15 asiaa, mitä sun tulee tietää Drakesta

tumblr_p6ulhb5zZu1v2ld6vo1_1280.jpg

Ensi kuussa se vihdoin tapahtuu, nimittäin lemppariartistini, jenkkiräpin virallinen unelmavävy ja kaikkien aikojen man crushini Drake julkaisee viidennen studioalbuminsa Scorpion. Virallista julkaisupäivämäärää albumille ei tiedä kukaan, koska, no, miksi Drake kertoisi sitä kenellekkään? Hän tuuttaa sen ulos kun siltä tuntuu.

Oma fanitukseni on kasvanut vuosien saatossa uskomattoman isoihin (ja jopa aavistuksen huvittaviin) sfääreihin. Omistan muun muassa paidan, jossa lukee Aubrey Graham Would Never Treat Me Like This. Kun lausetta vertailee lukuisiin epäonnistuneisiin parisuhteisiini tai niiden viritelmiin, tämähän on siis käytönnössä täysin totta.

Myös syntymäpäivilläni oli iso kermakakku, jota koristi Draken naama. Jep. Teetin sen.

Jokatapauksessa, uuden albumin lähestymisen kunniaksi halusin kirjoittaa artistista viisitoista faktaa, jotka mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi tietää Drakesta. Tässä ei ole todellakaan kyse millään supertarkoilla yksityiskohdilla pätemisestä, vaan ihan puhtaasti hauskojen faktojen jakamisesta. Jos siis Drake on sulle jo tuttu, niin ovat varmasti myös alle listatut faktat.

Aloitetaan perusasioista.

1. Draken oikea nimi tosiaan on Aubrey Graham. Siirry alla olevan Child’s Play -videon kohtaan 3:05, niin ymmärrät.

Siinä on siis tosi vihainen Tyra Banks, jos ei muuten kiinnosta.

2. Drakella on synttärit lokakuun 24. päivä, eli tulevan albumin nimen mukaisesti hän on horoskoopiltaan Skorpioni. 

Skorpionilla on hyvin intensiivinen ja syvä luonne, mistä syystä tunteet voivat välillä räiskyä. 
Rauhallisempien tähtimerkkien mielestä Skorpionin tähtimerkki voi olla liian hurja heidän makuunsa.
Skorpionit ovat salaperäisiä, kiihkeitä ja impulsiivisia.

Makes sense.

3. Draken synttäriajankohdasta juontaa juurensa myös hänen vaatemerkkinsä October’s Very Own ja oma labelinsa OVO Sound. Vaatemerkin viimeisin lippulaivaliike avattiin viime vuoden lopussa Lontooseen.

Arvaa, kenen tulevaisuuden turistinähtävyydet –listalla se on…

ovo-london-flagship-03.jpg

4. Drake sainattiin Lil Waynen Young Money Entertainment -levy-yhtiölle vuonna 2009. Sitä ennen Drake julkaisi kolme itsenäistä mixtapea nimeltään Room For Improvement, Comeback Season ja So Far Gone. Näistä ainoastaan viimeisin löytyy Spotifystä.

Old times, best times. 

Btw, Bedrock-videon jälkeen ryhdyin fanittamaan huolella myös Nicki Minajia.

 

5. Drake on voittanut yhteensä kolme Grammyä. Ensimmäisen niistä hän sai vuonna 2013 Take Care -albumillaan, joka palkittiin vuoden rap-albumiksi. Lisäksi Hotline Bling on palkittu vuoden 2017 biisinä ja rap-yhteistyönä.

Ihan varmasti tiedät Take Care -albumin nimikkobiisin, joka on Draken ja Rihannan toinen yhteisbiisi. 

6. Ensimmäistä kertaa Drake ja Rihanna tekivät yhteistyötä vuonna 2010, jolloin Rihannan Loud-albumi julkaistiin. Drake vierailee albumin What’s My Name -biisillä, mikä on mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaimmista Rihannan kappaleista. Aina kun sitä kuuntelee, tulee jotenkin ihastunut olo.

Video mielenvirkistykseksi yläpuolella.

7. Yksi Instagramin parhaimpia tilejä on @drakeoncake, joka on siis nimensä mukaisesti täynnä Draken lyriikoista inspiroituneita kakkuja. Täältä sain pakkomielteen myös omaan Drake-synttärikakkuun, vaikka siihen sitten tulikin pelkkä valokuva.

8. Drakella on erittäin läheiset välit hänen äitiinsä Sandra Grahamiin. Hän on kertonut, että aina kiertueelle lähtiessään vaikeinta on hyvästellä hänen rakas mamansa. Sandran puolelta Drake on myös puoliksi juutalainen.

I only love my bed and my mom, I’m sorry.

9. Drake on tällä hetkellä (ja kaikkien aikojen) maailman kuunnelluin artisti Spotifyssä.

10. Draken avulla monet marginaalisemmat musiikkilajit ja tekijät, kuten Karibialta nousevat reggaeton ja dancehall -rytmit sekä brittiläinen grime ovat saaneet aivan uudenlaista jalansijaa. Drake toi suuren yleisön tietoisuuteen More Life -julkaisullaan muun muassa Flow-festareille saapuvan Jorja Smithin.

11. Koska Drake on kotoisin Torontosta, koripallossa hän luonnollisesti kannattaa Toronto Raptorsia. 

12. Drake on ottanut fyysistä matsia muun muassa Chris Brownin kanssa, koska Riri. Myös muutama vuosi takaperin Meek Mill väitti Twitterissä, että Drake on käyttänyt muutamissa julkaisuissaan haamukirjoittajia. Varmaan jo arvaatte, kuka tämän sodan hävisi…

Tilanne ajoi myös Nicki Minajin haastavaan tilanteeseen, sillä tuohon aikaan hän vielä seurusteli Meek Millin kanssa. Ero tapahtui kuitenkin suhteellisen pian, ja tämän jälkeen Nicki ryhtyi hengailemaan jälleen tiiviimmin label-tovereidensa Draken ja Lil Waynen kanssa. Sen seurauksena syntyi muun muassa superkova biisi (ja video) No Frauds.

Back to back, oh you mean back to wack?
”Back to Back” ? Me and Drizzy laughed at that

Auts.

13. Drakella on (tietenkin) oma viski-merkki, Virginia Black.

14. Drake keräilee Hermes Birkin -laukkuja. Hän on kertonut, että haluaa antaa kokoelman jonain päivänä rakastetulleen. 

Tarviiko tähän edes lisätä mitään?

15. Drake on parhaimmillaan haastiksissa. Hän on osallistunut muun muassa SNL-sketseihin ja viihdyttänyt ihmisiä lukuisissa talk show-vierailuissaan. Tässä loppukevennyksenä yksi kaikkien aikojen hauskimmista Ellen DeGeneres-haastiksista:

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *