Hieman erilainen viikonloppuherkku

Tällä viikolla oli ekat kaksi työpäivää pitkän joululoman jälkeen. Meni yllättävän kivuttomasti, vaikka alkuun pelkäsinkin, että millähän mielellä sitä on parin viikon löhöilyn jälkeen ja kuinkahan kauan kestää taas päästä työmoodiin. 

Näköjään sitä pääsee mukaan kelkkaan aika nopeasti, kun on toimistolla kaikilla muilla täysi tohina päällä ja itsekin juoksee asiakaspalavereissa heti ekasta päivästä lähtien. Siihen en kyllä vielä tottunut, että toimistolla on niin jäätävän kylmä, hrr. Kerrospukeutuminen on ollut yksi suosituimmista puheenaiheista.

P1080049_v2.jpg

Lyhyt työviikko oli melko lempeä laskeutuminen takaisin arkeen. Ja yhtäkkiä olikin jo perjantai.

Kaapista löytyi viime reseptin jäljiltä vajaa paketti parmankinkkua ja cantaloupemelonin jämä. Lisäksi pieni pala vuohenjuustoa ja muutama päärynä.

Meloni ja parmankinkku onkin vanha tuttu yhdistelmä, joten kääräisin puolikkaita parmankinkun viipaleita pienien melonilohkojen ympärille. Ne laitettiin kaikki pellille ja paistettiin uunissa 220 asteessa noin 10 minuuttia.

Toinen yhdistelmä tuli täysin oman mielen sopukoista. Mietin, että vuohenjuusto ja päärynä voisi olla kiva makupari ja sitä en ollut koskaan aiemmin testannut. Googlailin kyseisiä raaka-aineita ja törmäsinkin muutamaan hyvänkuuloiseen reseptiin. Hieman tätä ohjetta mukailemalla syntyi oma respetini.

Vuohenjuusto-päärynä-paistos (kahdelle)

2 päärynää

n. 8 ohutta viipaletta vuohenjuustoa

rypsiöljyä

chilijauhetta

 

Kastike

2 rkl hunajaa

1 rkl oliiviöljyä

1 rkl sitruunamehua

ripaus suolaa

 

Kuori ja kuutioi päärynät. Paista niitä chilijauheella maustetussa rypsiöljyssä muutama minuutti niin, että ne pehmenevät hiukan. Lado päärynäkuutiot kahden pienen uuninkestävän kulhon pohjalle. Asettele vuohenjuustoviipaleet päärynöiden päälle. Paista 220 asteessa noin 10 minuuttia niin että juustot ovat hieman sulaneet ja saaneet väriä pintaan.

Kun paistos on uunissa, voit valmistaa sillä aikaa kastikkeen. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Jos hunaja on kiinteää, sitä voi lämmittää hieman mikrossa, jotta se pehmenee ja sekoittaminen helpottuu.

Ota vuohenjuusto-päärynä-paistokset pois uunista ja valuta kastike niiden päälle. Tarjoile ja nauti!

Vähän viiniä pöytään niin kokonaisuus on valmis!

P1080043_v2.jpg

 

thumb_P1080040_1024 2.jpg

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Ajattelin tänään