton leidi tarjosi mulle kanta-asiakaskorttia. No ortopedi oli sitä mieltä, että nivelsiteet sieltä on korkeintaan katki, eikä tarvitse edes kuvata. Sanoi myös, että ainakin kuukaus menee tällasella vammalla, että pystyy tekemään oikeestaan mitään liikunnallista. Olis laittanut saikkuakin enemmän kuin tämän viikon, koska liikunnan opettaminen voi olla hiukan hankalaa sauvojen kanssa. Kipu ja turvotuskaan ei oikeen tykkää kun jalka roikkuu alaspäin.. Päätin kuitenkin kieltäytyä ensi viikosta ja sain mennä puhaltamaan pilliin tunneille. 
Minkälaisen kuvan tääkin antaa kun puolen vuoden sisään oon työaikana koulussa nyrjäyttänyt kummatkin nilkkani? Uskomatonta! Sai olla viimeinen kerta kun osallistun näihin opettajat-oppilaat peleihin järjestämistä ja tuomarointia lukuunottamatta… Nyt oon koko eilisen päivän maannut sohvalla ja pitänyy jalkaa ylhäällä kylmäpussin kanssa. Niin tylsää hommaa. Ihan kamalaa. Toivoin vaan, että pääsis töihin. Edes käymään. Tajusin myös samalla, että vitsi mä tykkään mun työstä. Koska mä rakastan sohvalla makoilua yleensä. Mutta, että töissä olis kivampaa? Ehkä hetkellinen mielialahäiriö. Mut tänään tää häiriö jatkui taas, koska töihin oli ikävä. Arvaa mitä muuta on ikävä? No juoksua. Pieni muistutus tuli taas käytännön kautta, mitä tehdä kun sattuu? 1. Kylmää vammakohtaan ja nopeasti, koska se tuntuu niin hyvältä. 2. Purista kylmä vammakohtaan siteellä tai vaikka pelipaidalla, koska se tuntuu vielä entistäkin paremmalta. 3. Nosta jalka ylös, vaikka työkaverisi syliin, koska et tekisi sitä missään muussa tilanteessa 🙂 Parempaa onnea teidän liikuntasuorituksiin!
Koko varaushässäkkä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaan huomasimme lentojen ja hotellin varaamisen jälkeen, että tapahtumaan osallistuminen vaatii Italian kansalaisuuden ja vielä jonkun urheiluseuran jäsenyyden. Suomalaiseen mentaliteettin ensin ajattelimme, että prkl säännöt on säännöt eikä niistä varmaan noin isossa tapahtumassa liikaa jousteta. Päätimme kuitenkin yrittää, lähettämällä sähköpostia tapahtuman järjestäjille. No pienen lisämaksun jälkeen meillä oli jo erään Italialaisen seuran jäsenyys. Italian kansalaisuutta ei nyt vielä saatu, mutta osallistua saimme sillä ehdolla, että jos voitto tulee niin emme ole oikeutettuja rahapalkintoon… Tapahtuma oli mahtava. 20e osallistumismaksuun kuului Diadoran juoksutakki, T-paita, tuubihuivi ja erinäistä perustapahtumakrääsää. Aika hyvä setti toi jo pelkästään! 
Ja sitten ihan itse juoksuun eli ASIAAN! Tapahtumassa oli pari tuhatta osallistujaa, sarjoja oli eri kilsamääristä, koira- ja vuohijuoksuihin. Päästiin melko alkupöhinöihin lähtöviivalle, joka oli tosi hyvä, koska tiet oli paikoitellen kapeita, jolloin peräpäässä olisi saanut todennäköisesti ainakin alkuun kävellä. Nyt päästiin molemmat heti ihan niin kovaa kun itse halusi. En uskaltanut katsoa kellosta nopeutta alussa vaan painelin menemään hyvällä fiiliksellä. Mun edessä meni lähes koko matkan 40-50v paljain jaloin juokseva mies, jota seurasin huvittuneen hämmentyneenä. Saa kyllä olla paksunahkainen kaveri sellaisella mukulakivellä kuin siinäkin reitillä oli. Ehdin siinä seurailla hänen juoksuaan ja se oli sellaista jännää läpsyttelyä. Ilman kuulokkeita ja paria tuhatta kanssajuoksijaa, jokaisesta askeleesta olisi varmasti kuulunut sellainen hassu läpsähdys. Alun noin 7km juoksin näköyhteydessä 1.40 jäniksestä, vaikka koko ajanhan välimatka kasvoi oransseihin ilmapalloihin. Välimatkaa kasvatti myös noin seiskan kohdalla väärään suuntaan juokseminen ja ylimääräisen lenkin tekeminen. Sykettä nosti hieman paniikki asiasta ja täysillä oikealle reitille takaisin juokseminen… Kympin kohdalla meno tuntui edelleen kevyeltä noin 15km kohdille. Tämän jälkeen alkoi kuitenkin oikea polvi, vasen nilkka, molemmat lonkat ja oikea reisi tuntumaan. Koko fiilis muuttui kuin salamana järjettömän vastatuulen siivittämänä. Tämän herkkuhetken kruunasi takaa lähestyvä melu: 
Mut elämä on ja oikeesti, vitsi miten huumassa voi olla vaan siitä että kehittyy ja saa ylipäätään tehdä tällasta ihanaa asiaa, ja vielä oman miehen kanssa. Suosittelen Praton puolimaraa kaikille! Ja annan yhteystiedot jos haluutte osallistua, vaikka ette kuuluisikaan Italialaiseen seuraan! Pääsiäisen jälkeisellä viikolla on ohjelmassa ollut palautumista. Reidet oli kohtuu jumissa. Pe iltana hölkkäilin 6km mut muuten se on ollut sit siinä. Ens viikolla taas Holmenin mukaan… Alan kyllä pahasti elätellä toiveita maratonista siihen tavoiteaikaan… Kääks! (Älä tule kauhean nopeasti kesäkuu…)