Kun sulla on kaikki aina niin hyvin.

…sanoi yksi lukioaikojen parhaista ystävistäni, kun totesi ettei voida enää olla kavereita.

 

 

Samaan aikaan vanhempani olivat eroamassa, asuin itse ulkomailla ja olin eroamassa silloisesta poikaystävästäni, sairastin syömishäiriötä ja elämä oli muutenkin aika sekavaa. On myös totta, että kyseisellä henkilöllä taustat olivat melko vaikeat eikä kotoa saatu tuki ja kannustus ollut missään suhteessa samaa kuin itselläni. Oli varmasti molempien kannalta parempi, että tuo ystävyyssuhde kuopattiin mutta lause on jäänyt kummittelemaan päähän.

Mistä me voimme tietää mitä ihminen käy milloinkin läpi? Vaikka meno miten näyttäisi aurinkoiselta ja näennäisen helpolta, ei kukaan voi tietää mitä taustalla tapahtuu. Joihinkin vaikeuksiin voi myös suoraan tai välillisesti liittyä muita ihmisiä, jolloin ei niistä välttämättä kerrota näidenkaan takia. Vain harvan kohdalla pääsemme näkemään koko kuvan.

Tällä hetkellä olen itse tilanteessa, jossa läheinen ihminen on vakavasti sairas. Elämä on pääsääntöisesti ihan normaalia, mutta on pakko myöntää, että kaiken yllä ikään kuin leijuu sumu. Monen asian suhteen on kysymysmerkkejä ja välillä tuntuu, että omakin jaksaminen on tavallista heikompaa. Ei jaksa kunnolla keskittyä tai kuunnella ja omiin ajatuksiin katoamista sekä asioiden unohtelua on tapahtunut useamman kerran. Väsyttää mutta ei aina nukuta. Muiden, ”ylimääräisten” murheiden kuunteleminen, saati kantaminen tuntuu hetkittäin vaikealta ajatukselta. Toisaalta usein sumu on vähäisempää tai sitä ei ole ollenkaan. Tätä on onneksi valtaosa ajasta.

Näennäisesti kaikki on ihan hyvin. Olosuhteet huomioiden kaikki on myös oikeasti ihan todella hyvin. Elämä on aika normaaliuomissaan ja olen itse ihan terve mitä nyt pieni pohjeongelma haittaa menoa. En tarvitse itse erityiskohtelua enkä sääliä enkä mitään muutakaan. Mutta välillä kaipaan tilaa hengittää tai huutaa omaa ahdistusta vaikka metsälle. Kyllä se vastaa kun sinne huudetaan.

Teemme paljon oletuksia ulkoisen habituksen ja vaikka somen perusteella. Nämä ovat kuitenkin vain pieni osa kokonaisuutta, se usein siloiteltu pintaraapaisu jonkun ihmisen elämään. Jokainen voi itse päättää mitä tahtoo jakaa ja minkä osan elämästään paljastaa. Tämä olisi hyvä muistaa, vaikka myönnän kyllä itsekin sortuvani oletuksiin somessa saadun kuvan perusteella. Tärkeää olisi kuitenkin tiedostaa tuo ajatuskulku. Ja vaikka välillä kysyä, mitä toiselle kuuluu. Siis oikeasti. Kyllä ihminen kertoo sen minkä kokee tarpeelliseksi.

Kaikki ei aina välttämättä ole niin hyvin. Mutta ei se tarkoita, että kaikki olisi huonostikaan. Välillä riittää vähän vähempikin hyvä. (:

 

Postauksen kuvat: Yvette Fall 2018 /Petri Mast, muah Satu Arvo.