Kirjoituskanavat auki

fullsizeoutput_3e13.jpeg

Vuoden alussa päätin, että haluan päivittää blogia kaksi kertaa viikossa. Silloin mietin, että täytyy yrittää suunnitelmallisesti muistaa listata aiheita, joista kirjoittaisin kunakin viikkona. Ajattelin, että sitten kun olisi suunnitelma, niin ainakin tulisi tartuttua toimeen helpommin, eikä tarvitsisi miettiä aiheita niinä hetkinä, kun olisi aikaa kirjoittaa.

Pari viikkoa oonkin nyt kirjoittanut kaksi postausta viikossa ja suunnitelmia tulevillekin viikoille on jo mielessä.

Tässä yhtenä päivänä kävi hauskasti. Olin juuri lähdössä töistä kotiin pitkän päivän jälkeen, kun yhtäkkiä mieleen putkahti postausaihe. Kirjoitin otsikon ylös puhelimen muistioon. Samalla alkoi tulla myös itse postaustekstiä päähän. Kirjoitin ja kirjoitin. Monta, monta riviä. Lopulta tajusin, että tässähän taisi tulla kerralla koko postaus. Enää viilaukset pitäisi tehdä ennen julkaisua.

Sitten saman päivän iltana, olin ehkä juuri käynyt suihkussa, viikannut pyykkejä, tehnyt iltapalaa, jotain ihan tavallisia arkisia iltatoimia. Mieleen putkahti taas blogipostauksen otsikko. Äkkiä puhelin esiin ja otsikko muistiin. Ja taas alkoi myös itse postaustekstiä tulla päähän. Monta riviä kerrallaan. Ja taas huomasin, että oho, tulikin koko teksti.

Sama kävi itse asiassa tämän kirjoituksen kanssa. Olin aamulla meikkaamassa ennen töihin lähtöä ja mieleen alkoi taas tupsahdella sekä postauksen aihe että muutamia lauseita. Ja sitten oli istuttava kirjoittamaan.

Jotenkin siis jotkut kirjoituskanavat on olleet auki, kun tekstejä on alkanut tupsahdella tällaista tahtia mieleen. Veikkaan, että se johtuu ainakin siitä, että olen nyt säännöllisesti päivittänyt blogia ja pitänyt huolen siitä, että aiheita on myös tuleville viikoille. Ajattelen myös, että aivoissa on jotkin asiat loksahdelleet eri tavalla paikoilleen, alitajunnassa ja mielen syövereissä pohdittuja asioita on alkanut jäsentyä selkeiksi kokonaisuuksiksi. Ja sitten niistä on syntynyt ajatusten jatkumo ja itse blogiteksti. Täytyy kyllä sanoa, että ihan mieletön fiilis, kun yhtäkkiä mieleen tulvii hirveällä vauhdilla joku ajatus, joka on pakko heti kirjoittaa ylös ettei se unohdu ja sitten siitä syntyykin kokonainen blogiteksti.

Onko teille käynyt koskaan mitään vastaavaa? :)

Puheenaiheet Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.