Ramen mökkioloissa

fullsizeoutput_3674.jpeg

fullsizeoutput_3675.jpeg

fullsizeoutput_3676.jpeg

fullsizeoutput_3672.jpeg

mustatorvisienet.jpg

Hassua, että samantien kun syyskuu vaihtui lokakuuksi, viileni ilma kertaheitolla. Nyt tosiaankin tuntuu syksyltä: kaulahuivi on kiedottava tiukemmin, jotta se lämmittää eikä lähde tuulen mukana, sormia paleltaa välillä hanskat kädessäkin ja kohta ei tarkene enää nahkatakki auki.

Vielä pari viikkoa sitten nautittiin alkusyksyn lämpimistä päivistä vuokramökillä kaveripariskunnan kanssa. Sienestäessä tuli ihan hiki, kun tarvottiin metsässä pipo tiukasti päässä ja huivi kaulan ympärillä, jottei hirvikärpäset ja punkit pääsisi yhtä helposti kipittämään iholle.

Vaikka ollaankin mökkeilty usein aika alkeellisissa oloissa, ei kuitenkaan ruuat ole olleet pelkkää grillimakkaraa ja lettuja. Tällä kertaa padassa porisi japanilainen herkku, ramen, jota tehtiin toistamiseen mökkioloissa.

Tai oikeastaan täytyy nyt rehellisyyden nimissä kertoa, että meidän kaveriporukan oma masterchef eli poikaystäväni Tomppa oli tälläkin kertaa kauhan varressa ja me kolme muuta toimittiin vain apulaisina.

P9160708.JPG

Ramen tehtiin suurin piirtein tällä reseptillä, hieman kuitenkin muokaten.

 

Possu-ramen (neljälle)

 

Liemi:

800 g possun lapaa tai kasleria

1 kg kanansiipiä tai -koipia

1,5 kg luullisia ribsejä tai muuta luullista osaa

karkeaa merisuolaa

5,5 l vettä

2 Kombu-merilevän palaa

1 kokonainen iso sipuli, halkaistu kuorineen

1 kokonainen valkosipuli, halkaistu kuorineen

1-2 porkkanaa

1 nippu kevätsipulia

250 g pekonia tai läskiä

 

Tare-kastike:

0,5 kg paahdettuja kanansiipiä

1,5 dl sakea

2,5 dl vaaleaa soijaa

2,5 dl makeaa sakea (mirin)

 

Lisukkeet keiton päälle:

n. 600 g udon-nuudeleita

löysäksi keitettyjä kananmunia (puolikas per syöjä)

kevätsipulia

ryöpättyä lehtikaalia tai pinaattia

sieniä (esim. mustatorvisieniä)

 

1. Sido possun lapa tiiviiksi paketiksi paistinarulla. Suolaa liha ja jätä lepäämään puoleksi tunniksi huoneenlämpöön.

2. Huuhtele merilevä veden alla. Kiehauta vesi isossa kattilassa, sammuta lämpö ja lisää huuhdeltu merilevä. Anna hautua 10 minuuttia, jonka jälkeen poimi merilevä pois.

3. Laita 1 kg kanansiipiä kuumaan merileväveteen, huuhtele possunlapa suolasta, lisää veteen ja anna kiehua noin tunnin verran.

4. Lämmitä uuni 230 asteeseen possun paahtamista varten. Vuoraa uunipelti foliolla, asettele siihen ribsit ja paahda uunissa 1 tunti. Käännä lihat kerran, jotta molemmat puolet saavat syvän, ruskean värin. 

5. Lisää merilevä-kanaliemeen paahdetut ribsit, sipuli, valkosipuli ja porkkana. Anna poreilla hiljalleen 6-12 tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto pois.

6. Lisää kokonaiset pekonisiivut ja kevätsipulit loppuvaiheessa ja anna poreilla vielä 30 minuuttia. Kun liemi on valmis, poimi talteen possunlapa ja siivilöi liemi. 

7. Jäähdytä lapa ennen tarjoilua. Leikkaa kylmästä lihasta ohuita paloja, jotka tarjoillaan keiton kanssa.

 

Tare-kastike:

1. Paahda 0,5 kg kanansiipiä 230-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. 

2. Kuumenna kattila, kaada sinne sakea ja soijaa ja lopuksi paahdetut kanat. Anna poreilla hiljalleen noin tunti, kunnes seos on keittynyt kasaan noin puolella.

3. Siivilöi liemi ja käytä sitä ramen-liemen maustamiseen.

 

Keiton kokoaminen:

1. Mausta kuuma ramen-liemi tare-kastikkeella. Laita joukkoon nuudelit ja keitä al denteksi.

2. Kaada nuudelit lautasille ja liemi niiden päälle.

3. Asettele annosten päälle hienonnettua kevätsipulia, ryöpättyä lehtikaalia tai pinaattia, puolikas kananmuna per annos ja possuviipaleet.

 

nuudelit.jpg

fullsizeoutput_3678.jpeg

ramenia.jpg

Täytyy sanoa, että nämä pari kertaa mökillä tehdyt ramen-annokset on paljon parempia kuin missään helsinkiläisessä ramen-ravintolassa. Ja tätä mieltä oli myös Japanissa reissanneet ystävämme.

Vaikka ramenin valmistus kestääkin koko päivän, on lopputulos kyllä kaiken sen vaivan arvoinen. Japanilainen ramen-nuudelikeitto sopii mielestäni erityisen hyvin syksyyn lämmittämään viileillä keleillä.

Ensi viikonloppuna on suunnitelmissa kokata miso ramenia, tällä kertaa ihan vaan kotona eikä mökillä. Saa nähdä tykkäänkö miso ramenista yhtä paljon kuin perus ramenista.

fullsizeoutput_3683.jpeg

fullsizeoutput_3685.jpeg

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe

Tehokosteutusta

fullsizeoutput_3621.jpeg

fullsizeoutput_3614.jpeg

kollaasi 2.jpg

Syksy saapui aikapäiviä sitten ja sen huomasi kirpeän ilman lisäksi myös ihon kunnossa. Kädet kuivuu ja niitä saa rasvata työpäivänkin aikana useaan otteeseen. Iltaisin suihkun jälkeen iholla tuntuu pientä kihelmöintiä, mikä kertoo siitä, että kokovartalorasvaus on paikallaan. 

Viimeistään kasvojen ihosta syksyn tulon huomaa: ihoa kiristää pesun jälkeen, meikkipohja ei jätä kaunista jälkeä, kun iho on pintakuiva, ihmeellistä pientä näppyä ja muuta epäpuhtautta alkaa puhjeta poskiin ja leukaan. Kevyt kesä-kosmetiikka ei kosteuta enää tarpeeksi, vaan iho oikein janoaa tuhdimpia tuotteita. 

Esittelen nyt kolme tuotetta, jotka on tuntuneet täydelliseltä luksukselta ja sopineet näin syksyllä erinomaisesti omalle iholleni.

Pienenä huomiona muuten, että kannattaa selata blogitekstiä reippaasti eteenpäin, vaikka keskellä postausta onkin mainos. Valitettavasti se on Lily.fi:n uudistus, joka ilmeisesti jää pysyväksi osaksi sivustoa. Itseäni suorastaan raivostuttaa se, että vaivalla kokoamani kuvien ja tekstien kokonaisuus katkeaa, kun keskelle pomppaa mainosbanneri. Toivottavasti keltään ei ole jäänyt puolet postauksista lukematta, kun on luullut postauksen päättyvän mainoksen ilmestyttyä ruudulle. Harkitsen blogin siirtämistä jonnekin toiselle sivustolle.

fullsizeoutput_3622.jpeg

Iltaisin pudistan kasvot meikeistä ja suihkin päälle kasvoveden. Sitten on seerumin vuoro. Juuri nyt käytössä on tämä Hynt Beautyn seerumi, jonka hankin muutama viikko sitten Naturellesta myymälän synttärihulinoissa. Tuotteen kuvauksessa kerrotaan, että se sopii kaikkein herkimmillekin ja että siinä on ainesosia, jotka toimivat luonnollisina antibakteerisina aineina aknea vastaan.

Seerumi on koostumukseltaan kevyttä, hyvin levittyvää ja imeytyvää. Tuoksu on suorastaan huumaava, siitä tulee mieleen minttu ja eukalyptus.

fullsizeoutput_362c.jpeg

fullsizeoutput_362d.jpeg

Seerumin jälkeen vuorossa on öljy. Testaan nyt ensimmäistä kertaa tätä Patykan kulttituotetta, josta koko sarja on saanut alkunsa. Tuotteen kuvauksen mukaan öljy sopii kasvojen lisäksi myös hiuksille ja vartalolle. Itse en ole tätä kallista eliksiiriä halunnut tuhlata muuhun kuin kasvojen kosteutukseen.

Myös Patykan öljyn tuoksu on ihana. En oikein osaa erotella, miltä se tuoksuu, mutta rauhoittava vaikutus sillä ainakin on.

Tämä on jännä öljy, sillä se ei jää kasvoille kiiltelemään, vaan imeytyy kokonaan ihoon. Kuvausteksti kertoo tuotteen olevan yhdentoista eteerisen öljyn ja kasviöljyn cocktail, joka uudistaa, vahvistaa, syväkosteuttaa ja rauhoittaa ärsytyksiä ja tulehduksia.

fullsizeoutput_362a.jpeg

fullsizeoutput_3626.jpeg

Öljyn jälkeen iholle tulee iltaisin vielä tämä kosteusvoide NUORI-merkiltä. Suomalaisesta nimestään huolimatta NUORI on tanskalainen tuorekosmetiikkabrändi, joka valmistaa tuotteensa pienissä erissä 12 viikon välein. Pakkauksissa on kaksi eri päivämäärää: toinen kertoo milloin tuote on otettava viimeistään käyttöön ja toinen sitten sen milloin on aika vaihtaa tuote uuteen. Nerokasta. Aina siis tosiaankin tuoretta kosmetiikkaa.

Oman NUORI-kosteusvoiteeni ostin Joliesta, mutta tätä saa myös ainakin Naturellesta. Käytän tätä sekä iltaisin seerumin ja öljyn jälkeen että aamuisin seerumin kanssa ennen meikkivoidetta. Voide imeytyy nopeasti ja sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti pintakuivalle iholle, niin kuin omani.

kollaasi 1.jpg

Iltarutiinit tuntuu näiden tuotteiden ansiosta suorastaan luksukselta. Suihkun jälkeen on aina pieni aromaterapeuttinen hetki, kun saa sivellä näitä hyväntuoksuisia tuotteita iholle. Iho kiittää ja mikä rentoutunut tunne onkaan sen jälkeen!

Oletteko te jo vaihtaneet kesän kosmetiikkatuotteet tuhdimpiin, kylmiin keleihin sopiviin tuotteisiin? 

Kauneus Iho Testit