Kun juoksu ei kulje
Kävin eilen avaamassa kevään juoksukisakauden Helsinki Central Park runissa kympin raaston merkeissä. Tuloksilla ei tarvitse retostella jälkipolville – aika painui harmittavaan 47:18. Tästä päästäänkin koko tekstin aiheeseen, eli siihen, kun juoksu ei kulje.
Raasto hoidettu.
Aloitin talvella valmennuksessa ja jo silloin oli tiedossa, että tästä tulee pitkä kevät. Viime vuonna vedin liian monta tuntia jumppaa ja jossain kohtaa tulivat vastaan ennen kaikkea henkisen suorituskyvyn rajat. On kurjaa sekä itselle että ennen kaikkea asiakkaille, kun ohjaajaa alkaa ottaa päähän omat hommat, se ei kuulu asiaan. Kivakin työ on liian suurena määränä kuorma. Onneksi pääsin vähentämään ennen kuin meni niin sanotusti ihan överiksi.
Nyt keväällä olen tehnyt juoksun kanssa hommia kiltisti harjoitusohjelman mukaan ja täytyy todeta, että välillä kulkee ja välillä ei. Juoksuhommat eivät kuitenkaan ole kerta kaikkiaan kehittyneet toivotulla tavalla. Siinä onkin peiliin katsomisen paikka.
On syitä, joihin en voi vaikuttaa mutta myös syitä, joihin voin. Itsestä riippumattomia ovat ennen kaikkea viimeisen reilun kuukauden (ja jossain määrin jopa talvella) vaivanneet hengitysvaikeudet. Tuntuu, että happi ei kulje. En saa vedettyä keuhkoja täyteen ja hengitys jää todella pinnalliseksi. Koko ajan on röörit täynnä limaa. Katupölyn kanssa on ollut tosi vaikeaa, täällä Jätkäsaaressa raksojen sitä varsinkin riittää.
Toisaalta treeniä tulee edelleen työn puolesta riittävästi, vaikka määrä on vähentynyt huomattavasti. Henkinen kuormitus on ollut kohtalaisen isoa kun työpäivät ovat venyneet pitkiksi. Ennen kaikkea uni meinaa kärsiä. Onhan tietty selvää, että on turha odottaa enkka-aikoja, kun alla on 11 päivän duuniputki ja treeniä on kertynyt työnkin puolesta aika reippaasti.
On tosi turhauttavaa, kun liian monen lenkin aikana lähinnä ketuttaa. Välillä toki tulee onneksi niitä flow-hetkiäkin! Ihan mielelläni vedän lenkkarit edelleen jalkaan, mutta kehityksen puute turhauttaa. Aiemmin olen juossut (juoksua) treenaamatta aikoja, joista nyt tuntuu että saan vain haaveilla. Pitäisi saada ajatus kasaan ja juoksuun se rentous, mitä siinä joskus oli.
Ajatuksesta puheen ollen, mietin eilen isosti miten iso merkitys mentaalipuolella voi olla. Olin ennen kisaa jo valmistautunut aika huonolla asenteella kun stressasin omaa huonoa kuntoani. Valmistin itseni epäonnistumaan, mikä nyt ei varmasti vaikuttanut kauhean positiivisesti. Juoksun aikana ei pää meinannut kestää epämukavuusaluetta, vaan ennemmin meinasin jäädä säälimään itseäni. Ärsyttävää! Aiemmin olen juuri kokenut epämukavuusalueen sietämisen yhdeksi hyvistä puolistani. Nyt taas tuntuu, että kaikki itsevarmuus juoksusta on kadonnut.
Palauttava vappuaaton lenkki – check! Rasti seinään, lähtö oli su-aamuna kello 9. :D
Tällaista siis kuuluu juoksun suhteen tällä kohtaa! Eilen harmitti isosti, mutta tänään fiilis on kyllä jo parempi, aamulla kävin kaverin kanssa hölköttelemässä palauttavan vappujuoksunkin. (: Asian analysointi tekee hyvää, toki tiettyyn pisteeseen asti. Nyt ei auta muu kuin hakea uudet allergialääkkeet ja treenata, treenata ja treenata. Pk-kunnon kanssa on edelleen tekemistä mutta niin on kyllä vähän kaiken muunkin. :D Ei siinä tekosyyt auta, nyt pitää vaan kammeta itsensä montun pohjalta uuteen nousuun. Onneksi oon kuitenkin asiaa pohdittuani tullut siihen lopputulokseen että laji on edelleen ihan jees. Pitsinnypläys saa siis vielä odottaa!
Iloista vappua!