Miniloma Lontoossa
Lontoo, kukkaloisto, shortsikelit. Parasta! <3
Iloista pääsiäistä ja terveisiä mökiltä! (: Palataan kuitenkin vielä hetkeksi viime viikonloppuun, jonka vietin Lontoossa äitini kanssa.
Mama täytti 60v syksyllä ja ajattelin, että nyt on korkea aika antaa lahjaksi jotain vähän erityisempää. Äiti on vienyt meitä (mua ja siskoa) milloin minnekin, joten nyt oli hänen vuoronsa päästä reissuun! Annoin siis lahjaksi musikaalireissun Lontooseen.
Loungen aamupalan kautta matkaan!
Lähdettiin perjantaiaamuna Finskin aamulennolla. Päästiin ihailemaan uutta a350-konetta joka oli muuten sekin aivan täynnä, ilmeisesti joku muukin halusi Lontooseen. :D Käytiin heittämässä kamat hotellille säilytykseen ja lähdettiin kävelylle. Hotellina meillä oli Point-a-Hotel keskustan tuntumassa Shoreditchissa, sijainti oli tosi näppärä.
Käveltiin perjantaina Thamesin varteen ja syötiin siinä lounas, päiväviinillä loman kunniaksi. Keskipäivällä aurinko paistoi sen verran lämpimästi, että terassilla tarkeni topissa! Ihanaa! <3 Samaan syssyyn onnistuin polttamaan nenäni ja otsani. LONTOOSSA. :D Kaikkea sitä! Lisäksi käytiin London Towerissa.
Perjantain päiväviini. Ei paha!
Rapuleipää alkupalaksi. Ihania muuten nuo ”majat”, joiden sisällä saattoi istua!
Valkoista lihaa terassilla :D
VIHDOIN! Olin halunnut nähdä tän niin pitkään.
Here we go! Sitä en vaan tajua, että miksi noissa ohjelmissa ei lue mitään itse musikaalin juonesta…?
Illalla koitti sitten se hetki, joka oli koko reissun odotetuin, eli musikaali The Book of Mormon! Ei voi muuta sanoa, kuin WAU. Aivan huikea! Juonipaljastuksia en tee sen enempää, mutta jos vaan ikinä liikutte Lontoon tai Nycin suunnalla, niin menkää katsomaan. Aivan törkeen hyvä. Niin taitavat esiintyjät ja koko show, ihan mieletön elämys! Juoni oli ihan mahtava, nauroin kyllä vatsalihakseni kipeiksi. Oli todellakin kaiken odotuksen arvoinen: halusin nähdä tän jo ollessani Nycissä maratonreissulla 2,5 vuotta sitten, mutta se oli silloin loppuunmyyty. Nyt asia on korjattu, jesss!
Musikaalin jälkeen nukuttiin pitkät ja makeat yöunet ja lauantaina aamulla suuntasin ensimmäisenä Lululemonille ostamaan shortseja. :D Yleensä Lontoossa ekana ostetaan sateenvarjo, mutta tällä reissulla ostettiin aurinkorasva ja shortsit! Käy se näinkin. ;) Löysin kuin löysinkin hyvät ja sen jälkeen suunnattiin maman kanssa Regent’s parkiin lenkille. Ilma oli ihan täydellinen, yli 20°c ja aurinkoa! Juostiin omia teitämme ja tavattiin sitten kahvilassa. Topilla ja shortseilla tarkeni, voisko tänne Suomeenkin tulla pian tuollaiset kelit please?! Juoksin ohjeman mukaisen n. 45min, Regent’s parkin ympäri ja Primrose Hillille ja siitä kanavanrantaa pitkin takaisin. Käytiin lenkin jälkeen vielä kävelyllä ihailemassa upeita kukkivia kirsikkapuita ja muutenkin kukkaistutuksia. Ihan kesäinen fiilis!
Lululemonin yhteydessä oli myös ihana kahvila! Ostin latten, mutta esim. smoothiet näytti myös tosi hyviltä.
SHORTSIKELI <3
Lenkkimaisesmissa ei liikaa valittamista.
Mama ja kirsikankukat
<3
Tea partyn drinksut
Ei valittamista.
Nam!
Kun Lontoossa oltiin, niin jotain brittiperinnettä oli kiva kokeilla! Yritettiin saada paikkaa Ritzin afternoon tealle, mutta se oli täynnä. Siispä vaihdettiin hiukan suunnitelmaa ja lauantaina illalla suunnattiin Sanderson Hotelin ”Mad Hatter’s tipsy evening tea”:lle. Oli muuten hyvää! Eteen kannettiin kaksi kuppia teetä (terästettynä) ja kaksi minicoctailia sekä iso määrä kaikkea hyvää naposteltavaa. Vaikka juomissa oli alkoholia, sitä ei ollut liikaa. Myös palvelu oli hyvää. Loppuun nautittiin vielä lasit skumppaa onnistuneen miniloman kunniaksi.
Sunnuntai oli lähtöpäivä, mutta meillä oli lento vasta kuudelta, joten päivällä oli hyvin aikaa fiilistellä 24°c lämpötiloja! Vitsi mikä keli! Checkattiin ulos hotellista kymmenen jälkeen ja vietiin tavarat Paddingtonille säilytykseen. Matkalla bongattiin ihana brunssipaikka jossa oli vielä sattumalta yksi pöytä vapaana auringossa! Jess! Poached eggit lohella ja avokadolla, smoothiet ja kahvit/teet naamariin ja taas jaksoi.
Viimeiset tunnit Lontoossa vietettiin Hyde Parkissa auringosta nautiskellen. Siellä oli muutama muukin, jotenkin ihan kreisiä, että huhtikuun toisena viikonloppuna on noin lämmintä. Ihanaa kuitenkin! Vähän väriäkin tarttui kroppaan sen palaneen nenän lisäksi, vahingosta viisastuneena laitoin kuitenkin loppuloman ajan kiltisti kunnon kolmenkympin suojakerrointa. (:
Lopuksi vielä junalla Heathrow’lle, jossa suunnattiin loungeen syömään ja juomaan lentoa odotellessa. Kotiinkin päästiin vielä ihmisten aikaan. (: Olipa ihana loma, laatuaikaa maman kanssa. <3 6/5. Näitä lisää!
Brunssihommat. Nam.
Hyde Park +24°C. Jatkoon.