Muutama hassu fakta minusta
Tämä postaus on roikkunut luonnoksissa vaikka kuinka pitkään ja pikkuhiljaa olen lisäillyt tänne kaikkia mieleen tulevia juttuja. Kas tässä, muutama random fakta minusta. Käsi ylös, joka tiesi kaikki! 😀
- Vaikka olen oikeakätinen, niin nenän niistäminen luonnistuu vain vasemmalla kädellä. Jostain syystä oikealla kädellä niistäminen tuntuu tosi luonnottomalta.
- Mulla on käynyt hyvä onni kynsien kanssa, sillä ne kasvavat pitkinä ja vahvoina. Ne vaatii vain hieman viilailua jokaviikkoisen lakkauksen yhteydessä ja aika harvoin pienien lohkeamien korjailua. Mutta välillä menee vaan hermot. Kun kynnet saavuttaa tietyn pituuden, ne alkaa tuntua inhottavilta, jolloin on kaivettava kaapin kätköistä sakset esille ja leikattava ne niin lyhyiksi kuin uskaltaa. Sitten kynnet taas kasvavat omaa tahtiaan ja nysiksi leikkaaminen tapahtuu taas tietyn ajan päästä, kun niihin menee hermot.
- Seuraan sää-applikaatioita todella aktiivisesti. Tsekkaan ennusteita päivittäin varmaan kymmenen kertaa. Varsinkin silloin, jos tiedossa on jotain ulkoilma-aktiviteettia muutaman päivän sisällä. Olen saanutkin lempinimen meteorologi.
- Kun olen stressaantunut, nypin ja revin kynsinauhojani jatkuvasti.
- Rakastan ruokaa ja ruuanlaittoa. Kyllästyn helposti samoihin perus-ruokiin ja aina on pakko päästä kokeilemaan jotain uutta.
- Aamuisin olen todella hidas. Siis todella. Herään kuudelta ja lähden töihin puoli kahdeksan aikoihin. Jotenkin se aika vaan hujahtaa aamutoimien parissa haahuillessa.
- Sähköhammasharja sykkii 30 sekunnin välein eli neljä kertaa kahden minuutin aikana. Hampaat olen jakanut neljään osioon ja näin ollen aikaa pestä yksi osio on 30 sekuntia. Yksi osio on esimerkiksi kaikki alaleuan vasemman puoleiset hampaat plus ala-etuhampaiden takaosa. Toinen osio on yläleuan oikeanpuoleiset hampaat plus ylä-etuhampaiden etuosa. Ja niin edelleen. Jotta jokaisen osion hampailla olisi aikaa puhdistua saman verran, niin olen jakanut vielä jokaisen osion neljään eri alueeseen. Ja näin laskettuna siitä tulee 7,5 sekuntia per alue. Tadaa! Näin kaksiminuuttinen on jaettu tasaisesti kaikkien hampaiden kesken!
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.