Lomaminä

Santorinin matkalla oikein kiinnitin huomioni siihen, että aivot olivat lähestulkoon koko ajan ihanassa lepotilassa. Päässä ei pyörinyt tuhatta ajatusta samaan aikaan ja mieli ei (yli)analysoinut jokaista asiaa jatkuvasti.

Koko loma oli mukavan vähä-ärsykkeistä aikaa, kun puhelin oli jatkuvasti repun pohjalla netin ulottumattomissa.

Se aivojen lepuuttaminen tuntui aika kivalta. Tylsät hetket täyttyi juttelusta matkakumppanin kanssa tai ihan vaan maiseman tuijottelusta ja omiin ajatuksiin uppoamisesta.

Jotenkin ehkä vieras ympäristö sai aikaan sen, että pystyi paremmin irtaantumaan niistä samoista ajatusympyröistä, joissa arkena pyörii koko ajan uudelleen ja uudelleen.

Lomaminä oli leppoisampi ja rennompi. Ajatukset kulki vapaammin ja juttelu kulki kevyemmin. Arkena tuntuu välillä siltä, että on jossain stressi-sykkyrässä, eikä oikein tee mieli jutella ylimääräisiä tai välttämättä jaksa nähdä ketään työpäivän jälkeen.

Miten sitä osaisi ottaa lomaminästä ja niistä kepeyden fiiliksistä palasia myös arkeen? Niin että ottaisi itsensä ja eteen tulevat asiat vähän rennommin ja vähän vähemmän vakavasti.