Formation World Tour @ Tukholma

Nyt se on sitten tehty. Yksi tähän astisen pienen pienen elämäni tärkeimmistä bucket list -asioista:

Mene edes kerran elämässäsi Beyoncén keikalle. TSEK!

Olin siis eilen illalla juurikin näihin aikoihin odottelemassa Beyoncén Formation World Tourin Tukholman keikan alkamista kaverini kanssa. Ja nyt oon jo takaisin Helsingissä, omassa kodissa, oman koneen ääressä. Väsyneenä, hikisenä, onnellisena. Tuntuu epätodelliselta.

Ketään ei varmasti yllätä, jos sanon eilisen keikan olleen yksi elämäni parhaimmista kokemuksista. Tiesin sen jo siinä vaiheessa, kun klikkailin paniikissa överikalliita vip-lippuja Tidalista ostoskoriin helmikuussa. En oikein tiedä mitä olisi pitänyt tapahtua, että ajattelisin jotenkin toisin. Joten, tästä postauksesta ei tule mitään syväluotaavaa  ja kriittistä keikka-analyysiä. En oman idolini kohdalla yksinkertaisesti pystyisi siihen. Siksi ajattelinkin purkaa tähän postaukseen vain ihan randomisti mieleen tulevia juttuja keikkaan liittyen.

LIPUT: Itse tosiaan tilasin lippuni ennen virallista lipunmyynnin alkua suoratoistopalvelu Tidalin kautta, joka ohjasi suoraan Ruotsin Ticketmasterin sivuille. Tarjollahan oli siis vain suht hintavia vip-paketteja, mutta tässä tilanteessa niiden hankkiminen ei edes kirpaissut. Lippujen hintaan nähden paikkamme areenalla eivät kuitenkaan olleet mitkään superihmeelliset, mutta hyvät kuitenkin. Tuntuu, että lipuissa eniten maksoi jäätävä läjä fanikrääsää, jota me vip-lippujen ostajina saatiin. Ja sehän ei siis tietenkään haittaa. Ihan mielelläni suojaudun Formation World Tour -sadeviittaan, heitän samaa settiä olevan kangasrepun selkään ja kuivaan naamani Formation-pyyhkeeseen. 😀 Tosin mielummin olisin vaihtanut kaiken tavaran joihinkin superhyviin beyhive-paikkoihin.

Meillä oli siis istumapaikat alakatsomossa, sillä en rehellisesti sanottuna uskaltanut ostaa lippua permannolle. Pelkäsin, että tällaisena just ja just 160-senttisenä tappina en näkisi seisomapaikoilta mitään. Meillä ei myöskään ollut mitään käsitystä, miten aikaisin ensimmäiset permantolippulaiset ovat ryhtyneet jonottamaan paikkoja Tukholmassa, joten riskejä ei haluttu ottaa. Varman päälle pelaaminen ensimmäisen Beyoncé-keikan suhteen oli myös kokonaisuudessaan hyvä ratkaisu. Esitystä pystyi seuraamaan kunnolla, eikä mitään näköesteitä ollut. Tottakai olisin halunnut nähdä Beyoncén kuitenkin VIELÄ lähempää, ihan ihmisenä. Onneksi kuitenkin screenit olivat valtavat ja fiilis välittyi hyvin.

Sen verran kuitenkin päätin, että ensi kerralla oon valmis jonottamaan hyvän seisomapaikan takia. Kerranhan tässä eletään.

ODOTUS: Tuntui ikuisuudelta. Ennen keikan alkua olo oli jotenkin ihan sumuinen. Päälle painoi aamuinen matkustusväsymys, samaan aikaan vähän jännitti ja oli vaikea keskittyä kunnolla mihinkään. Sydämeni pampahti täysiä, kun screeneillä alkoi pyörimään ensimmäistä kertaa tyttöjen koulunkäyntiä edistävän hyväntekeväisyyskampanjan mainokset, jossa mukana siis oli luonnollisesti myös Beyoncé. Kun screeneiltä pauhasi Michelle Obaman ja Malala Yousafzain puheet tyttöjen koulutuksen merkityksestä, pieni henkinen liikutus iski. Silloin oikestaan ekan kerran tajusin, että nyt on tultu tosiaan katsomaan nimenomaan Beyoncéa. Ekojen mainosvideoiden jälkeen odotusta kesti kuitenkin vielä piiitkään. Yleisöä viihdytti Beyoncén oman labelin, Parkwood Entertainmentin artistit Ingrid ja Chloe x Halle. Molemmat olivat tosi hyvältä kuulostavia artisteja ja musa oli tyylikästä. Siinä tilanteessa kuitenkin lämppäriin keskittyminen tosissaan tuntui liian haasteelliselta.

https://www.youtube.com/embed/YbRl8BLILmI?rel=0&controls=0&showinfo=0″ frameborder=”0″ height=”315″ width=”560″>

Näihin artisteihin aion kyllä ehdottomasti perehtyä tarkemmin myöhemmin. Näen sieluni silmin erityisesti Chloen ja Hallen Flow-festareilla keikkailemassa joskus hamassa tulevaisuudessa.

ITSE KEIKKA: No apua. Show lähti käyntiin kiertueen nimikkobiisillä Formationilla, ja kaikki vaan huusi ja kiljui. Ekan biisin aikana olo oli ihan utopistinen. Samaan aikaan oli vähän hämmentynyt, liikuttunut ja överi-innostunut fiilis. Tämän jälkeen tunnelma keikalla muuttui kuitenkin ihan puhtaaksi intoiluksi, hulluna laulamiseksi (anteeksi snäppiseuraajat) ja loputtomaksi onnellisuudentunteeksi. Keikan aikana ja sen jälkeen mulla oli todella samanlainen fiilis, kuin vuosi sitten Summer Upeissa Nicki Minajin keikalla (tsek). Nyt tunne vain piti kertoa miljoonalla.

Kuten kaikki mut jollain tasolla tuntevat tietää, mä rakastan vahvoja ja rohkeita naisartisteja. Yksi paras asia juuri Beyoncén kaltaisen poptähden kohdalla on se älytön voimaantumisen ja itsevarmuuden tunne, joka musiikin kautta puskee läpi omiin nahkoihin. Live-tilanteessa tämä kaikki vaan triplaantui. Keikan jälkeen oli (ja on edelleen) ihan voittamaton fiilis. Kaikki on mahdollista, kun uskoo itseensä ja tekee kovasti duunia. Bow down bitches!

BIISIT: Eniten yllätyin, että Beyoncé ei esittänyt ollenkaan megahitti Single Ladiesia keikalla. Henkilökohtaisesti tämä ei mua siis mitenkään haitannut, sillä Single Ladies ei ole ikinä ollut mikään ultimate-lempparibiisini, vaikka se Beyoncén imagoon vahvasti liittyykin. Kun Halo alkoi soimaan, olin ihan varma, että Beyoncé tulee vielä tekemään jonkin tason comebackin lavalle ja esittämään Single Ladiesin. Mutta eipä tullut. Toisaalta Halo on biisinä niin klassinen keikanpäätösbiisi, että se kyllä klousasi kaiken ihan todella hyvin. Sen tahtiin B:n oli hyvä toivotella ihmisille Jumalan siunausta ja turvallista kotimatkaa. Ja hei! Nyt kun muistelen, ei tainnut 7/11 myöskään soida eilen? Vai enkö vaan muista?

Fiilistelin eniten sitä, että kaksi tuoreinta albumia: Lemonade ja Beyoncé olivat keikalla musiikillisesti pääosassa. Kokonaisuuksina ne puhuttavat myös mua eniten. Kaikkien aikojen parhain Beyoncé-albumi on omasta mielestäni juuri tuo vuonna 2013 täysin puskista julkaistu Beyoncé, joka pitää sisällään Lemonaden tavoin videot kaikista biiseistä. Levyltä löytyy myös henkilökohtainen voima-anthemini Flawless, jonka myötä musta tuli myös aikoinaan beyoncefeminismin ”uhri”. :D

Tähän liittyen on hyvä lisätä, että olisin oikeastaan toivonut VIELÄ vähän enemmän sellaista feminismipaukutusta. :D Olisin toivonut, että Flawlessin alkuperäisversiossa soiva Chimamanda Ngozin puhe olisi soitettu keikalla kokonaisena ja yleisö olisi vaan huutanut sitä sana sanalta mukana. Puheen ansiosta mäkin ”jouduin” ostaa Ngozin kirjan, josta tuo Feminist-puheeseen liittyvä essee löytyy.

Näin äkkiseltään keikalta mieleen jäi vahva Formation + Run The World -aloitus, sekä se sekoamisen määrä, kun omat lempparibiisini kajahtivat ilmoille. Flawlessin lisäksihän siis myös Diva, Yonce, Partition ja Feeling Myself ovat mun lemppareita. Rakastan sellaisia sopivan härskejä attitude-biisejä.

Yoncé all on his mouth like liqour.

Oli myös siistiä, että self-titled -albumin biisi Rocket ja Lemonaden kantri-henkinen Daddy Issues esitettiin keikalla. Olisin veikannut, että ne jäävät setlististä pois. Siis, kuka muu edes pystyy laulamaan seksistä niin suorapuheisesti, mutta samalla aivan täydellisen sensuellisti, kuin Beyoncé? Keikalla oli myös hauskaa, kun Rocket-biisi alkoi soimaan ja koko yleisö lauloi vaan et LET ME SIT THIS AAAAAAAS ON YOU. Beyoncé nauroi myös. :D

omilta sivuilta.

PS. VMA-Ehdokkaat julkaistiin tänään, käyn myös niiden kimppuun pikimmiten!