Palasia tältä viikolta

Puhelimenkuoret.jpg

fullsizeoutput_3698.jpeg

Viime viikolla oli erittäin hyvä päätös ottaa tän viikon maanantai vapaaksi. Oli oikein rentouttava päivä ihan itsekseen, vähän jumppia, blogin päivittämistä ja muuta pientä puuhaa. Iltapäivällä kummisetä toi omenoita ja niitä sitten jaeltiin kavereille, koska meille ei mitenkään mahdu pakastimeen enää yhtään mitään sienten, marjojen, omenahillojen ja raparperien kaveriksi. Illalla vielä tehtiin sienipiirakkaa jollain random-ohjeella ja piirakka osoittautui erittäin herkulliseksi. Voisin joku päivä jakaa reseptin kuvien kera täällä blogissa.

Jo melkein perinteeksi muodostuneen sunnuntai-uinnin sijaan käytiinkin tällä viikolla tiistai-iltana uimassa. Suosittelen! Puolen tunnin uinti+vesijuoksu ja siihen päälle vielä saunominen, niin oli kyllä mukavan raukea olo sen jälkeen. Arki-illat kaipaa lisää tällaisia rentoutushetkiä.

Nuo tokassa kuvassa näkyvät macaron-leivosten näköiset hiustenkiharrus-rullat hankin tänään Glitteristä ihan testimielessä. Kieputtelin ne kuiviin hiuksiin ja ajattelin pitää niitä muutaman tunnin päässä. Vähän kyllä jännittää millaiset kiharat tulee, YouTubessa oli nimittäin monenlaisia testivideoita näihin liittyen ja kaikissa lopputulos ei todellakaan ollut kovin hyvännäköinen. Mutta jos nää toimii, niin hiustenlaitto helpottuisi kyllä huomattavasti, kiharoiden tekeminen ei nimittäin todellakaan ole mun vahvinta alaa.

Samalla Glitter-reissulla lähti matkaan myös tuo ekassa kuvassa näkyvä kännykänkuori kissakuosilla, ihan vaan sen takia, että se oli niin hauskannäköinen ja kaipasin jotain vaihtelua vanhan läpinäkyvän muovikuoren tilalle. Hauskin puhelimenkuori, mitä olen muuten koskaan nähnyt, oli vaaleanpunainen ja pullonmuotoinen ja siinä luki ”boys tears”. Se oli jotenkin niin överi, ei mitään järkeä. Hymyilytti aika paljon, kun näin kuoren yhdessä asiakastapaamisessa, onneksi oli ihan rento tapaaminen kyseessä, niin ei pienet itsekseen hekottelut haitanneet.

Tänään on illallisella tiedossa miso ramenia ja viime yö nukuttiin ramen-höyryissä, kun pata porisi jo eilisillasta lähtien. Nyt niitä aromeja on haisteltu jo lähemmäs vuorokausi ja pikkuhiljaa alkaa haju yököttää. Toivotaan, ettei se pinty ihan kaikkiin vaatteisiin. Vaikka hajuhaittoja tuleekin, niin itse ruoka maistuu varmasti herkulliselta.

Huomenna tapaan muutamia entisiä työkavereita vaatekutsuilla, siinä sivussa ilmeisesti nautitaan myös lasilliset skumppaa. Odotan innolla. Nyt kutsuu keittiö, kun leivon vielä viimeisistä kummisedän tuomista omenoista piirakan, saatan sujauttaa mukaan myös vähän raparperia.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua! :) 

fullsizeoutput_3697.jpeg

fullsizeoutput_3695.jpeg

Puheenaiheet Ajattelin tänään