Mietteitä ystävyydestä

Viime aikoina oon huomannut, että mun monet ystävyyssuhteet on ikään kuin huomaamattaan syventyneet. Kunnes ehkä tajusin, mistä se johtuu.

Oon ilmaissut mun oikeita tunteita. En niitä, mitä oletan muiden mun haluavan näyttää. Oon toisin sanoen ollut aidompi. Ja sitä kautta oon huomannut, että mun ystävyyssuhteista on tullut samalla aidompia. Oon kertonut sen, mitä mun mielessä liikkuu sillä hetkellä ihan just sellaisena kuin se sattuu olemaan, enkä ole muuntanut sitä siihen suuntaan, mitä oletan, että muut haluaa mun suusta kuulla. 

Oon kertonut, että jotkut asiat on nyt vähän vaikeita ja että nyt lillutaan paskassa hetken aikaa. Ja toisaalta kertonut, mitkä asiat mua tällä hetkellä innostaa ja inspiroi ihan oikeasti. Että miten mulla ihan oikeasti menee.

Helposti sitä vaan kertoo hymyssä suin, että ”kuuluu hyvää” ilman että tarkoittaa sillä mitään. Nyt ollaan kuitenkin pureuduttu pintaa syvemmälle ja pohdittu, että miten nyt siis ihan oikeasti menee.

Kun lähtee miettimään, niin jotkut asiat on oikeasti ihan todella hyvin. Ja sitten taas toisaalta samalla osaa todeta senkin, että nyt muuten tuon toisen asian osalta menee ihan päin helvettiä, ainakin hetkellisesti. Ja nimenomaan uskaltaa hyväksyä sen, että niin muuten menee, mutta entä sitten. Se kuuluu kaikkeen tähän, elämään.

Ja jotenkin oon huomannut, että sitä kautta on sitten muutkin osanneet ilmaista aidommin ja helpommin omia fiiliksiään. Ja sitä kautta on saanut taas vähän syvennettyä suhdetta lähimpiin ystäviin.

Helposti sitä verhoaa kiireeseen kaiken kakan. Ei ehdi tai jaksa kertoa, mitä oikeasti kuuluu. Ajattelee, että se on vaivalloista. Helpompi vaan pitää yllä sitä, että kaikki on ok ja tasaista.

Jotenkin en ole ennen uskaltanut hyväksyä omia negatiivisia tunteitani, saatika että olisin niistä kenellekään muulle kertonut. Oon ehkä pelännyt, että ketään ei kiinnosta tarpeeksi.

Jotenkin nyt tajuan uudelleen sen, että miten kannustavia ihmisiä mun ympärillä onkaan, kunhan vain avaan suuni. Ei kukaan voi herranjestas tajuta, mitä käyn läpi pääni sisällä, jos en sitä kerro.

Jotkut itsestäänselvyydet pitää takoa halolla päähän, ennen kuin ne tajuaa…

Sitä vaan piti tulla sanomaan, että aika isoa kiitollisuutta tänään tunsin, kun istuin alas muutaman tärkeän tyttökaverin kanssa.