Vuodenvaihteen mietintöjä

fullsizeoutput_3aeb.jpeg

fullsizeoutput_3b02.jpeg

Vuoden loppu ja uuden vuoden alku on aina sellaista aikaa, että jotenkin tekee mieli summata mennyttä ja miettiä tulevalle vuodelle toiveita ja tavoitteita. Ajatuksenani oli jo viime vuoden lopussa miettiä, mitä kaikkea mennyt vuosi sisälsi. Mitkä oli huippuhetkiä, mitä opin, mitä haluan jättää menneeseen ja mitä uutta oivallettua tahdon pitää matkassa myös vuonna 2018. Jossain mielen perukoilla olen muutamia ajatusten aihioita jo rakennellut, mutta vielä mitään kunnon summausta en ole kirjannut mihinkään ylös. Mieleen tulee kuitenkin spontaanisti muutamia asioita.

Viime vuonna halusin matkustaa enemmän ja sen haaveen myös toteutin. Ainoastaan Gdanskin matkasta kirjoitin blogiin ja ajattelin, että voisin tämän vuoden puolella jakaa muutamia mietteitä ja vinkkejä myös Puerto Ricon reissusta, se kun oli vähän eksoottisempi kohde. Myös viime vuoden Espanjan matkat, Valencia ja Madrid, oli aivan ihania jälleen kerran, ja mielelläni kirjoittelen myös muutamia vinkkejä niihin kaupunkeihin suuntaaville.

fullsizeoutput_3afe.jpeg

fullsizeoutput_3b05.jpeg

Viime vuonna pohdin paljon myös ystävyyttä ja mietin, miten uusia ystäviä oikein voisi saada aikuisiällä. Kävikin niin, että ystävystyin pikavauhtia yhden kanssa, lähennyin parin vanhan kaverin kanssa ja lisäksi elämääni tuli muutamia uusia kavereita uudessa työssä aika nopealla tahdilla. Ja muutenkin näin enemmän vanhoja ja uusia ystäviäni. Viime vuoden aikana oivalsin paljon uusia asioita ystävyydestä ja ihmissuhteista ylipäätään. Oivallusten myötä minusta on tullut ainakin avoimempi ja suorempi, enkä enää käytä liikaa aikaa muiden miellyttämiseen. Vaikka kyllä edelleenkin silloin tällöin tekee pahaa kertoa mielipiteensä, jos se on muiden odotusten tai mieltymysten vastainen.

fullsizeoutput_3af2.jpeg

Jo pitkän aikaa, itse asiassa monen vuoden ajan, olen halunnut päästä uintitekniikkakurssille, mutta katsomani kurssit on olleet aina täynnä. Rakastan uimista, mutta en osaa mitään oikeaa tekniikkaa, joten olen hidas ja uintityylini rasittaa niskaa aika paljon. Viime viikolla muistin taas asian ja etsin toden teolla muutamia eri kurssivaihtoehtoja – ja ilmoittauduin! Ensi viikosta maaliskuun puoliväliin saakka pääsen treenaamaan eri uintitekniikoita uintivalmentajan johdolla. Vitsit, että oon innoissani! Vielä pitäisi hommata ainakin uusi uikkari ja uimalasit.

Aamulla treenaaminen ei ole koskaan sujunut multa kovin hyvin. Olen aamuisin aina niin uninen ja energiat on aika minimissä, joten lenkille tai salille lähteminen ei ole tuntunut kovin mukavalta ajatukselta. Työpaikan kautta pääsen kuitenkin nyt kokeilemaan aamujoogaa kerran viikossa tammi-maaliskuun ajan. Lempeää kehonhuoltoa ja mielen rentouttamista heti aamusta – kuulostaa kyllä aika hyvältä päivän startilta. 

Toiveiden ja tavoitteiden ylöskirjaaminen auttaa niiden toteuttamisessa. Ajatuksenani onkin lähiviikkoina summata, mitä kaikkea haluaisin vuodelta 2018, ehkä ideakartan avulla tai tämän Be Do Have -harjoituksen kautta.

fullsizeoutput_3afa.jpeg

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.