Joulukuusi
Viime viikon torstaina oli yksi vuoden kivoimmista päivistä – kuusi kannettiin kotiin. Ilta kului koristellessa ja tuoreen kuusen tuoksua haistellessa.
Tänäkin vuonna valittiin niin korkea kuusi, että se jäi muutaman sentin vajaaksi katonrajasta. Reilu kolmimetrinen siis. Pitihän sitä hommata jättimäinen kuusi kun kerran voi.
”Mieluummin överit ku vajarit” koskee kuitenkin ainoastaan kuusen kokoa, ei niinkään koristeiden määrää.
Kaikki kuusenkoristeet hankin pari vuotta sitten, suurin osa lasipalloja. Tänä vuonnakin kiertelin monen liikkeen joulukoriste-osastot, mutta yksikään koriste ei ollut niin kiva, että se olisi päätynyt omaan kotiin. 2013 oli siis näemmä hyvä vuosi kuusenkoristeiden suhteen ;)
En muuten vieläkään osaa päättää, mikä kuusenkoristeista olisi mun lemppari. Ehkä Iittalan Sarjaton-lasipallo tai sitten tuo yksinäinen sininen koriste.