Uusi sivu
Tajusin joulunpyhien jälkeen, että ei hitsi, mullahan ei ole vielä kalenteria ensi vuodelle. Vaikka olenkin digi- ja some-tyttö ja töissä käytän vain digitaalista kalenteria, niin henkilökohtaiset merkinnät tykkään kirjata paperiseen kalenteriin. Vähän niinkuin päiväkirjamaisesti. Saatan joskus jälkikäteenkin kirjoitella kalenteriin, mitä tiettyinä päivinä tapahtui tai ketä oli mukana illanistujaisissa. Kalenteria selatessa muistaa sitten paljon paremmin, että mitä vuoden aikana tulikaan tehtyä ja kenen kanssa.
Tutkailin vaihtoehtoja eri paikoista ja lopulta päädyin tähän kotimaisen Nunuco Designin Talvipuutarha-kalenteriin.
Oon kolmena aiempana vuonna tilannut Australiasta Frankie Magazinen kalenterin ja tänä vuonna aattelin vaihtelun vuoksi kokeilla jotain uutta.
Kalenterin pitää mun mielestä olla ennen kaikkea kaunis, sekä ulkoa että sisältä. Ne kirjakaupoissa myytävät perus kalenterit on mun mielestä jotenkin niin ankeita valkoisine, tylsine sivuineen. Jos kalenteria kantaa käsilaukussaan joka päivä, niin kyllä sen pitää miellyttää silmää. Pitää olla jotain vähän erityistä.
En ole aiemmin törmännyt näin kivannäköiseen Suomessa suunniteltuun kalenteriin ja siksi onkin pitänyt aina odotella Frankie Magazinen pakettia Australiasta saakka. Nunuco Designin kalenteri oli siis erittäin positiivinen uusi tuttavuus mulle. Ja tietenkin on aina kiva tukea suomalaisia yrityksiä.
Tätä kalenteria on olemassa myös toisenvärisillä kansilla, mutta omaa silmää miellytti selkeästi enemmän tämä sininen versio. Omani ostin Kapteeninkadun Lifestyle-putiikista, mutta näitä saa myös tilattua Nunuco Designin nettisivujen kautta.
Vuosi vaihtui ja tänään oli ihanaa saada tuo kaunokainen käyttöön :)
Joko teillä on uudet vuosikalenterit hommattuna vai käytättekö mieluummin lukuvuosikalentereita? :) Vai suositteko digitaalisia kalentereita?