Ahdistaa, ärsyttää, itkettää, turhauttaa… reisi, päästä mut jo pahasta!
Sarkastista valita postauksen kategoriaksi ”Mieli ja hyvä elämä”. Tä on nyt kaikkea muuta. On ollut enemmän kouluhommia kuin koko vuonna, oon kirjoittanut kymmeniä työhakemuksia syksyllä alkaviin opettajan hommiin, suunnitellut häitä todella huonolla menestyksellä kun mikään ajattelemani asia EI ole onnistunut niin kuin olen halunnut, olen ravannut kahden kodin väliä kahdessa kaupungissa ja tehnyt muuttoa Turusta Helsinkiin.
Kaiken tän lisäksi en ole voinut juosta. Tai juoksin mä maanantaina 10km lenkin, joo, ihan kivutta. Ihan hölkäten painelin menemään. Aika oli 55min. Olin hetken TOSI onnellinen… Tän jälkeen sanonko ruman sanan.. no jätetään sanomatta.. yleisurheilutunnilla yritin kevyesti osallistua ”kivutta” pituushyppy- ja aitajuoksuharjoitteluun. Mitä oikeen kuvittelin? Että pystyn oikeesti himmaamaan niin, ettei tilanne menisi pahemmaksi? No en pystynyt. Seuraavana päivänä ei sitten kävelty, no käveltiin, muttei kivutta. Yleisurheiluvalmentaja-isäni lohdutti minua sanomalla, että seuraavana päivänä se on varmaan vielä kipeämpi.
No tässä nyt sitten ollaan lepäilty ti-to taas vihlovassa reisikivussa. Vappu meni syödessä ja lukiessa tenttiin. Juhlimme kuohuvalla mun ja mieheni tasan kymmenen vuoden yhteistaivalta vappuaattona ja sain lahjaksi (vielä postissa) niin hienot Nike Air Max 1 -lenkkarit. Niistä kuvaa tulossa heti kun saapuvat postissa, ehkä huomenna!! 😀 Viikon kohokohta ehdottomasti.
Kuohuvat ja possumunkit 🙂
Vappupäivän brunssi :b
Oon tullut siihen tulokseen, että reidessäni on oikeasti ollut ihan oikea repeämä. Siihen on ilmestynyt mustelmia, jotka viittaa sisäiseen verenvuotoon. Se myös selittää pitkään jatkuneen kivun ja tuskan. Mutta…kun..mun on vaan pakko päästä pian juoksemaan. En kestä enää. Tekis mieli lintsata kaikki koulun liikuntatunnit ettei se niissä menis pahemmaksi. Perjantainakin huumassa pelattiin kaupunkisotaa enkä pystynyt olemaan ottamatta spurtteja, vaikka kuinka ajattelin pysyä puolustajana ja olla liikkumatta 😀 Mutta yks hieno juttu tapahtui silloin telinevoikkatunnilla, nimittäin tein puolivoltin taakse. Jep, ekaa kertaa. Pienellä varmistuksella tosin, mutta ihan ite tein. En olis ikinä uskonut onnistuvani tai lähinnä uskaltavani. Ah. 28 veenä opin jotain, mitä en alle 10 vuotiaana oppinut. Jes.
Kuva ei nyt liity tilanteeseen vaan on ihanan ystäväni polttareista viikonlopulta, sirkustelemasta.
Toivon, että kirjotan seuraavaksi nopeammin. Se tarkoittaa nimittäin sitten sitä, että oon taas juossut. Siis seuraavaan kertaan, joka olkoon tällä viikolla!
