Oppeja tulevia matkoja varten
Viime vuonna pääsin matkustamaan enemmän kuin pitkään aikaan. Maaliskuussa vajaaksi pariksi viikoksi Karibianmerelle Puerto Ricoon ystäväni Kaisan kanssa, kesäkuussa viikoksi Madridiin Tompan ja ystäväpariskunnan kanssa, heinäkuussa muutamaksi päiväksi Gdanskiin Tompan kanssa ja vielä viikoksi Valenciaan Tompan kanssa loka-marraskuun vaihteessa. Kolme neljästä kohteesta oli espanjankielisiä, kuten viime vuoden alussa toivoinkin.
Kaikilta reissuilta tulee mieleen aina erilaisia huomioita, joita haluaa pitää mielessä tulevia matkojan ajatellen. Tämän viimeisimmän, Valencian-loman jälkeen kirjasin ylös muutamia, joista ajattelin olevan hyötyä omille vastaavanlaisille matkoilleni tulevaisuudessa. Ehkä nää on muille itsestäänselviä, tai ei niin tärkeitä, tai sitten joku voikin saada hyviä vinkkejä itselleen.
- Valitse mieluiten aamu- tai iltapäivälennot molempiin suuntiin. Jos on lyhyt lento, niin perillä on kiva olla mennessä jo päivällä ja tutustua paikkaan myös heti ekana iltana. Paluupäivänä iltalento on usein mielestäni turha, koska viimeisenä päivänä ei muutamassa tunnissa jaksa tai ehdi tehdä mitään kovinkaan ihmeellistä ja joutuu myös miettiä matkatavaroiden säilytystä hotellihuoneen luovutuksen jälkeen. Yhtä hyvin voi lähteä heti aamiaisen jälkeen.
- Kaupunkilomilla valitse hotelli kaupungin keskustasta, niin on helppo ja kätevä kävellä joka paikkaan.
- Jos illallisella haluaa ottaa viiniä, olutta tai muuta alkoholia ja seuraavana päivänä on tarkoitus kierrellä kaupungilla, niin pidä alkoholiannokset minimissä, kahdessa tai kolmessa, jotta yöunet ei kärsi ja jaksaa pirteänä ja hyvin levänneenä kävellä paikasta toiseen.
- Opettele käyttämään hotellihuoneen ilmastointia heti, niin ei tarvitse palella ekana yönä.
- Käsimatkatavaroilla pärjää aivan hyvin noin viikon reissulla. Täytyy vain miettiä kaikki asukokonaisuudet jo valmiiksi kotona etukäteen.
- Muista pakata hoitoaine, sitä ei välttämättä ole kaikissa hotelleissa tarjolla.
- Vaikka on reissussa niin voi silti yrittää pitää kiinni niistä jutuista, joista tietää tulevan itselle hyvä olo. Kuten vaikka hyvät, pitkät yöunet ja hiustenpesu aamulla tai mikä ikinä saakaan aikaa juuri itselle freesin ja mukavan olon.
- Ota mukaan omat, laadukkaat ihonhoitotuotteet, jotka sopii ihon juuri senhetkiseen tilaan. Kosmetiikan näytepakkaukset on toki käteviä, mutta omalle iholle sopimattomat tuotteet saattaa yllättävästi aiheuttaa sen, että ihosta puskee finnejä, iho ärtyy tai reagoi muutoin ikävästi.
- Ota mukaan hyvät kuulokkeet ja jotakin mieleistä kuunneltavaa. Kuulokkeet voi pelastaa monesta tylsästä tilanteesta. Ne päässä voi nukkua, saada ajan kulumaan tai peittää ympärillä olevien matkustajien äänet, kuten keskustelut tai itkut.
- Valitse suorat lennot aina kun mahdollista. Turhaa stressiä tulee siitä, kun joutuu miettiä ehtiikö jatkolennolle tai missä joutuu ensimmäisen lennon myöhästymisen takia odottelemaan useita tunteja korvaavia lentoja.
- Valitse hotelli jossa on hyvä aamupala ja osta se jo etukäteen. Usein aamuisin ei kuitenkaan jaksa etsiä kivoja aamiaispaikkoja unisena ja nälkäisenä. Vaikka onkin kivaa kokeilla erilaisia aamiaispaikkoja, niin oikeasti itselleni kaikkein helpointa ja mukavinta on mennä valmiiseen aamupalapöytään vaikka ilman meikkiä suoraan sängystä. Olen aamuisin aina tosi hidas ja aamupala toimii ikäänkuin lopullisena herättäjänä.
- Etsi etukäteen valmiiksi muutamia kivoja, hyviä suosituksia saaneita ravintoloita, joihin mennä lounaalle tai illalliselle. Toki syömään voi mennä spontaanistikin, mutta välillä ei vaan keksi mihini menisi, niin silloin voi kaivaa esiin listan hyvistä paikoista.
Kommenteissa kuulen mielelläni, onko teillä samoja ajatuksia tai muita vinkkejä erilaisia matkoja varten 🙂