Elokuinen viikonloppu
Vähään aikaan ei ole ollut niin levännyt olo kuin tänä viikonloppuna. Unta on saatu riittämiin ja aikaa on ollut liikunnalle ja ystäville.
Eilen oli super rentoutunut olo illalla hyvän grilliruuan ja saunan jälkeen. Ruokana oli aiemmin vihaamaani possun ulkofilettä, mutta tällä kertaa sain maistaa just sopivasti paistettua ja maustettua lihaa, joka oli maukasta ja mehukasta eikä yhtään sitkeää tai kuivaa. Siihen kylkeen vielä uusia perunoita, fetasalaattia ja chilimajoneesia. Niin yksinkertaista ja helppoa, mutta niin ihanan herkullista.
Saunaan mentiin todellakin täysin vatsoin ja aika raukean oloisina. Viileä järvivesi sai veren kiertämään ja pienet uintilenkit vähän vipinää lihaksiin. Saunassa kolmen uintireissun jälkeen olo oli kehossa ja mielessä ihanan rentoutunut.
Päivällä nauroin kaatosateessa keskellä metsää, kun en muutakaan voinut. Oltiin ihan jossain metsän syövereissä sienestämässä, kun sade ja ukkonen yllätti. Vettä tuli taivaalta ihan kuin saavista kaatamalla. Siinä ei kuusen alle suojaan meneminen auttanut yhtään mitään. Housut liimautui kiinni reisiin ja ripsivärit levisi yläluomille. Ämpäriä pidin vasten itseäni, ettei sieniparat joutuisi lillumaan vedessä. Onneksi sade lakkasi aika pian, ehkä puolen tunnin jälkeen. Todettiin, että ollaan niin läpimärkiä, ettei ole enää mitään väliä, joten katsastettiin vielä yksi metsäpläntti lisää ja kasvatettiin sienisaalista. Kahden tunnin sienestyksen jälkeen kuivateltiin märkiä vaatteita ja kumppareita saunan lämmössä.
Vähän ennen kuin lähdettiin rantasaunalta, saatiin ihailla upeaa auringonlaskua. Nämä puhelimella otetut kuvat ei ole läheskään yhtä värikkäitä kuin maisema oikeasti oli. En mä vaan kyllä ikinä kyllästy auringonlaskujen tuijotteluun.
Tänään sunnuntaina loppupäivästä on tiedossa vielä pientä siivousta, sienten perkaamista ja ruuanlaittoa. Mukavan rentoa ja ihan tavallista, arkista puuhaa. Tää on ollut just sellainen leppoisa akkujenlataamisviikonloppu, joka on saanut kehon ja mielen energiavarastot taas vähän parempaan kuosiin.