Mulla oli synttärit viime viikolla ja täytin 29 vuotta. Mitään ikäkriisejä mulla ei ole koskaan ollut, toisin kuin monilla muilla suunnilleen mun ikäisillä. Mulla ei myöskään koskaan ole ollut sellaista tehtävälistaa, jonka kaikki kohdat pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 30.

Viime aikoina olen kuitenkin pakotetusti tullut pysähtyneeksi elämän rajallisuuden äärelle. Entä jos elämää ei olisikaan enää montaa vuotta jäljellä. 

Jotenkin ajatukset on lähteneet uusille raiteille viime aikaisten kokemusten myötä ja olen oivaltanut muutamia uusia juttuja, jotka tekee elämästä ehkä vähän onnellisempaa.

Entä jos stressaisinkin vähän vähemmän. Entä jos en ottaisikaan kaikkien murheita omille harteilleni. Entä jos vaan yrittäisin muuttaa niitä asioita, joihin pystyn vaikuttamaan, mutta loput antaisin vain olla. Kaikkea ei vain voi hallita, kaikkeen ei voi vaikuttaa. Vaikka kuinka haluaisi.

Toinen oivallus on se, että elämä on liian lyhyt muiden miellyttämiseen. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia ja aina löytyy niitä, jotka on kanssasi eri mieltä. Taito onkin siinä, että uskaltaa pysyä kaikissa tekemisissään ja päätöksissään uskollisena itselleen. Ja kun niin tekee, niin uskon, että ihmisistä ympärille jää ne, jotka ajattelevat samoin tai kunnioittavat mielipidettäsi. Voi kuinka monta vuotta olenkaan tuhlannut elämästäni siihen, että olen miettinyt, mitä muut minusta ajattelee tai mitä ne olettaa mun sanovan tai tekevän. Siinä hukkaa lopulta itsensä, sen kuka on ja mitä ajattelee.

Done is better than perfect. Sen kun muistaisi useimmissa tilanteissa. Jotain tehdäkseen, kirjoittaakseen, valokuvatakseen, ei tarvitse odottaa sitä täydellistä tuotosta. Joskus vähän vähempikin riittää. Joskus ihan vain se, että työ on tehty, on riittävä suoritus. Kaikessa ei tarvitse yltää parhaimpaan suoritukseensa tai varsinkaan ylittämään itseään joka kerta.

Ja sitten vartalo. Entä sitten jos on vähän makkaroita mahassa? Entä sitten jos ei ole timmit käsivarret? Entä sitten jos vaaka näyttää enemmän kuin 10 vuotta sitten? Entä jos vain lopettaisi ulkonäkönsä moittimisen ja olisi iloinen kaikista terveistä päivistä, joita saa. Jos olisi edes vähän armollisempi itselleen.

Miten tätä kaikkea sitten tiivistäisi. Ehkä niin, että rennommalla otteella elämä on kivempaa. Elämä on vaan liian lyhyt kaikesta stressaamiseen, itsensä ruoskimiseen tai muiden miellyttämiseen.