Ihon hemmottelua Jolie Spa:ssa
Mun kasvojen iho ei oo oikeastaan koskaan ollut mitenkään sileä tai tasainen ja se on vaatinut hieman enemmän erityishuomiota. Aina siinä on ollut enemmän tai vähemmän epäpuhtauksia, milloin missäkin kohdassa kasvoja. Onneksi kuitenkaan ei enää niin paljon kuin vaikkapa 10 vuotta sitten… Huhh!
Ihonhoitorutiinien ylläpitäminen on ollut mulle pitkään itsestäänselvyys. Meikit pestään kasvoilta aina ennen nukkumaanmenoa ja ihon kosteutuksesta pidetään huolta aamuin illoin. Myös erilaiset seerumit, öljyt ja kasvovedet kuuluvat vakioarsenaaliin. Viime vuosina myös pari kertaa viikossa tehtävät kuorinnat ja naamiot on jääneet rutiineihin.
Noin vuosi sitten kävin ammattilaisen tekemässä kasvohoidossa ekaa kertaa varmaan kymmeneen vuoteen. Paikkana oli Jolie Spa, enkä ole sen jälkeen muualla käynyt. Kaikki hoidot tehdään luonnonkosmetiikan tuotteilla, mikä on mulle kriteeri numero yksi. En ole varmaankaan noin viiteen vuoteen käyttänyt kasvojeni ihonhoidossa muuta kuin luonnonkosmetiikkaa, mikä on selkeästi vaikuttanut vain positiivisesti ihoni kuntoon.
Jolie Spa:n suosituin hoito, Lemon Therapy, on sopivin myös mun epäpuhtaalle ja tukkeutuneelle iholle. Olin kyseisessä hoidossa myös viime lauantaina ja se olikin just hyvä hetki huoltaa ja hemmotella ihoa kesän jäljiltä. Tällä kertaa kasvohoidon teki mulle Karoliina. Ihan mieletön tyyppi!
Jolie Spa:ssa jokainen hoitokerta on erilainen ja ihon senhetkiset tarpeet huomioonottava. Kasvohoidot on mulla kaikkina kertoina sisältäneet puhdistuksen, kuorintoja ja naamioita sekä tarvittaessa myös ihon mekaanisen puhdistuksen.
Lisäksi hoidon aikana, esimerkiksi naamion vaikuttaessa, mulle on tehty vaihtelevasti joko niskan, hartioiden, pään, dekolteen tai käsien hierontaa. Kerran myös lakattiin kynnet.
Jolie Spa:ssa on vain yksi asiakaspaikka, joten nyt puhutaan todellakin henkilökohtaisesta palvelusta ja kokemuksesta. Tunnelma spa:ssa on aina hyvin lämmin ja asiakkaan tarpeet huomioonottava.
Hoito tehdään lämpiävällä pedillä rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Tila on hämärä ja valaistu kynttilöillä – rentoutuneeseen tilaan vajoaminen on siis taattu.
Hoidon jälkeen oon saanut aina myös suosituksia ihonhoitotuotteiden ja -rutiinien suhteen. Käytän nuo tilaisuudet aina mielelläni hyväksi ja kyselen mahdollisimman paljon ammattilaisten neuvoja just mun ihon tarpeiden tyydyttämiseen. Sitä paitsi kosmetiikasta keskusteleminen on mielenkiintoista ja inspiroivaa enkä kyllästy siihen varmaan koskaan. Tälläkin kertaa ostin muutamia ihontuotteita, joista kerron myöhemmin erillisessä postauksessa.
Jos mietit, että kukahan Jolie Spa:n kosmetologeista olisi itselle sopivin, niin voin neuvoa, että valitsit sitten kenet tahansa, niin en usko, että petyt. Olen käynyt heidän kaikkien, Jonnan, Miian ja Karoliinan, tekemissä kasvohoidoissa ja joka ikinen kerta oon ollut super tyytyväinen saamaani käsittelyyn ja vinkkeihin. Lämmin suositus siis täältä suunnalta. Itse asiassa pitäisikin jo varmaan varata seuraava aika joulukuulle… :)