Kolmen kova kombo Floramelta

thumb_P1230125_1024.jpg

Florame oli mulle ennen viime syksyä vielä täysin tuntematon merkki. En muista missä törmäsin siihen ensimmäisen kerran. Ehkä selatessani Biodellyn valikoimia ja etsiessäni sopivaa kosteuttavaa seerumia.

Seerumia ehdinkin jo kehua aiemmin ja edelleen tuote on loistava. Ja näköjään myös riittoisa, kun on vielä ensimmäinen puteli käytössä. 

Floramen puhdistusöljyn tilasin viime marraskuussa ja se on ollut nyt lähes päivittäisessä käytössä. Käytin aluksi sitä suihkun yhteydessä niin, että kastelin kasvot ensin suihkun alla ja kaadoin öljyä kosteisiin käsiin ja siitä kasvoille. Öljy on kuitenkin niin lirua, että tämä tekniikka ei toiminut kovin hyvin, sillä tuntui, että joka kerta ainetta valui sormien välistä viemäriin.

Jostain sitten keksin, että käytänkin ainetta ennen suihkuun menoa. Se onkin osoittautunut todella toimivaksi tavaksi. Kaadan ainetta ensin kädelle, minkä jälkeen hieron käsiäni toisiaan vasten. Tällöin öljystä muodostuu pieni geelimäinen vaahto, joka on huomattavasti helpompi levittää kasvoille. Sitten hieron ainetta koko kasvoille ja lopuksi huuhtelen suihkun yhteydessä.

Plussaa tuote saa siitä, että se puhdistaa myös synteettisen kosmetiikan silmämeikit ja on niin hellävarainen, että silmiä ei kirvele yhtään. Öljy ei myöskään jätä nihkeää tai kiristävää tunnetta iholle, vaan iho jää mukavan pehmeäksi. Yritin miettiä, että miltä tää mun mielestä tuoksuu, mutta en keksinyt. Kuitenkin tosi hedelmäisen raikas tuoksu tässä tuotteessa on.

thumb_P1230130_1024.jpg

Floramen kasvoveden tilasin Biodellystä ja pääsin testaamaan sitä viime viikosta alkaen. Biodellyn nettisivuilla sen kerrotaan olevan raikastava ja kosteuttava ja sopivan kuivalle iholle. Se sisältää aloe veraa sekä rauhoittavaa kamomillavettä.

Käytän tätä iltaisin puhdistuksen jälkeen ennen kosteusvoiteen lisäämistä. Aamuisin en pese kasvoja puhdistuaineella, vaan sen sijaan pyyhin kasvot vanulappuun kostutetulla kasvovedellä. Myös Floramen kasvovesi tuoksuu raikkaalta ja jättää iholle viileän raikkaan tunteen.

Nämä kaikki Floramen tuotteet kuuluvat Lumpeenkukka-sarjaan, joka sopii erityisesti herkälle ja kosteusköyhälle iholle. Joinain talvina mun iho on pitkin päivää hilseillyt meikin alta kuivuuttaan, mutta tänä talvena sellaista ongelmaa ei ole ollut. Liekö osasyynä nämä kosteuttavat tuotteet? Joka tapauksessa näitä tuotteita ostan varmasti nykyisten tyhjennyttyäkin. Hinnatkaan ei päätä huimaa: kasvovesi 22 €, puhdistusöljy 24,60 € ja seerumi 39,80 €. Ihanaa löytää edullisia ja oikeasti toimivia tuotteita! :)

Kauneus Iho Testit