LEMONADE

Eilen se tuli maailmaan, nimittäin Beyoncén kuudes (ja liian pitkään odotettu) albumi Lemonade. Lemonade oli edellisen self-titled albumin tapaan toteutettu visuaalisesti siten, että jokaisesta kappaleesta oli kuvattu musiikkivideo ja nämä videot koottu yhdeksi, tunti ja viisi minuuttia kestäväksi kokonaiseksi elokuvaksi.

Itse makasin sunnuntaiaamuna pienehkössä dagen-efterissä tukka takussa omassa sängyssäni yhdessä serkkuni ja siis samalla yhden parhaimman kaverini kanssa. Selailin kai jotain instagramia, kun sain Tidalilta sähköpostin, jonka otsikosta ehdin lukemaan ainoastaan ”Lemonade is here”. Sitten kiljaisin ja vähän sekosin. Kaverini sanoi, että kiva että mullakin on elämässä jotain joka saa mut noin syttymään.

Jälkeenpäin tajuttiin kuinka säälittävältä se kuulostaa ja naurettiin.

MUTTA, itse Lemonade…

Aloin tietty samasta asennosta katsomaan oman puhelimeni ruudusta tuota kokopitkää elokuvaa ja voin kertoa, että viiden tunnin yöunissa pienessä hedarissa se oli melko raskas kokemus. Tai ei raskas, mutten keksi oikeaa adjektiivia. Too much to handle. Enkä nyt puhu mistään Beyoncén älyttömistä tanssiliikkeistä, pysäyttävästä tulkinnasta tai upeasta kropasta.

Liian paljon ajateltavaa yhdellä kerralla. Liian paljon epäsuoria viestejä. Mikä on totta? Mikä ei? Mitä Jay Z on tehnyt?  Kuka on Becky with that good hair? Onko Beyoncélla oikeasti paha olla? Oliko On The Run Tour kulissia? Koska tämä mahdollinen pettäminen on tapahtunut? MIKSI?!! Kuka vaihtaisi Beyoncén yhtään kehenkään? Mitähän Beyoncé ajattelee nyt?

Okei, Beyoncé lausuu videolla runoilija Warshan Shiren runoja, eivätkä kaikki asiat ole varmasti Beyoncén omasta päiväkirjasta. Tai onko edes mikään? Tuskin saadaan ikinä tietää.

Olen tähän mennessä katsonut Lemonaden neljä kertaa läpi. Se aukeaa joka kerta hieman eri tavalla ja huomio kiinnittyy joka kerta johonkin uuteen yksityiskohtaan. Pakko sanoa, että ihan todellista taidetta. Visuaalista poptaidetta, jota mä rakastan.

Kun Lemonadea ajatellaan musiikillisesta näkökulmasta, on vielä ihan mahdotonta omia lempibiisejä nimetä. Okei, Sorry, Don’t Hurt Yourself ja Freedom on kyllä jo päässyt tosi vahvasti iskemään. Mutta tilanne elää.

Ps. Kaiken hämmennyksen keskellä olen kuitenkin saanut samalla myös nauraa vedet silmissä kaikkien lukuisten meemien keskellä. Tässä loppukevennys:

Ladatkaa se Tidal!

Kuvat tumblrista.