Kotona taas
Olipas outoa tulla eilen takaisin kotiin. Kun astui kotiovesta sisään, muisti, että ainiin tältähän meillä tuoksuu ja näyttää.
Tuntui ehkä hieman haikealta, että reissu oli ohi, mutta samalla myös oli ihan kiva tulla kotiin. Vettä saa juoda suoraan hanasta ja nukkua voi ilman korvatulppia.
Loma sai aikaan totaalisen rentoutumisen tilan sekä kehossa että mielessä. Yhtenäkään päivänä ei ollut kiire minnekään ja päivän suunnilleen ainoat päätökset koski ruokapaikkaa ja sitä, että makoillaanko rannalla vai uima-altaalla vai lähdetäänkö tutkimaan saaren muita kolkkia.
Matkalla oli mukana suurin piirtein puolet kaikista omistamistani meikeistä, mutta mitään niistä en käyttänyt kertaakaan. Kasvot sai olla luonnontilassa joka päivä.
Kameran kaivoin esiin oikeastaan silloin kun jaksoin. Enemmän kuitenkin keskityin auringosta, lämmöstä, maisemista ja seurasta nauttimiseen. Muistoja tallentui enemmän mieleen kuin kameran tai puhelimen muistikortille.
Tänään totutellaan Helsingin ilmastoon ja huolletaan itseä ja kotia. Vuorossa on muun muassa pyykkisavotta ja jääkaapin täydentäminen.
Extra huolenpitoa saa tänään eritysesti kasvot. Ensin kunnon puhdistus ja kuorinta, sen jälkeen puhdistava ja kosteuttava naamio. Loppuun vielä ainakin pari eri seerumia ja kunnon kosteutus.
Koska reissussa ei juurikaan vietetty aikaa peilin edessä, on nyt palattava ruotuun myös kulmakarvojen osalta, jotka ovat päässeet aikamoiseen kuntoon viikossa. Myös kynsihuolto kotikonstein ja jalkakylpy on tämän päivän suunnitelmissa.
Sellaista hiljalleen arkeen paluuta luvassa tänään. Onneksi tajusin ottaa lomapäivän myös maanantaille, joten saan rauhassa palautua reissusta ja purkaa lomafiiliksiä.
Ihanaa sunnuntain jatkoa! Reissukuulumisia ja Santorini-vinkkejä luvassa lisää myöhemmin :)