Haahuilua

thumb_PA030945_1024.jpg

Ensi viikolla mulla on muutama ylimääräinen vapaapäivä. Sen sijaan että jäisin kotiin nukkumaan, ajattelin puuhailla kivoja asioita itsekseni.

Toisinaan kun kuljen ratikalla jonnekin, huomaan jonkun kivan kadun ja monta mielenkiintoista liikettä sen varrella. Mietin, että niissä täytyy piipahtaa joku päivä. Sitten tulee sellainen päivä, jolloin olisi aikaa haahuilla ympäri kaupunkia kivoissa pikku liikkeissä ja silloin en muista niistä yhtäkään.

Ajattelinkin, että ensi viikolla voisin napata kohteekseni jonkun kadun kantakaupungista ja kävellä sen päästä päähän. Pyörähtää mukavan oloisissa putiikeissa ja istahtaa johonkin kivaan ravintolaan lounaalle. Sitten taas lisää haahuilua ja sen jälkeen vaikka joku pieni kahvila. Ehtisihän siinä päivän aikana varmasti parikin katua.

Myös pienet taide- ja askarteluprojektit on kivaa vapaapäivien puuhaa ja vastapainoa työlle.

Innostun helposti, mutta välillä käy niin, että kun en heti osaa asiaa täydellisesti, kiinnostus lopahtaa. Laatikossa lymyää piirustuskyniä, puuvärit, akvarellivärit ja pastelliliidut. Sitten tietysti paperia, erilaisia pensseleitä ja fiksatiivi. Kaikkia käytetty alle kymmenen kertaa. 

Jospa en haukkaisikaan heti alkuun jättikokoista palaa, vaan aloittaisinkin jostain helposta taideprojektista. Esimerkiksi kivoja postikortteja voisi saada hyvinkin yksinkertaisilla menetelmillä aikaiseksi akvarelliväreillä.

Vapaapäivinä on kiva tehdä sellaisia juttuja, mitä tavallisina viikkoina ei ehdi tai jaksa tehdä. Vähän jotain rutiineista poikkeavaa.

Puheenaiheet Ajattelin tänään