MIKSI ”BLOGGAAN”
Moikka tyypit pitkästä aikaa!
Tän tekstin olisi tietty myös voinut aloittaa lauseella Olen yhä hengissä ja kaikki hyvin (mutta tulin siihen tulokseen, että reipas moikkaus on vähän optimistisempi ilmaisu aloittaa postaus). Viimeksi olen nimittäin päivitellyt tänne huhtikuun alussa, jolloin jaoin nopeat ensifiilikseni Kendrick Lamarin Humble-videosta. Kevään mittaan eteeni on muun muassa tullut aivan täydellinen duuni Blockfestin mediavastaavana ja muita satunnaisia kivoja keissejä, jotka ovat vieneet todella vaihtelevasti aikaa kaiken muun elämän ohella. Don’t worry people, tarkoitus ei ole tehdä tästä mitään kliseistä ”olen niin kiireinen mutta elämä on ihanaa” -postausta, vaan pohtia vähän tämän blogin roolia itseni ja oman urakehitykseni kannalta.
Perustin tämän blogin ehkä kolme (?) vuotta sitten omaksi henkilökohtaiseksi fiilispäiväkirjakseni. Sellaiseksi paikaksi, minne voi jakaa itseä kiinnostavia juttua omiin lemppariaiheisiin, eli lähinnä musiikkiin, muotiin, populaarikulttuuriin ja muihin näitä aiheita sivuaiviin ilmiöihin liittyen. Ajattelin, että on ainoastaan pieni ja kiva plussa, jos joku muukin saa tästä jotain irti tai blogi kenties parantaa mahdollisuuksiani jonkin kiinnostavan työpaikan suhteen. Pointtina ei kuitenkaan ollut lähteä tekemään yhteistyötä myslipatukkafirmojen kanssa saati hankkiutua ammattibloggaajaksi.
Ja ei, myslipatukoissa ei ole mitään vikaa. Tarkoitin, että halusin pitää alusta alkaen blogin sisällön tiiviisti aiemmin mainittujen aiheiden ympärillä.
Laajempi tausta-ajatus tämän ”fiilispäiväkirjan” perustamisen suhteen oli myös harvinaisen selkeä: itseäni ei ollut tullut vielä missään vastaan vastaavaa blogia, joka keskittyisi noihin aiheisiin hieman myös kirjoittajan persoonaa ja omaa tyyliä heijastaen. Siksi ajattelin, että voihan sellaisen tehdä itsekin, ei siinä ainakaan mitään häviä. Olen täysin samaa mieltä edelleen, mutta muiden työjuttujen ohella olen tullut miettineeksi blogin roolia eräänlaisena ”oman persoonan ja osaamisen esittelyvälineenä” entistä enemmän.
Koska työskentelen osittain freelancer-toimittajana, joudun ideoimieni juttujen suhteen jatkuvasti miettiä ja puntaroida, missä niiden paras mahdollinen julkaisualusta olisi. Tottakai on aina äärimmäisen hienoa, jos oma juttu julkaistaan jossakin isossa mediassa ja siitä saa vielä palkkaakin. Se näyttää nopeasti vilkaistuna paremmalta myös cv:ssä oman harrastelublogin sijaan. Samalla huomaan kuitenkin jatkuvasti miettiväni, että toisaalta olisi siistiä, että kaikki parhaimmat työni löytyisivät ekslusiivisesti blogiini kirjoitettuna. Siinä samalla, kun pyörittelen täällä jotakin Adidaksen uutta lenkkarimallia, samalta saitilta löytyisi myös informatiivisempaa ja ”ammattimaisempaa” sisältöä. Niin ja jos siitäkin vielä saisi rahaa, sitten meininki hipoisi jo täydellisyyttä.
Erityisesti toimittajakulttuuria ajatellen toivoisin, että medioiden sijaan tulevaisuudessa huomiota saisi entistä enemmän persoonat ja tekijät. En sano että tilanne olisi nyt mitenkään huono, mutta olisi kiva nähdä tuonkaltaista meininkiä vielä lisää. Siksi toivoisin, että vaikka päivätyö ja muut elämän perusmenot vievät aikaa ja energiaa, ihmiset jaksaisivat puuhastella kaikkea omia haaveita edistävää myös vapaa-ajallaan. Tehdä videoita, järjestää tapahtumia, tutustua ihmisiin ja lyödä päitä yhteen. Tuolla verukkeella pidän myös itse tästä puuhastelublogistani kiinni, vaikka postaustahtia en pystykään pitää ideaalina koko ajan.
Koen olevani erittäin onnekkaassa asemassa, että saan tehdä töitä omien mielenkiinnonkohteiden parissa. Edelleen se vaatii paljon kärvistelyä ja jatkuvaa puskemista miljoonaan suuntaan samaan aikaan, mutta se on kuitenkin sen arvoista. En todellakaan voi ostaa sen kustannuksella vielä vuosiin omaa asuntoa tai Guccin sandaaleita, mutta sen sijaan pystyn puntaroimaan tekemisieni merkityksellisyyttä tämän super-dramaattisen kysymyksen kautta:
Jos kuolisin huomenna, olisinko tyytyväinen siihen, mitä olen saanut tekemisilläni aikaan?
Voin onneksi nyökyttää.