Tänään sunnuntaina piti olla se päivä, kun ekan ratakauden viimeisessä (ja samalla mun viidennessä ikinä) 800m kisassa alitan 2.30. No, eihän se ihan toiveiden mukaan mennyt. Keskiviikkona kasvoi kaktus kurkkuun ja torstaina olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Elättelin toivoa vielä perjantaina, mutta eilen oli hyväksyttävä tosiasiat – ei mitään asiaa kisaamaan. Illalla nousi vielä kuumekin, tavallaan helpottava juttu koska jos ei pää muuten halunnut ”tappiota” hyväksyä niin peli oli viimeistään sillä selvä.

Ai harmittaako? No tottakai. V*tuttaa suoraan sanottuna aika paljon, mutta eihän tälle mitään mahda. On tiedossa, että kisoja tulee vielä, mutta ei se nyt tässä kohtaa kamalasti lohduta. Treenit ovat kulkeneet hyvin ja olisin aika varmasti ollut enkkakunnossa. Kun kyseessä on kauden vika kisa, ei uutta mahdollisuutta tule aivan saman tien. Jossittelu on toki turhaa. Katsotaan niitä enkkoja uusiksi sitten seuraavalla kaudella… Ainakin tahtotila on tämän(kin) jäljiltä kova ja hampaankolot täynnä.

Otetaan tässä kohtaa kuitenkin vielä katsaus tähän elämäni ensimmäiseen ratakauteen! Jotain olenkin jo aiheesta kirjoitellut täällä, mutta keskitytään tässä tekstissä pelkkiin kisoihin. Pienenä yhteenvetona, välillä 26.6.2017-24.9.2017 olen juossut
2x400m
4x800m (+ Twilight runin biitsikasi)
1x4x800m ja
1x1500m.

Ratakisakausi ja sitä kautta siirtyminen keskimatkoille alkoi puolivahingossa yksissä Runner’s High’n eliittiryhmän treeneissä kun päädyin rekrytoiduksi mukaan aluemestaruusviestijoukkueeseen. Ei ollut mitään havaintoa mihin tuli itsensä laitettua, mutta mukana oltiin silti. 😀 Juhannuksen jälkeidenä maanantaina juoksin siis elämäni ensimmäisen (jos ei koulukisoja lasketa) kerran kilpaa radalla. Jännitti muuten ihan sairaasti! Aloitin liian kovaa ja hyydyin ”aika pahasti” loppua kohden, mutta pääsin seurakavereiden kannustamana maaliin. Vaikka tuli kirjaimellisesti siinä todettua, mitä tarkoittaa veren maku suussa tekeminen, oli ratakärpänen purrut. Niin siistiä! Oman osuuteni taisin juosta aikaan 2.37,15, jos oikein muistan.

AM-viesteissä Järvenpäässä. Kuva: Jani

Ensimmäisen varsinaisen kasin kisani juoksin tiistaina 5.7. Vihdissä. Osallistuminen tuli jälleen vähän puskista kun seurakaveri mainosti kisaa fb-ryhmässämme ja innostuin. Koutsiltakin heltisi lähtölupa joten ei muuta kuin lenkkaria jalkaan ja viivalle. Kaksi ekaa kisaani juoksin siis piikkareiden puutteessa lenkkareilla, ihan ok tuntui sujuvan niilläkin. 😀 Tämän kisan otin edellisestä poiketen lähdöstä huomattavasti iisimmin, ehkä jopa turhan varovaisesti. Peesailin edellä olevaa kaikessa rauhassa ja viimeisessä kaarteessa ohi. Ei se kevyttä ollut, mutta suht ”helppo” juoksu varsinkin edelliseen verrattuna kumminkin. Aikaa meni 2.37,65.

Hissu tarkistaa onko mulla vielä pulssi tallella. Kuva: Mikko

Tässä välissä tuli tehtyä päätös, että jatkossa treeni keskittyy keskimatkoille. Sehän sopi! Laitoin Vaarojen Maratonin paikan myyntiin ja treenit muuttuivat reilusti. Ehdin kyllä välissä käydä myös Sulkavan Suursouduissa sekä polkujuoksemassa Helsinki Trail Runin 16km. Monipuolista tekemistä jne…
Elokuun 3. oli luvassa ensimmäinen 400m kisa! Tulin jo edeltävänä päivänä ajatelleeksi, että telinelähtöjäkin voi olla hyvä kokeilla edes kerran ennen starttia… Onneksi sain hyvät ohjeet ja paitsi harjoittelu myös itse kisan lähtö saatiin hoidettua (kokemuksen huomioiden) kunnialla. Ajeltiin ystäväni ja luottohuoltajani Millan kanssa Lempäälään, jossa oli hyvin aikaa lämpätä ja panikoida ennen starttia. Keli oli aika täydellinen, lämmin ja tyyni. Itse kisa meni myös hyvin: debyyttinelkun aika oli 65,54. Aivan tuhannen hapoilla lopussa mutta maaliin päästiin jälleen. Ja mikä fiilis!

400m, miellyttävä matka…:D Kuva: Milla

Are you fast enough? En ole. Vielä. Kuva: Milla
 

Parin päivän päästä ekasta nelkusta oli vuorossa Twilight Run ja rannalla juostu 800m. Kisasta nyt ei jää pahemmin kerrottavaa jälkipolville, paitsi että oli RASKASTA!!! 😀 Olin aivan hapoilla jo ensimmäisen 300m jälkeen ja sehän on aina hyvä kun matkaa on vielä puoli kilsaa… Suosittelen kyllä testaamaan, toivottavasti matka pysyy valikoimassa seuraavanakin vuonna! Ei nimittäin ole kevyttä hommaa tuo hiekassa juokseminen. Aikaa taisi mennä 3.11.

Yksi mun ehdottomista suosikkikuvista tältä kesältä! Hissulla on kruunu (kuten voittajalla pitääkin olla), itse taas raahaudun dinosauruksena taustalla :D:D:D:D En kestä tätä kuvaa! Enkä noita mun käsiä! Kuva: Sanna

Viimeisenä lomapäivänä, sunnuntaina 13.8., kävin Tuusulassa laittamassa tossua toisen eteen kasin merkeissä, N19-sarjassa tietenkin. 😉 En saanut itsäni oikein kisafiilikseen ja tulos oli sen mukainen, jälleen tuo 2.37, kymmenyksiä en muista. Juoksin kyllä PB:n, mutta tulos oli siitä huolimatta itselleni pohjanoteeraus juuri tuon puuttuvan motivaation takia. En vaan saanut itseäni yrittämään enempää ja tiesin, että olisin pystynyt paljon parempaankin. No, tulihan käytyä ja kokemushan on aina plussaa.

Tulihan juostua.

Elokuun loppupuolella olikin sitten jännät paikat. Ohjelmaan oli isketty kaksi kisaa kolmen päivän sisään, joista toinen oli 1500m (voi apua) ja toinen 800m Eltsun tähtikisoissa (apua potenssiin 2). Väliin jäi neljän ohjauksen jumppapäivä, kiva putki! 😀 No, valmentaja iskee ohjelmaan ja minähän menen, ei kai siinä sen kummempia.
Tonnivitonen juostiin Espoossa Leppävaarassa sunnuntaina 20.8. Seurakseni sain paitsi luottohuoltaja Millan myös juoksemaan seurakaverini Lauran. Thank god! En olisi yhtään osannut lähestyä tätä matkaa ilman apua…  Peesailin Lauraa, jolla sillä kertaa ei ollut maailman paras päivä ja pääsin jopa ohi viimeisessä kaarteessa. Aika oli 5.31,(jotain), tiedän että olisin voinut juosta kovempaakin koska olo jäi aika iisiksi ja loppukiri irtosi helposti vaikkei se tietenkään kevyttä ollut. Itse olin ihan tyytyväinen kunnes valmentajan palaute palautti maan pinnalle: ”ei kisoissa olla voimia säästelemässä…”. Uhkailu uudesta tonnivitosesta sai ehkä jopa hieman pelokkaaksi. 😀

Pikku päikkärit lenkkeilyn jälkeen 😀 Kuva: Milla

1500m:n debyytti done! Kuva: Hissu
 

Selvisin 1500m kisasta, selvisin maanantain jumppaohjauksista ja tiistaina 22.8. olikin sitten näytön paikka. Kauhunsekaisin fiiliksin odotin lähtöä, onneksi töissä toimiston jakanut Henkka on itsekin kisannut ”pari kertaa” ja varmaan ymmärsi miksi keskittyminen oli jossain vähän muualla. Ehdin ottaa pikku päikkäritkin toimiston lattialla ennen kuin oli aika suunnata Eltsuun, jossa olivat myös seurakaverit Mari ja Laura. Jea! Sain lämpät ja ennen kaikkea psyykkauksen tehtyä, pian olikin jo aika siirtyä radalle. Kroppa tuntui todella jumiselta, mutta olin päättänyt, että perkele, en mene pyytämään anteeksi keneltäkään vaan tällä kertaa lähden kovaa ja katson mihin se riittää. Alku oli hyvä ja juoksu kesti jumeista huolimatta suhteellisen vahvana reilut 600m, viimeisellä satasella sitten totaalihyytyminen. Pääsin kuitenkin maaliin ja tilattu uusi ennätyskin tuli: 2.31,66. Jee! Pää kesti tällä kertaa. Oli myös myönnettävä, että vaikka tuo sunnuntain 1500m ei ollut ihan lempparitekemistä, teki se silti psyykkisesti hyvää, kun nyt kasilla matkaa oli ”vain” kaksi kierrosta lähes neljän sijaan. Täytynee siis hyväksyä tuo matka jatkossakin kisaohjelmassa ns. välttämättömänä pahana…;)

Enkka tuli! Jee! Kuva: Mari tai Hissu…?

RC:n tulitikkutytöt <3
 

Reilun viikon päästä, jo syyskuun puolella, oli jälleen aika vetää piikkaria jalkaan kasin merkeissä tälläkin kertaa. Suuntana Hervanta ja luottohuoltaja Milla tälläkin kertaa messissä. Sää oli aurinkoinen mutta kova puuskainen tuuli hieman jännitti. No, sääolosuhteet ovat kaikille samanlaiset, ei auta valitus. Sain lämpät tehtyä ja sitten radalle. Startista matkaan N19-sarjan mimmin peesiin, saimmekin juosta koko matkan kahdestaan muun porukan tullessa kauempaa perässä. Jossain kohtaa meinasin vähän hyytyä mutta sain ajatuksen kasaan ja juoksun pidettyä väkisin vahvana. Ei tänne prkl luovuttamaan tultu! En ihan päässyt loppusuoralla ohi (en mahtunut), mutta maaliin tulin kuitenkin naisten sarjan voittajana ajassa 2.31,46. Jea! Juoksu oli hyvä, mutta tulin siihen lopputulokseen, että kausi ei harkinnasta huolimatta olisi kasien osalta vielä oli. 2.30-alitus tilaukseen. Olisipa homma mennytkin niin…

Perinteinen kisan jälkeinen maaperän tarkistus 😀 Kuva: Milla

Kyllä mitali aina maistuu ((: Kuva: Milla

Kauden viimeiseksi jäänyt kisa oli Turun tilastopajacupissa juostu 400m. Kunto oli vähän kysymysmerkki, aika kovaa mättöä oli alla ja palautuminen hieman vaihtelevaa. No, tossua toisen eteen vaan ja sopiva lataus edellisenä iltana ohjaamastani Midnight Runin lämmittelystä (mulle voi jatkossakin mieluusti järjestää tuhansille ihmisille pidettävän ohjauksen kisaa edeltävään iltaan 😉 ). Naisten nelkku juostiin suuren osallistujamäärän vuoksi kahdessa erässä, joista luonnollisesti olin siinä ei niin kovassa. Hyvänä puolena se, että saimme juosta ensin. Kisapäivälle, sunnuntaille 10.9., oli alunperin lupailtu kaatosadetta, joten äärimmäisen positiivinen yllätys oli kun Turussa pilkottelikin aurinko! Jes! Keli oli tuulinen, mutta niin kauan kun ei satanut olin erittäin tyytyväinen. Tein lämpät rauhassa Paavo Nurmen stadionin ympäristössä ja lopulta oli aika siirtyä radalle.
Aloitin ulkoradalta muita näkemättä ja taktiikkani pitäen: itsemurhavauhtia ja katsotaan mihin se riittää. Jossain ennen viimeistä kaarretta meinasin hyytyä MUTTA sain kuin sainkin itseni koottua ja juoksun tuotua loppuun asti, hapoista huolimatta. Ehdin kyllä loppusuoralla hetken pelätä että kohta saattaa lähteä taju…:D Mutta ei sinne toisaalta mukavaa sunnuntailenkkiä juoksemaankaan menty. Epämukavuusalue palkitsi: elämäni toisesta nelkun kisasta taskuun uusi ennätys 64,33 yli sekunnin parannuksella edelliskertaan ja myös seuraennätys. Jea! Ensi vuonna on sitten tarkoitus viilailla näitä vielä lisää, tavoitteet tämän(kin) matkan suhteen ovat korkealla.

Put on your race face! Kauniilla ilmeellä maaliviivan jälkeen 😀 Kuva: Milla

ENKKA TAAS!! Jea! Kuva: Milla

Nelkun fiilistelyn jälkeen oli aika treenata pari viikkoa ennen viimeistä kisaa, jonka piti olla tänään. Treenit kulkivat loistavasti ja olin psyykannut itseni kovaan suoritukseen, kunnes se flunssa… No, ei mahda mitään. 2.30-alitus jää odottamaan hallikautta ja ulkoratojen osalta ensi kesää. Silloin olen sen nimittäin päättänyt tehdä, olo on motivoitunut. Saa nähdä mitä kaikkea juoksuharrastus vielä tuo tullessaan! (:

Tässä kohtaa kuitenkin hetkeksi piikkarit naulaan ja parantelun jälkeen kohti ylimenokautta. Kiitos jo tässä kohtaa ennen kaikkea coach Saloselle tsempistä ja v*ttuilusta sopivissa kohdissa 😉 sekä kehityksen mahdollistaneista treeneistä. Kiitos myös treenikavereille, mahtaville seurakavereille, RH:n koutseille ja muutenkin kannustaneille ja neuvoneille tyypeille, erityisesti pitää tietenkin mainita luottohuoltajani ja ystäväni Milla sekä todella monta hyvää neuvoa antanut salakoutsi Henkka.
Sen verran pitää kehua myös itseään, että HYVÄ MINÄ! Kai tässä jonkun verran kehittymismahdollisuuksia on, jos vielä toukokuun lopussa juoksin yli 80km ultran ja harjoittelu oli sen mukaista ja nyt sitten keskimatkoilla jo näitä tuloksia. Tottakai pitää muistaa, että aikuisena aloittaneena pitää olla realisti ja että vuosien juoksutaustaa ei vain ole… Se pitää itsekin pitää mielessä ennen omien tuloksien vertailua muihin. Toistaiseksi muuten kauden jokaisessa kisassa on tullut PB! 😀 Tuo tahti varmaankin hieman hidastunee… Aika kuitenkin näyttää, mitä on tulevaisuudessa saavutettavissa. Motivaatio ja tahtotila ainakin ovat todella korkealla. Jea!

Kyllä juoksu on mukava harrastus. 😉