Vaikeimman kautta?

Lähipiiri tietää, että tanssitunnit ei oo yhtään mun juttu. Koreografiat ei jää päähän ja askeleet menee ihan sekaisin, kun lähden väärään suuntaan tai astun liikkeen väärällä jalalla. Oon vaan surkea kaikilla tanssitunneilla. Toki sekin vaikuttaa, että kokeilen jotain tuntia kerran ja sitten menee vaan hermot, kun en osaa yhtään. Ei vaan riitä kärsivällisyys siihen, että kävisin tunneilla monta kertaa sekoilemassa.

Mulle sopii paljon paremmin jumppatunnit, joissa on helpot askeleet ja hien saa pintaan ja sykkeen kattoon helposti. Zumba esimerkiksi on ihan mun juttu ja siellä pysyn mukana jopa minä.

Kaikesta huolimatta mä oon välillä käynyt kokeilemassa joitain SatsElixian tanssitunneista. Ihan vaan sen takia, että pääsis haastamaan itsensä ja kokeilemaan jotain uutta.

Ennen tuntia on ihan että ”jes, kiva päästä testaamaan jotain ihan uutta!”. Yleensä viimeistään tunnin keskivaiheilla alkaa melkein itkettää, kun on vaan niin huono, eikä pysy ollenkaan perässä askelkuvioissa ja koregrafioissa. Käsien mukaan ottaminen liikkeisiin on sula mahdottomuus. Sitä vaan toivoo, että tunti olisi jo ohi ja pääsisi äkkiä pois. Sitten alkaakin jo naurattaa, kun on niin huono. Lopulta tunti päättyy ja tuleekin helpotus ja fiilis, että ”jes, mä selvisin!”. Eli vaikeimman kautta kuitenkin lopulta hyvä mieli.

Vaikka itseään on hyvä haastaa ja kokeilla uusia juttuja, niin loppujen lopuksi mä oon sitä mieltä, että itsensä kannattaa päästää helpolla aina välillä. Elämässä on kuitenkin niin paljon ”vaikeimman kautta” -asioita muutenkin, joten sanoisin, että on ihan ok valita joskus se kivoin jumppatunti, jossa tulee hyvä mieli ja fiilis, että ”jes, tän mä osaan!”. Liikunnassa pääasia mun mielestä kuitenkin on, että se antaa vastapainoa työlle ja muulle arjen pyöritykselle ja on ennen kaikkea kivaa.