Väsymisestä ja jaksamisesta
Lilyssä ja muuallakin on viime viikkojen aikana pohdittu paljon jaksamista. Tarviiko ihmisen jaksaa?
Aihe on aika lähellä omia lähiaikojen ajatuksia. Kuten aiemmin kirjoitin, ei tämä syksy ole ollut se kaikista helpoin. Omaan jaksamiseen on siis täytynyt kiinnittää huomiota. Priorisointi astuu mukaan kuvaan aika voimakkaana: kaikkea ei vain voi saada. Kivatkin asiat muuttuvat kuormittaviksi, jos niitä alkaa suorittaa. On täytynyt miettiä, mitkä asiat haluan ensisijaisesti tehdä ja toisaalta mitkä on niitä, jotka joutuvat nyt odottamaan vähän aikaa.
Kävin pari viikkoa sitten työterveyspsykologilla. Meillä on töissä onneksi mahdollisuus tällaiseen joten koin tärkeäksi käyttää sen ja nimenomaan ”prehab-mielessä”: asioita on hyvä pohtia jo ennen kuin taivas putoaa niskaan. Oli hyvä keskustella ulkopuolisen henkilön kanssa ja havaita, että omat coping-keinot on tosi hyvällä pohjalla ja oon luultavasti tehnyt oikeita asioita. Sain myös pari hyvää konkreettista vinkkiä esim. taukoihin päivän aikana.
Olen jo kertaalleen kokenut tietynlaisen loppuun palamisen. Ohjasin aivan liikaa jumppia, tunneista iso osa oli myös raskaita. Samanaikaisesti elämä oli muistakin syistä vähän kuormittavaa. Jossain kohtaa huomasin itse, että alan ohjaajana olla ärtyisä kun menen töihin ja asiakkaiden normaali kohtaaminen oli vaikeaa. Kysymykset tuntuivat tyhmiltä enkä jaksanut tehdä muuta kuin vetää tunnit läpi ikäänkuin show’na: rooli päälle ja hoidetaan homma pois alta. Rakastamani työ alkoi tuntua enemmän kuormittavalta kuin kivalta. Siinä kohtaa alkoi onneksi itselläkin hälytyskellot soida ja onneksi tarjoutui myös mahdollisuus vähentää paitsi fyysistä myös henkistä kuormitusta. Vaikka en varsinaista ylikuntoa tai burnouttia kokenutkaan, vei tuosta ylirasitustilasta toipuminen lähes vuoden. Edelleen täytyy olla todella tarkka balanssin suhteen.
Olen löytänyt itsestäni suorittajan ja stressaajan. Nämä ovat aika uusia ominaisuuksia ja tuntuvat todella vierailta. Olen mielestäni ollut aiemmin aika easy going-tyyppi ja sietänyt varsin hyvin painetta. Mitä tapahtui? En itsekään tiedä. On kuitenkin mielestäni tärkeää tunnistaa tämä muutos ja miettiä, miten toimia niissä tilanteissa kun (henkistä) kuormaa on enemmän.
Omat coping-keinot:
* uni. Tänä syksynä oon panostanut tähän kohtaan aivan erityisen paljon. Ei ole mikään salaisuus, että oon kärsinyt univaikeuksista pitkään, joten nyt on ollut ihana huomata, että panostus on auttanut ja pelkäämäni unettomuus on aika hyvin pysynyt poissa. Unen saantia on välillä helpottanut meditoiminen – sitä saatan joskus tehdä muutenkin.
* puhuminen. On hyvä puhua jonkun kanssa eikä vain kantaa asioita yksin. Solmuja kannattaa myös availla jo ennen kuin niistä on tullut kamalan kireitä: välillä ammattilaisen kanssa puhuminen on hyvä idea jo ihan prehab-mielessä. Perheen ja ystävien kanssa ajatusten jakaminen on myös tärkeää.
* treeni. Ei liene yllätys, että varsin liikuntaorientoituneella henkilöllä treeni on apukeino. Ajatukset saa hikoillessa tehokkaasti muualle ja varsinkin ohjaaminen pakottaa olemaan läsnä hetkessä (tässäkin tosin täytyy olla myös tarkkana ettei mene yli). Toisaalta esim. juoksu lajina on monesti jopa meditatiivista ja koen paljon oivalluksia lenkkien aikana. Kehonhuolto ja hengitysharjoitukset vastaavasti rentouttavat.
* musiikki. Musiikki on aina ollut mulle tärkeä ilmaisun keino, varmasti osin pitkän harrastustaustan takia. Kuuntelen tosi paljon laidasta laitaan ja multa löytyy biisejä vähän joka tilanteeseen. Laulaminen auttaa myös.
* oma aika. Liittyipä tämä oikeastaan mihin tahansa ylläolevista tai ihan vain olemiseen, on oma aika tärkeää. Itse kaipaan ainakin yksinoloa aika paljon: työni on hyvin sosiaalista joten vastapainona on hyvä saada aikaa ihan vain itsensä seurassa.
* hälläväliä-asenne. ”Ihan sama”-tyyli auttaa joissain jutuissa. Pyrin tottakai hoitamaan hommani kunnolla, mutta on kuitenkin hyvä näin liikunta-alalla muistaa, että kukaan ei kuole, jos en juuri sillä sekunnilla saa kaikkia asioita tehtyä. Täytyy muistaa, että isossa kuvassa enemmän on väliä sillä, että pysyy toimintakykyisenä kuin sillä, kuinka monta asiaa saa seuraavan tunnin aikana hoidettua. Välillä on hyvä hengitellä hetki ja ottaa sitten hommista kiinni uudelleen.
* rajanveto ja rehellisyys. Kaikkeen ei pysty. Siitä on hyvä myös sanoa, ensisijaisesti itselleen ja sitten muille. Tää on ainakin itselle usein vaikeaa: mulla on tapana haalia kaikenlaisia kivoja projekteja ja sitten alkaa miettiä että ei hitto, mitä tulikaan tehtyä. (: Oon yrittänyt kuitenkin tsempata. Priorisointi astuu tässäkin kuvaan. Osalle asioista on vaan pakko sanoa ei. Tämä pätee paitsi töihin, myös ihmissuhteisiin. Ihan koko ajan ei voi ylläpitää täydellisyyttä jokaiseen suuntaan. Välillä riittää vähän rennompikin ote.
Tarvitseeko aina jaksaa? Ei tietenkään tarvitse. Se on vain kovin vaikeaa myöntää itselleen. Oman jaksamisen rajojen tunnistaminen on vielä vaikeampaa. Ajattelen kuitenkin niin että tässäkin voi kehittyä. Kunhan ei ala suorittaa jaksamistakin. (:
Aurinkoa sunnuntaihin!
Postauksen kuvat Nuuksiosta<3. Kuvat meikäläisestä nappasi Milla.
